Millaisia tuloksia veriseerumiseulassa - ja pohdintaa aiheesta:)
Heissan!
Millaisia tuloksia olette saaneet te, joille raskaudenaikainen veriseerumiseula on tehty..?
Meille tehtiin pienen poikkeavan niskaturvotuksen takia pikkukakkosta odottaessa istukkatutkimus ja kun kolmonen sai alkunsa päätimme, että haluamme teettää istukkatutkimuksen myös hänellä, koska kakkosen odotus sujui tutkimuksen jälkeen rauhallisin mielin.
Toki ymmärrämme, että mitkään tutkimukset eivät takaa tervettä lasta eivätkä tutkimustulokset ole 100%:a, mutta meillä mieli rauhoittui kummasti.
Tämän kolmosen kohdalla siis olimme menossa istukkatutkimukseen, mutta sitä ei voitu tehdä istukan sijainnin vuoksi. Veriseerumiseula sitten tehtiin ja tulokosena oli 1:8500, mikä on ilmiesesti " hyvä" tulos. Tiedän riskirajat yms, mutta kinnostuneena vain kyselen, että millaisia tuloksia sieltä yleensä saa..? Ja mitä tarkoittaa, että seula " löytää 80-90% trisomioista" - onhan se tavallaan löytänyt senikin, jonka riskiluku on vaikka 1:10000, tämä vain sattuu olemaan se kymmenestuhannes..?!
Nyt siis vielä pohdinnassa on lapsivesitutkimus.. Mennäkkö vai eikö.. Toisaalta se pienen pieni keskenmenoriski epäilyttää, tiedän kyllä että tuolla seerumiseulan riskiluvulla keskenmenoriki on suurempi kuin trisomiariski.. Mutta kuitenkin.. Tuntuu siltä, että odotus saisi tulosten jälkeen jatkua rauhallisemmin mielin.
Kuten jo alussa kirjoitin, tajuamme toki, ettei mikään takaa tervettä lasta ja että tulokset eivät ole 100%. Tuntuu vain että nykymaailma tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia, että raskaudesta on kaiken tietotulvan keskellä mahdoton nauttia - tieto lisää tuskaa.
Näissä ajatuksissa, Tanjuska
Kommentit (2)
Meillä suhdeluku mun iän (41 v) perusteella oli 1:130 ja veriseulan jälkeen 1:500. Lääkäri ei pitänyt jatkotutkimuksia tarpeellisina, koska niiden keskenmenoriski on yli tuplasti suurempi. Ihan rauhallisilla mielillä mennään viikkoa 25. Edellisellä lapsella (v. 2006) riskilukemat oli jotain samaa luokkaa. Molemmilla näkyi nenäluu niskapoimu-ultrassa ja se on kuulemma hyvä merkki.
Teidän riski on tosi pieni, joten etteköhän voi ihan rauhallisilla mielillä nauttia odotuksesta.
...mutta toki teette kuten parhaalta tuntuu.
Meillä Down luvuksi tuli veriseulan jälkeen 1:4500 ja Trisomia luvuksi 1:8100. Ennen veriseulaa Down-riski oli 1:500 ja Trisomia muistaakseni 1:1000. Tapasimme perinnöllisyysneuvojan ja hän suoraan kehotti jättämään punktion tekemättä, koska punktiossa keskenmenoriski on 1:200.
Sen sijaan päädyimme varhaiseen rakenneultraan rv 18+0, jotta tarpeen tullen voitaisiin raskaus vielä keskeyttää jos näin haluaisimme. Rakenneultra ja seurantaultra rv 22+0 eivät kuitenkaan näyttäneet mitään kohonneita riskejä ja kaikki näytti olevan kunnossa.
Tuo perinnöllisyysneuvojan tapaaminen ja näistä asioista puhuminen rauhoitti kummasti mieltä, eihän tietysti - kuten totesit - mikään takaa 100% tervettä lasta, mutta mielenrauhaa kuitenkin saimme.
T.Yksis rv34+0