G: Lasten juhlavaatteet?
Millaisia juhlavaatteita teillä käytetään? Paljonko teillä niitä on? Mitä lapsillanne on päällä esim. kaverisynttäreillä tai perhejuhlissa? Lasten iät ja sukupuolet?
Varsinkin esikoisemme, melkein kuus vee tyttö, seuraelämä on sen verran vilkasta, että enää ei pärjää parilla juhlamekolla. Tyttö on muutenkin saanut kivat pikku raivarit parina viime viikonloppuna juuri kun pitäisi lähteä sukujuhliin, koska hän ei sitten millään haluaisi aina laittaa samaa mekkoa päälleen tai enää mekkoa ylipäätään. Naiselliset piirteet nousevat esiin vähän turhan nuorena, " mulla ei ole mitään päällepantavaa" , " en halua olla aina samoissa vaatteisssa" ;)
Nyt kevääksi ja kesäksi tarvitaan joka tapauksessa jotain uutta talvisten juhlamekkojen tilalle, mutta en ole löytänyt mitään kivaa hame ja paita -yhdistelmää, joka olisi juhlavampi kuin arkivaatteet. Onko muita vaihtoehtoja? Housuja ei meillä kelpuuteta. Omasta mielestäni tylliunelmat kuuluvat häihin tai vastaaviin, ja niitä ei ole ainakaan tiedossani lähitulevaisuudessa. Pari vaatekertaa ei näytä riittävän, mutta mistä ihmeestä löydän kivoja? Päiväkodin juhlatkin ovat nykyisin aamulla, joten niihin on hyvä laittaa jotain juhlavaa, mutta mukavaa, jossa voi olla loppupäivän.
Meillä kuopus, tyttö hänkin, kelpuuttaa ihan mitä vaan, jos se kelpaa isosiskolle, ja usein ostankin samanlaiset asut molemmille. Ostaisin eriväriset, jos olisi tarjolla.
Kuulisin mielelläni myös poikien pukeutumisesta, joten kaikki äidit mukaan! Tytär käy kaverisynttäreillä vähintään kerran kuussa, ja niissä pojat näyttävät useimmiten olevan fruittareita ja esbotyylisiä, mikä viehättää minua suuresti:)
Linkkejä mukaan, jos löytyy!
Kommentit (17)
Esim. sitä 14,90 maksavaa, kaistaleista ommeltua kokovalkoista mekkoa löytyy kohta lähes joka koossa kun se on kolmatta vuotta nyt myynnissä.
Tässä huutiksesta yksi samanlainen roosana
http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=73181846
Kesällä muutenkin meillä ollut paljon erilaisia kivoja vähän juhlavampia mutta silti todella kohtuhintaisia ja laadukkaita mekkoja HM:ltä, kannattaa käydä kiertämässä.
Ongelma vaan on se, että mekot eivät enää kelpaa siinä määrin kuin ennen, vaan tarvittaisiin hameita. Kiitos kuitenkin ehdotuksista, kuopukselle kyllä olisivat söpöjä ja sopivia :)
Katso esim. täällä näkyy paljon malleja:
http://www.prinsessebutikken.dk/group.asp?group=770&sub=0
Makukysymys toki, kuka tykkää mistäkin, mutta minun silmää miellyttävät. Meillä kyllä tytöt ovat vielä mekkoihmisiä, joten vähemmän olen hameita vielä katsellut.
(kohta joku varmaan luulee että saan provikkaa), eli
www.boden.co.uk
Sieltä olemme löytäneet kummallekin tytölle ja etenkin kevät/kesä-mallistosta kivoja hameita tai mekkoja - nytkin mielestäni löytyy kivoja.
Jonkin verran olen ostanut myös Yooxista (Antik Batikia, Kenzoa jne), mutta tietty aina kiinni siitä mitä sattuu löytymään.
www.yoox.com
Lisäksi kaapista löytyy Burberryn vekkaria, kotelomekkoa, pellavamekkoa, ruuduilla ja ilman.
Meillä ekaluokalaiselle kelpaavat sekä hameet että mekot, esikoiselle (11v) eivät mekot kelpaa, ellei nyt satu olemaan joku " makee" .
ja toki yläosa tekee paljon...kurkkaapa kukkuluuruu.net
siellä syysmalliston jämiä alessa..olisko niistä mikään teidän näköinen..ja onko kokoja..
http://www.kukkuluuruu.net/components.asp?Function=Details&ID=2335
http://www.kukkuluuruu.net/components.asp?Function=Details&ID=1996
tää olis kanssa kiva vaikka valkoisen simppelin paidan kanssa :)
http://www.kukkuluuruu.net/components.asp?Function=Details&ID=2298
On ne sitten lapsilla kaverisynttäreitä, meidän aikuisten kavereiden tai sukulaisten synttäreitä tai jotain muita juhlia tai ollaan isommalla porukalla ulkona syömässä, mutta ns. parempaa vaatetusta kaikki kuitenkin laittaa myös lapsille.
Minusta tarhakaverin synttäreille kelpaisi ihan rugbypaita ja vaikka sammarit tai nätit farkut, mutta kun nuo on pojilla normaali tarhavaate, niin synttäreille on laitettu yleensä kauluspaita. Nuorempi on aikamoinen keikari ja jos häneltä kysyy, haluaako hän laittaa huivin tai solmion, hän haluaa. 6v:lla solmio on kaulassa vain ns. oikeissa juhlissa. Juhlahousuina on monesti siistit sammarit. Meillä on ollut suunnilleen yhdet ns oikeat juhlahousut per kausi ja se on hyvin riittänyt.
Voisin kuvitella tytöillä on sama tilanne farkku- liivihameiden, yms. suhteen eli kun niitä pidetään arkena tarhassa, juhliin pitäisi olla jotain ns juhlavampaa, mutta 6v ei välttämättä halua enää mekkoakaan?
Tilanne on just niin kuin Finette kuvasi, koska " tavallisia" hameita ja liivimekkoja on arkisin käytössä, juhlissa saisi olla jotain ekstraa. Ja näitä juhlia riittää vähän väliä. Jostain aiemmasta ketjusta luin, että aika monen tytöllä on arkikäytössä pari hametta ja kymmenet trikoohousut. Meillä on toisinpäin, hameita ja mekkoja kerrallaan käytössä tosi monta, muutamat sammarit, farkut, muut housut ja korkeintaan parit trikoohousut, nekin liikuntakäyttöön ja kotioloihin. Tyttö ei siis itse suostu laittamaan housuja kuin korkeintaan 1-2 kertaa viikossa. Tämä kai muuttuu koulun alkaessa. Tosin mulla ei ole mitään sitä vastaan, että hameet käyvät.
Arkikäytössä on jo siis farkkuhame, farkkuliivari, samettihameita, villakangashameita, nyt löysin Popista kivan puuvillahameen arkikäyttöön. Ja kaikki tosiaan koko ajan kovassa käytössä.
Nuo Drappa Dotin vaatteet on ihania! Täytyy viikonloppuna surffailla ja näyttää tytölle, ihastuu varmasti. Samalla voisi tsekata nuo Elloksen kesähameetkin. Nitalla tykkäsin yhdestä, mutta..
Gloria, nyt muistankin, että mulla on jopa Mini-Bodenin kuvastokin, juuri siksi, että on helpompi näyttää siitä tytöille. Olin jo unohtanut! Muistelen, että alunperin tutustuin Bodeniin juuri sinun vinkistäsi, että kiitos vaan!:) Tänä vuonna täytyy muistaa tilata ajoissa, sillä viime vuoden mallistossa oli ihanat hedelmämekot, jotka loppuivat ennen kuin tilata :( Tänä vuonna on vähän samantapaiset, iso kukka edessä, mutta ne eivät ole niin kivoja kuin viimevuotiset.. Viime vuoden turkoosia päärynämekkoa kaipailen, yhyy.. Enköhän mä jotain löydä!
Se päärynäkin oli kiva,muistan hyvin! Jos miettii, mikä tekee hameesta juhlavan materiaalin lisäksi, niin minusta se on mm. volyymi. Siksi esim itse ihastuin tuohon " multiraitahameeseen" (moniväriraidallinen olikohan nimi joku fifties skirt tms), pyörii ihanasti ;-) ! Samoin crinkle skirt on aika kiva jos katsoo hamekuvaa (ei sitä tytön kuva) - meillä oli viime vuoden crinkle mekot, superhyvät kesäjuhlamekot ja matkoilla helpot - juhlavan niistä teki pituus, eli olivat erittäin pitkää mallia.
Violette:
Gloria, nyt muistankin, että mulla on jopa Mini-Bodenin kuvastokin, juuri siksi, että on helpompi näyttää siitä tytöille. Olin jo unohtanut! Muistelen, että alunperin tutustuin Bodeniin juuri sinun vinkistäsi, että kiitos vaan!:) Tänä vuonna täytyy muistaa tilata ajoissa, sillä viime vuoden mallistossa oli ihanat hedelmämekot, jotka loppuivat ennen kuin tilata :( Tänä vuonna on vähän samantapaiset, iso kukka edessä, mutta ne eivät ole niin kivoja kuin viimevuotiset.. Viime vuoden turkoosia päärynämekkoa kaipailen, yhyy.. Enköhän mä jotain löydä!
Meillä on 4v poika ja 2v tyttö ja pukeutumislinja on seuraava kutakuinkin. Pojalla on oikeastaan aina (koko ikänsä) ollut kaverisynttäreillä siistit farkut tai nyt suorahousumalliset, mutta paksumpaa kangasta olevat housut ja kauluspaita. Perhejuhlissa suorat housut, kauluspaita (juhla) ja kravatti. Takkeja tai slipovereja ei ole ollut, kun ei ne päällä pysy kuitenkaan. Poika laittaa mielellään juhliin juhlavaatteet, muutoin kulkee ennemmin collarihousuissa ja trikoopaidassa, mutta juhlavaatteita ei ole kyseenalaistanut, pikemminkin päinvastoin. Sisko pukeutuu mekkoon ja juhlasukkiksiin. Kaverijuhlien mekko ei ole välttämättä niin juhlava kuin perhejuhlien, mutta kun ei niitä perhejuhliakaan niin paljon ole, niin pitäähän noitakin käyttää. Yritän kuitenkin katsoa, että lasten vaatetus olisi samalla tasolla. Muutoin en ole nirso vaatetuksen suhteen (trikoovaatteet on meillä arkivaatteet), mutta kyllä minusta juhliin pukeudutaan. Silmiin pistää, kun leikki-ikäisillä tai vanhemmilla on juhlissa farkut ja t-paita.
Takana on kolme tenttiä kahden päivän aikana ja ihan muusta ja paljon tylsemmästä aiheesta, joten on virkistävää miettiä taas lasten juhlavaatteita :)
Tsekkasin Glorian ehdottamat hameet, ja kyllä, molemmat ehdottamasi hameet sopivat meille, jipii! Katsoin malliston läpi liian aikaisin keskellä Suomen talvea (=räntää) ja kaikki Bodenin vaatteet tuntuivat vielä silloin liian räikeiltä, mutta eivät enää. Tuo matkalle sopiva kangas on myös hyvä pointti kesäaikana. Niitä mansikka- ym. mekkoja ajattelin ihan kesän hellemekoiksi. Ainakin se fifties skirt kuosina candy stripe sai meillä kotona iloisen hyväksynnän, yess. Yooxilta en ole aikaisemmin katsellut lastenvaatteita, mutta siellä oli 3-8 -vuotiaille 101 erilaista hametta, joten eiköhän tässä jotain löydy. Silmään pisti positiivisesti ainakin Lola et Moi, jolla oli aika ihanuuksia. Juhlavaateangstini alkaa helpottaa!
Meillä varmaan ns. kolmentasoista pukeutumista juhliin. Ekat on nää kaverisynttärit, joihin mennään tyyliin farkut + kauluspaita linjaa. Esim. ylihuomenna poika on menossa uussiskon synttäreille ja varailin hälle Benettonin farkkuja ja mustaa Espritin kauluspaitaa. Saattaa kyllä näyttää aika hassulta siellä kaikkien prinsessamekkojen keskellä... en usko, että sinne kovin montaa poikaa tulee, korkeintaan tytön toinen uusveli. (voi hyvänen aika näitä uusperheen kuvioita ;-)
Sitten tämmöisissä perhejouluissa, pääsiäisissä yms. on usein prässihousut + kauluspaita. Esim. Mayoralin prässihousut + Timben/Espritin/Benettonin ruudullinen kauluspaita.
Sitten " kunnon juhlissa" eli häissä, ristiäisissä, hautajaisissa, läheisten 60 v yms. juhlissa pojalla on usein prässihousut, yksivärinen siisti kauluspaita, kravaatti ja pikkutakki. Kokopukua meillä ei ole koskaan ollut. Mutta yksi juttu mistä olen todella kateellinen on se millä hintaa tytöille saa juhlavaatteita. Ei olisi ollenkaan vaikeaa ostaa tytölle juhlamekkoa 20-50 euron hintaan. Silloinkin kun hommasin pojalle juhlavaatteita isänsä häihin, niin kuolaten katsoin Stockkalla ihan älyttömän kauniita tosi juhlavia mekkoja, jotka maksoi jotain 40 euroa. Sitten kun itse kävelin kassalle 80 euroa maksavan pikkutakin kanssa, niin mietin mielessäni, että ehkä ei voi ihan pelkässä pikkutakissa kuitenkaan mennä ja pakko oli lähteä vielä paita, kravatti, housut ja kengät ostamaan... Hinta ei pysynyt alle 200 euron. Onneksi keksittiin mennä itse naimisiin pian ja muut mahtui vielä paitsi housut, niin ei jäänyt kertakäyttöön vaatteet ;-)
Jos sua yhtään lohduttaa, niin tyttöjenkin pukeutumiseen menee rahaa. Sen hienon mekon lisäksi tarvitaan juhlasukkikset, kengät, Suomen säissä kesälläkin joku nätti neuletakki tai neulebolero tai keväämmällä muu kaunis takki (meillä ohuehkot villakangastakit ja Benettonin puuvillatrenssit), tukkaan pompulaa, pantaa, kaulaan korua.. Näitä saa kivoja kyllä ihan H&M:ltä, mutta joskus tietyn asun kanssa saa etsimällä etsiä koristautumishärpäkkeitä ihan tosissaan.. Ja koska äidilläkin on käsilaukku, niin tyttäretkin haluavat:) Okei, kaikki ei ole pakollista, vaatteet ja kengät sentään. Mutta luulen olevani oikeassa, kun sanon, että pojille ei taida olla yhtä paljon valikoimaa vaatteissa eikä hinnoissa, ja kalliimmaksi tulee poikien juhlavaatteet.
Joo, uskon, että kyllä tytöillekin tarttee sukkikset ja kengät ja ulkotakin, mutta tosiaan niitä vaihtoehtoja on sekä edullisia että kalliita, mutta pojalle esim silloin en löytänyt koko Leppävaarasta ja Tapiolasta (ja Sellossa ja Tapiolassa luulisi noita lastenvaatteita myyviä liikkeitä todella olevan!) kuin yhden ainoan pikkutakin pojalle sopivaa kokoa ja hinta oli tosiaan se 80, onneksi oli aivan törkeän hyvän näköinen ruskea, vähän kuin mokkanahkaisen näköistä kangasta. Siinä ei paljon jäänyt vaihtoehtoja, kun ei minusta isän häihin nyt kuitenkaan mennä neulepuserossa. Niin ja toki tyttö tarttee takin, mutta luuletkos, että poika pärjää ilman? Kyllä meilläkin pitää juhliin olla duffeli, siistimpi kesätakki, nahkaiset hanskat ja siistimpi pipo. En mä ainakaan halua mihinkään hautajaisiin laittaa pojalle mitään kirkkaansinistä Reimatec-toppatakkia pojalle päälle ja siihen jotain toppahanskoja. Pompuloita ei meillä toki mene samaan tahtiin kuin tytöillä, mutta veikkaanpa, että parturikustannukset on pojilla taas keskimäärin tyttöjen kampaamokäyntejä suuremmat. Ja fruittareilla lienee kovat geelikustannukset ;-) Täytyykin katsoa, että saako noista pojan hiuksista jotenkin mageet sunnuntaiksi.
Olen kummipojalleni sieltä löytänyt mm. vakosamettisia pikkutakkeja eri väreissä, ihania pikeitä, vielä ihanempia ruudullisia ja raidallisia kauluspaitoja, ja söpöjä juhlakenkiä, ei mitään hirveitä pönötysmalleja vaan rentoja mutta silti erittäin juhlavia vermeitä. Suosittelen lämpimästi!
Juu, meillä on ollut Zarasta kyllä paljon kivoja vaatteita, esim. siistimpiä takkeja talveen jne. Silti sieltä ei minusta kuitenkaan löydy _hienoihin_ juhliin riittävän hienoja vaatteita isommille pojille ainakaan, rentoihin juhliin kylläkin. Lisäksi housujen mitoitus on tosi hoikalle, joten meillä valitettavasti on kasvettu niiden housujen koosta yli, kun poika on normaalipainoistunut. Zarassa on kyllä arkeen paljon sellaisia vaatteita, jotka sekä äiti että poika kelpuuttaa.
Meillä taas on 5-vuotias mekkotyttö, joka ei juuri muuta pukisikaan. Joten mekkoja on kertynyt kaappiin useita vähän joka lähtöön. Keväisin olen löytänyt Nitasta tosi nättejä mekkoja, kuin myös tänä vuonna hankittuna tuo ruutu-pallomekko (enää ei näyttänyt olevan isompia kokoja) lisäksi tarjouspuolelta tuo kukkaliivimekko, joka on todella ihanaa kangasta.