G: Älyttömintä mitä lapsesi on keksinyt?
Eli mikä on ollut älyttömin, typerin tai ällöttävin tempaus jonka lapsesi on keksinyt?
Voin itse aloittaa kertomalla omien lasteni keksimästä kokeesta, jossa tutkittiin miltä tuntuu kun antaa koiran nuolla suuta sisältä. Eli suu auki ja pussailemaan... ;(
Olin varma että ovat vuoden sairaina tuon jälkeen, mutta ihme kyllä ei tullut mitään! (muuta kuin huudot ja ehdottoman kiellon tehdä mitään vastaavaa enää koskaan)
Kommentit (61)
Aika hauskoja juttuja kun eivät omalle kohdalle satu! =0)
Meillä taitaa olla nuo lapset kilttejä pikku- enkeleitä! =)
Meillä ei olla päästy pahoihin tihutöihin (vielä!) onneksi mutta jotain pientä on ollut.
1v roplaa vaippansa sisältöä ennen kuin kukaan ehtii tajuamaan että siellä on ripulikakat ja pian sitä ripulikakkaa on vähän siellä sun täällä.
4v kiipeää keittiön tasolle ja popsii kirsikan makuisia vitamiinipillereitä kuin ne olisivat karkkia.
oli kai käynyt kakalla, koska oli riisunut kaikki vaatteet pois ja mennyt suihkuun pyllypesulle. Oli sitten suihkutellut käsisuihkulla koko kylppärin lattiasta kattoon + kylppärin ovesta eteiseen, jossa suihkun saivat ulkovaatteet ja kengät. Vettä oli niin paljon eteisessä, että eteisen matto oli imenyt niin paljon kuin pystyy ja vettä valui olohuoneen puolelle.
No, oma moka: Kumpikin (siis minä ja mies) oltiin luultu, että toinen vahtii lasta, kun olimme menneet päiväunille. Onneksi mies oli herännyt suihkunääniin. Minä olin sikeässä unessa, kun mies tuli herättämään, jospa saisi kuivausapuja...
Kiva näitä lukea näitä kullannuppujen toilauksia...mitähän tuo oma keksii jahka tuosta kasvaa....
10v heitti vuotta nuorempaa kivellä. kivi osui onneksi ikkunaan (mikä hajos) eikä veljeen.
3v piirsi olohuoneen tapettiseinät spriitussilla (lähti kloritilla).
Tyhjensin juuri keksuspölynimurin säiliötä ja 2v hoksas sillä välillä tyhjentää takasta tuhkat pitkin lattioita.
PArivuotias kompastu isoon nukkeen ja löi päänsä palkin kulmaan -> tikit otsaan.
3v tipahti sohvan kaiteelta (seisoi) ja sai reiän päähän sai myös tikit takaraivoon.
1v:llä jäi sormet ulko-oven väliin kun isoveli paiskas oven kiinni.
Ja aina välillä on millon mitäkin kaadettu pitkin lattioita sokeria, talkkia jne.
Tyttö kaverinsa kanssa maalas autokatoksen seinän katuliiduilla, korvaan työntänyt helmiä, piirrellyt sohvaan ja seiniin, ikää 3-4 kun nää teki
isoveli aikanaan maalas seinää huulipunalla, sulatti housun takamuksen takan lasiin. ja jäi kirjastoon lukkojen taa lauantai iltapäivänä. luuli että tuli sähkökatko kun valot sammu. Ikää oli yli kymmenen. Ihan normi muksuja kumpikin.
Vähän pienimpinä tuo sama pari leikki " lehmän lypsyä" ja isosisko nyppi kontallaan olevaa veljeään pippelistä.
)
[/quote]
*REPS KOPS* :D
oli kun esikoinen kolmen ikäsenä hetkeks aikaa yksin jäätyään saunaan pissas kiusaalle! Voitte kuvitella mikä haju!
Meillä on kerran laitettu pullollinen pesuvahaa kylpyvaahdoksi. EI mitään sen pahempaa. Seiniin on toki vähän piirretty, mutta mitään vaarallista tai kuvottavaa ei ole tehty. Enkä vahdi lapsia kuin haukka. Ja lapsia on neljä.
menin herättelemään poikaa 1,5v-2v en ihan tarkkaan muista, oli tehnyt aamukakat vaippaan, tosin ottanut vaipan pois ja lääsinyt kakat ympäri pinnasänkyä, naamaa ja koko vartaloon.. kiva lemu ja pieni peseminen!
ja kommentiks, että aina sattuu ja tapahtuu vaikka kuinka vahtis. joten himomammat pois kommentoimasta ;)
1,5 vee poika; heitti samana aamuna kännykän kilpparin akvaarioon ja pesi hampaansa vessanpöntössä (ei edes tullut kipeäksi!)
Samainen lapsi samoihin aikoihin, kaikki 10 min sisällä:
1. sai sakset käteensä tiskikonetta tyhjentäessä ja huomattiin vasta kun isosisko huutaa että veikka yrittää leikata leukaa (ei onneksi sattunut!!)
2. kiipesi tasolle joka vaatenaulakon alla, tipahti sieltä lasketteluhousujen henkseleihin kietoutuneena niin, että jäi ylösalaisin roikkumaan, otsa 1 cm päästä lattiasta (ei sattunut)
3. kiipesi keittiön tasolle seisomaan ja laittoi kahvinkeittimen päälle
ja joo, kyllä me vahdimme lapsiamme kun tiedetään ne vauhdikkaiksi. Ei vaan pysty parempaan!
tunnen läheisesti n. 10 lapsiperhettä - ainoastaan 1 perheessä meidän lisäksi voisi tapahtua jotakin vastaavaa. Muiden lapset ovat huomattavasti rauhallisempia.
liimailtu pikkuveljen kroppaan iso purkki suolakurkkuviipaleita, syöty wc:n raikastin, hermesetakset. Maalailtu huulipunalla petivaatteet, pissitty kiukaalle...en jaksa edes muistaa.
Vierailija:
liimailtu pikkuveljen kroppaan iso purkki suolakurkkuviipaleita
meillä on kuopus kunnostautunut näissä asioissa, kaksi vanhempaa eivät ole muistaakseni mitään isompia tihuja tehneet.
meillä tämä 2-v kuopus on ainakin
*kiivennyt hipihiljaa yläkerran kylppäriin, laittanut vesihanan täysille ja suihkuttanut käsisuihkulla koko vessan ja eteisen aivan litimäräksi
*piirtänyt kuulakärkikynällä parkettiin isot kippurat
*piirtänyt lyijykynällä seinään isot kippurat koko rappusten pituudelta alakerrasta yläkertaan
*uittanut isoveljiensä hammasharjat wc-pöntössä
*laskenut WC:n lavuaarin täyteen vettä ja uittanut siellä kahta vessapaperirullaa
*syönyt lähes täysinäisen 500g raejuustopurkin lusikalla suoraan purkista
*leikannut saksilla reiän housuihin jotka olivat jalassani, samoin on leikannut reikiä esikoisen vaatteisiin
useimmat näistä on tapahtuneet silloin kun teen ruokaa ja luulen että poika on lastenhuoneessa tai olohuoneessa leikkimässä mutta yllättäen ei olekaan... eikä sitä muutenkaan voi lasta vahtia herkeämättä koko ajan vaikka kuinka yrittää, esim. tuo raejuuston syöminen tapahtui sillä aikaa kun kävin avaamassa ovea koulusta tulevalle esikoiselle.
Vierailija:
meillä on kuopus kunnostautunut näissä asioissa, kaksi vanhempaa eivät ole muistaakseni mitään isompia tihuja tehneet.meillä tämä 2-v kuopus on ainakin
*kiivennyt hipihiljaa yläkerran kylppäriin, laittanut vesihanan täysille ja suihkuttanut käsisuihkulla koko vessan ja eteisen aivan litimäräksi
*piirtänyt kuulakärkikynällä parkettiin isot kippurat
*piirtänyt lyijykynällä seinään isot kippurat koko rappusten pituudelta alakerrasta yläkertaan
*uittanut isoveljiensä hammasharjat wc-pöntössä
*laskenut WC:n lavuaarin täyteen vettä ja uittanut siellä kahta vessapaperirullaa
*syönyt lähes täysinäisen 500g raejuustopurkin lusikalla suoraan purkista
*leikannut saksilla reiän housuihin jotka olivat jalassani, samoin on leikannut reikiä esikoisen vaatteisiinuseimmat näistä on tapahtuneet silloin kun teen ruokaa ja luulen että poika on lastenhuoneessa tai olohuoneessa leikkimässä mutta yllättäen ei olekaan... eikä sitä muutenkaan voi lasta vahtia herkeämättä koko ajan vaikka kuinka yrittää, esim. tuo raejuuston syöminen tapahtui sillä aikaa kun kävin avaamassa ovea koulusta tulevalle esikoiselle.
Tämä tuli ilmi niin, kun alakerran naapuri tuli meidän ovelle, ja kysyi, onko teidän parvekkeella ollut ruokaa, kun heidän parvekkeella oli jo parina päivänä ollut. Oli kysynyt lapseltakin pihalla samaa, ja lapsi oli vastannut kirkkain silmin, että " on joo, minä pesinkin parvekkeen ikkunalasit tänään" . Tuosta epäilevänä naapuri tuli kysymään meiltä asiaa ja niin se paljastui. Ei ollut välipalat kelvannut lapselle koulun jälkeen!
Piirretty on sohviin, seiniin, kirjahyllyyn, kirjoihin niin muste- kuin värikynilläkin.
Nakit häviää melkein aina " itsestään" , juustoja on nakerrellut kiitettävästi, ottaa jogurtit ja juomat kaapista. Kerran piirsi hienoja maalauksia kädet ja housut täynteen auton takapenkillä (onneksi oli vesiliukoista tussia), on leikannut otsahiuksiaan. Sälekaihtimien kaikki narut on leikattu lyhyemmiksi. Työnsi 3-vuotiaana pikkuveljensä vaunut kumoon, jossa siis vauva nukkui. Onhan noita kaikkia, joita ei edes muista..
Pikkuveljensä, nyt 2-vuotias, on syönyt kakkaa vaipastaan. Otti ruokailuvälinelaatikosta puukon ja heiluteli sitä (kun vasta oli oppinut seisomaan), oppinut jääkaappikäyttäytymistä iso-veljeltään.. =) Ikävä vain kun ei osaa vielä oikein kaataa lasiin, menee koko litra kerralla.. Laittaisi mielellään ruokaa, levyjen kanssa täytyy olla tarkkana. Piirtämisen kohteeksi on joutunut lattiat, seinät ja kaappien ovet. Onneksi on kohtuuhyvin saatu puhdistettua.
ja tekivät vessapaperivesitolloja ja heittelivät niitä ympäri vessaa. Ei niin vedenkestävät maalit irtoili ;)