Mikä avuksi? Inhoan mieheni lapsia.. =(

Oletko mustasukkainen noin muuten?

Ja ja pistää huutamaan, kyllä. Ei jääneet capslockit jumiin.

Oiskohan kannattanut ajatella ensin? Oletpa aika raaka yksilö, kannattais kypsyy ennen uutta suhdetta!

niin ja sellasen olen huomannut että kun minä suutun lapsille niin sitten suuttuu mieskin. tuntuu että on aina mun puolella.. onko outoa? en ole mustasukkainen. ap

sitä ei voi tietää kuin ne jotka moisessa elävät. neuvoisin sua ottaa etäisyyttä näihin lapsiin. lapsilla on jo äiti ja isä. jos lapset kiukuttelee, niin sano miehelles et komentaa jälkikasvuaan. ajan myötä löydät varmasti oman roolis lapsien elämässä. ja rakastattehan te kaikki samaa miestä!

Rakkaus ei tullut ensisilmäyksestä kuten niiden lasten kanssa jotka olen synnyttänyt, vaan ajan myötä, yhteisen elämisen ja kokemusten myötä. Kiintymys ei tullut kuitenkaan helposti, vaan alussa oli ärsytyksen ja väsymisen tunteita, jotka olivat sikäli erilaisia kuin vastaavat negatiiviset tunteet biologisia lapsia kohtaan, että pohjalla ei ollut vielä sitä rakkautta. Mutta ajan myötä se rakkaus on kasvanut niin, että nykyään lapset ärsyttävät varsin tasavertaisesti :)



Tärkeätä on myös, että ihan ensiksi aikuisten on otettava yhteinen linja kasvatuksessa. Rajat ja säännöt ovat samat, ja niistä on pidettävä kiinni. Sinun pitäisi olla oikeudenmukainen ja luotettava auktoriteetti, joka velvollisuuksien ohella antaa lapsille myös oikeuksia ja onnistumisen tunteita.



Uusperheellisyydessä on omat haasteensa, mutta ne ovat voitettavissa, jos aikuiset jaksavat niihin paneutua.

Vaikuttaa kuin olisit todella etäinen. jos ero on aika tuore, ei kai niitä lapsia kauheasti kiinnosta. Ne on vihaisia sulle, varsinkin jos äiti ei pidä sinusta. Yritä murtaa jostain läpi, että saat oikean suhteen niihin.

sen takia, että mies tietää lasten käyvän sun hermoille, ja se ei tajua suuttua ennenkuin sä ilmoitat, että nyt käytös on riittävän huonoa.



Nyt siis lapset eivät pidä sinusta, etkä sinä lapsista ja miehesi pelkää sinun reaktioitasi. Huippua!

Minäkin olen äitipuoli ja alku (siis ensimmäiset VUODET) oli hankalaa. Ihmettelin, että miten tulen kaikkien muiden lasten kanssa toimeen mutta en vaan näiden.



Meillä lapset eivät halunneet tottua minuun ja vaikka minä kovasti olisin halunnut tulla toimeen heidän kanssaan, olla se mukava äitipuoli niin jotenkin tuntui ettei siitä mitään tule. Ehkä sitä vaan itsekin jännitti että miten pärjää ja siksi yrittikin liikaa? Mies oli tosi ihana, teki heti selväksi että meillä ollessa lasten pitää totella myös minua ja selitti kärsivällisesti usein lapsille, että rakastaa myös heitä, vaikka minun kanssa onkin (lapset kokivat, että minä jotenkin syrjäytin heidät).



No, nyt vuosia myöhemmin sitten sain tietää, että lapset olivat luulleet, että MINÄ rikoin heidän vanhempiensa liiton, vaikka tosi asiassa lasten äiti oli se, joka petti ja haki eroa. En tiedä oliko lapset sitten koskaan tätä uskoaan sanoneet ääneen, mutta jos olivat niin ei sitä asiaa kukaan sitten korjannut. Minä tosiaan tulin kuvioihin mukaan vasta n. 2 vuotta heidän eronsa jälkeen. Ei sitten kummakaan että se alku oli niin hankalaa!



Meillä asiat alkoivat mennä hyvin sitten kun minä lakkasin yrittämästä :) Asennoiduin niin, että ei koskaan tulla hirveän hyvin juttuun lasten kanssa, mutta minä olen oma itseni ja jos se ei riitä, niin ei sitten. Ja sitten se vaan lähti jotenkin sujumaan ja nykyisin (10 vuoden jälkeen) tullaan oikein hyvin toimeen näiden teinien kanssa :)



Ap:lta sellainen kysymys, että kuinka usein lapset on isällään vai asuvatko teillä? Meillä nimittäin tuo harvoin näkeminen juuri silloin suhteen alussa teki sen, että aina piti aloittaa alusta se tutustuminen (lapset kävivät alussa vain puolen vuoden välein isällään). Sitten kun lapset oli pidempään, useita viikkoja tai kouluikäisinä melkein koko kesälomansa meillä, homma sujui paljon paremmin kun oli enemmän aikaa viettää yhdessä ja kokeilla sitä arkea.

Älä yritä liikaa, jättäydy vähän takavasemmalle ja anna isän ja lasten touhuta keskenään. Lapset voivat olla mustasukkaisia isästään ja siksi käyttäytyä sinua kohtaan ikävästi. Myöskään biologinen äiti ei aina puhu isän uudesta kaikkein kauneimmalla tavalla.....älä pingota, älä nipota, mutta pidä silti selvä linja siitä, mikä sinun mielestäsi on oikein, muuten ylitsesi kävellään. Ajan kanssa helpottaa, kun lapset huomaavat, että et olekaan niin suuri uhka, kun miltä heistä on voinut tuntua. Isä ei katoa mihinkään ja jatkaa heidän isänään ihan samalla lailla kuin ennenkin, vaikka isällä on uusi vaimo. Väkisin ketään ei voi rakastaa, eikä kenestäkään tykätä, mutta siedätyshoidolla päästään hyviin tuloksiin. Voimia sulle!

omia kokemuksia ja yrittävät auttaa. siitä ei paljon apua ole kun heti huudetaan että " eroa senkin raaka yksilö" ;) . Lapset asuvat vuoroviikoin meillä ja äidillä. ap

Alle kouluikäiset on harvoin tottuneet tajuamaan, että pitäisi auttaa siivoamisessa!

Tuo on raskasta teille kaikille.

Eikä varmasti ole paljosta kiinni, että saisitte asiat rullaamaan helpommin.

Ja kyllä ne kotityöt voi jakaa kun noin paljon ovat teillä.



Mutta en kyllä tiedä mistä sitä apua saisi. Varmaan jos kerran tai kaks kävisitte jossain puhumassa niin olis jo paljon helpompaa.

lapset välillä. jokainen meistä on ollut lapsi ja kiukutellut huomiosta. pitäisi antaa sitä enemmän. kyllä tää on ihana palsta kun saa purkaa sydäntä tänne! KIITOS! Heti tuntuu jo paremmalta. ja aina kun minä olen hyvällä päällä niin meillä on hauskaa. pelleillään miehen kanssa ja lapset nauraa. mutta niin se kai on monessa perheessä että se kiukku tarttuu ja ilo myös! ap

Minä taas ajattelen, että voi kuinka hyvä kun meidän perheen lapsilla on kaksi kotia - neljä huolehtivaa aikuista, koko elämän kestävät sisaruussuhteet (meillä ei määritetä sukulaissuhteita " puolikkailla" ), monta läheistä isovanhempaa (biologista tai sosiaalista). Tällainen toimiva tukiverkosto on nykyaikana jo ylpeyden aihe.



Lapsemme ovat todella fiksuja sosiaalisissa suhteissa, oikeudenmukaisia, osaavat jakaa ja nähdä että on enemmän kuin yksi totuus ja tyyli olla, ovat hyvällä tavalla suvaitsevaisia. Kaikesta näkee että heillä on hyvä olla ja he ovat rakastettuja ja toivottuja kummassakin kodissa. Uusperhe on parhaimmillaan todellinen rikkaus!

itsellä on tuttavapiirissä vain noita epäonnistuneita uusperheitä.