YH:t miksi erositte?

Ei varmasti auttanut omiin pohdintoihisi, mutta ehkä avaa silmiä että yh voi olla muustakin syystä kuin avioeron vuoksi.

Kumpikaan ei pettänyt, ei ollut alkoholisti eikä mitään luonnevikoja ilmennyt. Ei kylläkään oltu naimisissa, ei edes asuttu yhdessä. Eli lapsi tuli "liian aikaisin". Tilanne oli molemmille liikaa, ei tultu toimeen. Mies oli ja on todella hyvä ihminen, en itseänikään ihan hirveänä pidä. Todettiin että siinä tilanteessa oli myös lapsen kannalta parempi erota, koska emme sitten enää tehneet muuta kuin riitelimme. Varmaan monen mielestä huono syy, mutta lapsikin vaikuttaa ihan normaalilta, tasapainoiselta ja tyytyväiseltä tähän tilanteeseen. Tuskin näin olisi, jos olisimme väkisin jatkaneet. Nyt olemme todella hyvissä väleissä ja tasan tarkkaan parempia vanhempia lapsellemme kuin jos emme olisi eronneet. Ja kyllä, tämä on myös meidän ihan virallinen selityksemme. :) Jonka olemme myös lapselle kertoneet (siten että ymmärtää) ja hän on sen hyväksynyt. Että aikuiset eivät aina voi asua yhdessä vaikka kuinka toisistaan pitäisivät.

Mitäs siinä, kasvatin pojan aikuiseksi. Nyt 20-vuotias tasapainoinen nuorimies.

Mitään ei ilmoittanut eikä kysellyt etukäteen.

Kaikki oli mukamas meillä hyvin, toinen lapsi tulossa. Seksiä riitti suhteessa(miehen mielestä liikaa), ei mitään suurempia riitojakaan.

Ja kakkoselle, ei ollut nyt ihan uutta tietoa tuo minulle. Toki yh:ksi voi päätyä monia eri reittejä, mutta minä olen kiinnostunut nyt juuri eroista.

Mies oli työnarkomaani. Ei siis kotoan juuri koskaan. Sain yksin hoitaa kodin, pienen lapsen (1v) tehdä pihatyöt, tehdä remontit yms, samlalla kun olin viimeisiläni raskaana. Vauvan synnyttyä mies onneksi sitten itse totesi, että halusi olla töisä koksa koki olevansa epäkypsä isäksi eikä viihtynyt ollenkaan lapsein kanssa. Näin loppui meidän avioliitto, eikä miestä ole sen koommin näkynyt, eikä hänestä kuulunut.



Enää en tosin ole yh, mutta kerkesin sellaistakin elämää kokea hmpun, eikä sekään mitään juhlaa ole.

miehen kykenemättömyys kantaa vastuuta, elämän hallinnan puute, alkoholiongelmat ja kunnioituksen puute minua kohtaan.

Ja miehen todellinen luonne paljastui vasta hiljalleen, sen jälkeen kun esikoinen syntyi.



t. kahden lapsen onnellinen yh

joka kykenee myöntämään eronneensa miehestä, joka ei ole täysin idiootti? :D

-3

esim. viimeisen yhteisen kesämme oli 24/7 humalassa.

Hän oli väkivaltainen minua ja lapsia kohtaan.

Sössi taloutemme ja olimme vähällä menettää talomme rahasotkujen vuoksi. Joi kaikki rahat niin, että hädin tuskin riitti ruokaa lapsille.

Viimeisenä (ei enää vaikuttanut eropäätökseen) petti minkä kerkesi..



Nyt elän kolmen lapsen yh:na, köyhänä edelleen, mutta ainakin ruokaan riittää rahat. Kukaan ei ruokarahojamme juo eikä polta.

Kukaan ei meitä enää satuta.

Enää meidän ei tarvitse pelätä omassa kodissamme.

Elämäni, ja lasteni elämä, on parantunut mielettömästi eron jälkeen!! Kohta vuoden olemme saaneet itse tehdä kodistamme sellaisen, että kaikilla on hyvä olla.

Exälläni ei ollut juuri minkäänlaista kykyä empatiaan niin lapsia kuin minuakaan kohtaan. Kaikki piti tehdä myös aina niin kuin hän halusi - minusta ja lapsista välittämättä. Hän oli muutenkin todella itsekeskeinen ja osasi tehdä kaiken minua (ja muita) paremmin. Hän oli myös kateellinen kaikkien omistamista tavaroista ja hänen oli aina parempi voittaa kaikessa naapurit, veli jne. Muiden lapset olivat rumia ja tyhmiä, mutta hänen lapsensa täydellisiä. Yhteenvetona: mies oli perustyytymätön ja itsekeskeinen p***a.



Uskon myös vakaasti, että hän petti minua jokavuotisilla Thaimaanmatkoillaan, vaikka ei sitä koskaan myöntänyt. Niille matkoillekin muuten lähti yksin, koska hän tarvitsi lomaa. SIllä ei ollut mitään merkitystä, että äiti oli aivan loppuunpalamisen partaalla kahden alle 2-vuotiaan kanssa. Ei, isin piti saada nukkua rauhassa omassa huoneessaa ja isi tarvitsi lomaa. Ei äiti ja lapset.



Olen todella onnellinen, että sain jostain voimia eron ottamiseen. Miehelle se oli kova paikka, sillä siitä tuli tahra hänen täydelliseen kuoreensa. No, onneksi hän löysi pian uuden vaimon, joka on nyt vielä ihan onnessaan siitä, kun hänellä on niin täydellisen ihana ja hyvä mies.

Hän oli humalassa kaikki viikonloput, lomat ja vapaat. Pahimpina aikoina ryyppäsi myös viikolla, ja sammui sitten olohuoneen lattialle. Rahat oli aina loppu. Tullessani iltavuorosta töistä, mies makasi sammuneena lattialla ja lapset (1v. ja 2,5v.) märissä vaipoissaan sohvalla. Tätä tapahtui säännöllisesti. Huolehdin yksin kaikesta kodin ja lasten hoitoon liittyvästä. Ongelmasta kyllä puhuttiin, mutta lupaukset raitistua olivat pelkkää kaunista kuultavaa ilman minkäänlaista yritystä sinne päinkään. Eropäätös kypsyi viimeisillä voimilla, kun äijä alkoi käyttäytyä uhkaavasti lapsia ja minua kohtaan. Tässä vain pari esimerkkiä perhehelvetistä alkoholistin kanssa, joka ei myönnä ongelmaansa.

Eron jälkeen elämänlaatu on parantunut hurjasti minulla ja lapsilla. Rankkaa on ollut pienten lasten yh:na, mutta entiseen en olisi voinut jäädä.

vaikka täydellinen empatian puute yhdistettynä äärimmäiseen itsekkyyteen ja holtittomaan rahankäyttöön.

Tuon epelin kanssa en onneksi lapsia ehtinyt saada =D

mutta olisin kyllä hänestä eronnut vaikka lapsia olisi ehtinyt siunaantua.

Lisäksi pettämistä, peliriippuvuus, välinpitämättömyys omia lapsia kohtaa.

Ei sitä vaan enää jaksanut. Tuli taisteluväsymys.

Nyt menee hienosti vaikka lapset vielä pieniä. Ainoa kaduttaa etten eronnut jo paljon aijemmin.

Aika yksinkertaista.

Olemme nykyäänkin paljon tekemisissä (yksi yhteinen lapsi) ja pystymme asiallisesti kommunikoimaan ja hoitamaan lapsen asiat. Saan myös apua mieheltäni tarvittaessa (auto yms). Moni onkin ihmetellyt, miksi edes erosimme.

Kuulkaa pikku psykiatrit, ne teidän äijät oli varmaan ihan vaan kusipäitä.Lukekaa edes narsismin diagnostiset kriteerit!!!!!!!

Mitään ei ilmoittanut eikä kysellyt etukäteen.

Kaikki oli mukamas meillä hyvin, toinen lapsi tulossa. Seksiä riitti suhteessa(miehen mielestä liikaa), ei mitään suurempia riitojakaan.

Mitä omasta lähipiiristä voin noita useampia eroja seuraneena sanoa, niin suurin osa avioeron syistä on ollut minusta "todella päteviä"



* alkoholismia

* väkivaltaa

* pettämistä

* erinäisiä muitakin himoja

* vakavat mielenterveysongelmat



Ja näihin yleensä liittyy sitten paljon valheita ja epärehellisyyttä, peittelyä yms.



Ja jos ajatellaan, että puolet miehistä pettää ja 40% naisista ja lisäksi 14% naisista on ollut viimeisen vuoden aikana väkivallan uhrina ja kaikkiaan 40% ja 10% on alkoholisteja tai alkoholin suurkuluttajia eli tuosta näkee, että vaikka osittain mennä päälekäinkin, niin kaikki prosentit ei, niin hyviä syitä riittää ihan tilastollisestikin. Usein erojen takaa löytyy nuo syyt. Niistä ei yleensä tietty kahvipöydässä keskustella vaan eron syyt voi olla enemmän tyyliin "kasvoimme erillemme", mutta harva kehtaa myöntää että on tullut hakatuksi viimeiset 10 vuotta ja eiköhän siinä ole totta toinen puoli, että kasvaa erilleen väkivaltaisesta puolisosta.

Yritimme ja yritimme, kävimme perheterapiassa ja yritimme taas. Olimme täysin vieraantuneet toisistamme ja perheterapian aikana tajusin kuinka eri maailmoihin olimme joutuneet. Kärsimme molemmat myös masennuksesta ja varsinkin minä tunsin kadottaneeni täysin itseni. Emme kuitenkaan olleet päättäneet mitään lopullista ja sitten kävi niin että rakastuin toiseen mieheen ja avioero oli tosiasia. Myös ex-mieheni tajusi tilanteen lopullisuuden eikä tappelua enää (oltiin tapeltu jo tarpeeksi aiemmin) tullut muusta kuin järjestelyistä lasten suhteen. Tämäkin asia saatiin kuntoon ja nyt 2 vuotta myöhemmin voimme kaikki hyvin, minä ja lapset jopa erinomaisesti, miehestä en ole ihan varma vaikka päällepäin näyttää hyvältä. Ex-mies on hyvä mies ja fantastinen isä jolla lapset joka toinen viikko, mutta emme me enää voineet yhdessä elää. Meillä ei mitään muuta vaihtoehtoa ollut emmekä ole kumpikaan katuneet päätöstämme hetkeäkään.

Jouduin -etenkin lapsen syntymän jälkeen- huolehtimaan ihan kaikesta. Kodin- ja lapsenhoidon lisäksi myös niistä perinteisistä "miesten töistä" (ruohonleikkuut, lumityöt, auton huollot & katsastukset jne.). Tämän lisäksi hoidin oman ansiotyön sekä osan miehenkin töistä. Kaikki perheen paperiasiat kaatuivat myös minulle.



Jotenkin aloin ajattelemaan että minua käytetään pelkästään hyväksi. Mietin minkä takia minun pitää huolehtia kaikesta vaikka taloudessa on kaksi aikuista. Ajattelin että elämä on helpompaa yksin lapsen kanssa.



Mies on ilmeisesti narsisti vaikka sitä ei täällä kai saisi ääneen sanoakaan. Jotakin kuitenkin ehkä kuvaa se, että sai lähestymiskiellon kun ei sovinnolla jättänyt minua rauhaan.