Sinä joka kärsit lapsettomuudesta:

Jonossa ollaan.

Mieheni ja minä olemme molemmat sitä mieltä, että emme osaisi raskastaa adoptiolasta yhtä paljon kuin biologista lasta (jota meillä ei siis ole). Kun olemme rehellisiä itsellemme, tunnustamme että vanhemmuuden kuormittavuus ja väsyttävyys voisi kostautua adoptiolapselle jotenkin enemmän kuin biologiselle jälkeläiselle.



Päätimme valita oikein, ajatella kaikkien parasta ja tyytyä toivomaan biolasta, tosin toivo alkaa kyllä olla mennyttä. Se ei kuitenkaan muuta tätä adoptiokantaa, mutta alamme koko ajan suuntaamaan elämäämme siihen suuntaan, että kahdestaan mennään loppuun asti.

Tai en kärsi lapsettumuudesta. Onhan meillä jo lapsia. Niiden alulle saaminen on vain vaikeaa.

Mutta halutaan vielä yksi biolapsi. Vaikka teko onkin hankalaa.



Sen jälkeen voidaankin jo harkita vakavasti adoptiota. Sitten ollaan jo tarpeeksi vanhojakin siihen touhuun. Vielä ei ikä riitä...

Olen toivonut lapsia niin kauan kuin muistan. Nyt alkaa olla aika loppu, ikää on pian 37v. En ole tähän mennessä löytänyt miestä, joka haluaisi kanssani lapsia. Yksin en ole lasta ryhtynyt hankkimaan, koska musta se on väärin lasta (ja miestäkin) kohtaan. Adoptiota olen alkanut pikkuhiljaa harkita, mutta mitään päätöksiä en ole vielä tehnyt. Eräs työkaverini, miehetön nainen hänkin, on parhaillaan adoptoimassa toista lastaan.

Paitsi tietysti, jos olet valmis adoptoimaan ison lapsen. Jonot ovat pitkät ja yksinhakijoitten tilanne on huono, joten voit ehtiä aika vanhaksi ennen kuin pääsisit lapsijonoon asti.

Ihan kuin kertaalleen hylätyn ja ties kuinka pahoin traumatisoituneen vieraasta kulttuurista tulevan lapsen kasvatus olisi helppoa. Vieläpä sellaiselle, jolla ei ole kokemusta lapsista. Itselläni on kolme hoidoilla alkunsa saanutta lasta ja ehkä nyt voisin taipua adoptioon. En sen vuoksi, etten olisi pystynyt rakastamaan " vierasta" lasta, vaan juuri noiden erityisongelmien vuoksi. Vastasyntynyt tulee " tuoreena ja tyhjänä" , hänen kanssaan voi aloittaa tyhjältä pohjalta, hitaasti tutustuen. Leikki-ikäisen kanssa onkin jo vaikeampaa, yhteinen kielikin kun puuttuu.