Säälin lapsettomia, vaikka olisivat kuinka varakkaita!

Siinähän säälit. Tunne on molemminpuolinen.

t. vapaaehtoisesti lapseton 40v

Mä en sääli yhtään jos lapsettomuus on oma valinta. Miksi ihmeessä pitäisi sääliä ihmistä joka elää itse valitsemallaan tavalla? Niitä lapsettomia jotka haluaisivat lapsia mutta eivät syystä tai toisesta voi saada säälin. Tai en tiedä onko sääli oikea sana mutta olen hyvin pahoillani heidän puolestaan. Meidän naapuritalossa asuu keski-ikäinen lapseton nainen. Olen tutustunut häneen oman lapseni kanssa ulkoillessa. Hän on ihana ihminen ja todella pitää lapsista. Hänestä olisi tullut loistava äiti. Mutta tietyistä syistä johtuen ei tullut. Minun lapsestani on tullut hänelle tärkeä kolmen vuoden aikana kun olemme tunteneet toisemme. Lapsikin pitää hänestä kovasti. Alkuun juttelimme vain pihalla mutta jossain vaiheessa aloimme kahvitella milloin meillä, milloin tämän naisen kotona. Pidän itsekin hänen seurastaan vaikka hän onkin minua reilusti vanhempi. Olen yksinhuoltaja joten aikuinen juttuseura on ollut enemmän kuin tervetullutta kun olen ollut lapsen kanssa kotona. Tämä nainen on myös kotona (eläkkeellä terveydellisistä syistä). Olen juuri palannut työelämään ja lapsi aloittanut päiväkodissa. Alku päiväkodissa on takkuillut ja minulla on täydet työpäivät niin olisi ollut tosi raskasta lapselle ilman tätä ihanaa naista joka ihan oma-aloitteisesti ehdotti että voisi hakea lapsen päiväkodista aikaisemmin. Tämä on ollut ihana ratkaisu lapsen kannalta kun ei tarvitse olla heti alkuun niin pitkiä päiviä. Hän on jopa tarjoutunut ottamaan lapsen viikonloppuisin yökylään jos minä haluan "lähteä tuulettumaan". Tätä tarjousta en kyllä ole kehdannut hyödyntää.