yh-äitiksi joutumisen ahdinko...
Synnytystä jo nyt odotellessa, mutta vaikea odotusaika takana. Vauvan isä aloitti painostamisen aborttiin heti uutisen raskaudesta saatuaan. Sain sen jopa välillä hyväksymään vauvan ja yritimme yhteiseloa, mutta sit mies jäi useista pettämisistä kiinni. Masennus oli välillä jo tosi paha... Nyt sitä yritetään joka päivä vaan hokea et pärjäämme paljon paremmin ilman häntä, mutta ikävä silti painaa... Onko kohtalotovereita???
Kommentit (3)
Minä olen neljän lapsen yksinhuoltaja! Esikoiseni sain 19-vuotiaana ja jäin hänen kanssaan yksin kun vauva oli 5kk. Jaoimme arjen kaksin siihen asti kunnes kundi oli 4 v ja kahden tyttäreni isä tuli elämäämme. Sitä " onnea" jatkui kahdeksan vuotta ja se päättyi dramaattiseen eroon. Nyt olen eron jälkeen saanut pienen vauvan - ilman isää. Pieni suuri perheemme on mieletön kokonaisuus ja kaikki lapset pitävät toisistaan huolta. Me pärjäämme!
Kun esikoiseni oli pieni, opiskelin kaksi tutkintoa ja ammattia, tein töitä opiskellessa ja olin äiti... ja kukaan ei kiellä, etteikö esikoiseni ole nyt jo teininä aivan loistava kundi ja upea persoona varustettuna kunnon annoksella hyvää sydäntä ja empatiaa ja hoitelee muuten vauvaa nyt kuin " vanha tekijä" ...paremmin kuin moni muu!
Tsemppiä - pärjäät, kun päätät pärjätä ja senhän teet jo tietenkin vauvan vuoksi! Paskaa ei kannata kärsiä ja hinata perässään. Usein sellaisen " aikuisen lapsen" kiukuttelut ja temput ovat paljon raskaampia kuin pelkkä ihan oikean lapsen hoito!
Neljän ihanan lapsen sh-äiti
Moi
Miulla ihan sama tilanne kun sinulla.. mies jätti minut, kun olin rv23.. nyt on menossa rv 25 eli aika tuore juttu vielä tämä..
Mie muutti suoraan toisen naisen luo yhteisestä kodistamme :(
Minua ahdistaa kyllä kans tosi paljon yksinhuoltajuus.. en odota tätä vauvaa enää yhtään samalla tavalla.. melkeinpä haluaisin peruuttaa koko jutun, mutta sehän ei ole enää mahdollista..
Tämä vauva oli siis yhdessä haluttu.. oltiin kihloissa ja kirkkokin varattiin.. sitten kuukaudessa kaikki kaatui niskaan... mies oli valmis luopumaan kaikesta :( olin kuulemma tylsä..
Omat vanhempani onneksi tukevat minua.. ja saan muttaa takaisin kotiin kotiin aluksi vauvan kanssa.. isä kuulemma tahtoo olla isä, mutta saapi nähdä..
Mieli on edelleen päivittäin aika surkea, mutta haluan uskoa, että se paranee tästä, kunhan aikaa kuluu ja vauva syntyy heinäkuussa..
Voimia sinullekkin.. et ole ainoa, jolle näin on käynyt..
-anzzu rv25+
Minä jäin yksinäiseksi odottajaksi 17vuotiaana ollessani kolmannella kuulla raskaana, tosin minun tilanteeni eroaa, että minä jätin miehen, josta ei olisi ollut isäksi mm. runsaan alkoholin käytön vuoksi. Mutta selvisin yksinhuoltajuudesta hyvin, jatkoin keskenjääneitä opintojakin vauvan ollessa 4kk. Mutta minulla oli todella hyvä tukiverkko ja suosittelen ottamaan syyllisyyttä tuntematta kaiken avun vastaan. Näin jälkikäteen parikin parisuhdetta yrittäneenä voin sanoa yksinhuoltaja ajan olleen parhaita aikoja elämästäni. Oli aikaa olla lapsen kanssa ja antaa sille täysi huomio. Ja jos isä voi ja haluaa olla mukana lapsen elämässä on myöhemmin lapsen ollessa isompi aivan ihania ne viikonloput kun lapsi on isän luona ja saa olla ihan rauhassa itsekseen. Kun eron surusta pääsee yli ei yksinhuoltajuus todellakaan ole niin paha juttu kuin monesti kuvitellaan.