Kävin perheeni kanssa eilen illalla Itäkeskuksessa ja ihan kauhea paikka!
Miten siellä kukaan viihtyy? Hirveä paikka. Epäsiisti ja asiakaskunta oli aika, hmmm.. ei ainakaan perusvanhempia lapsineen.
Ketkä siellä käy? Kelle se on tarkoitettu?
Kommentit (31)
niin Sellon perjantai-ilta on ihan samanlainen. Silloin on ne espoolaiset emmiinat ja nicoliinat ja petrukset teini-iässä.
Yh-äidit on yhteiskunnan kuona-ainetta, naapurinmuijien miestennielijöitä, mutta nämä yh-isukit ovat sitten ihan eri maata. Kunnia näille isille.
yhtä kamalaa porukkaa hengaa ainakin siinä ruokakauppojen ja muiden kauppojen välisessä ulkotilassa. Ja todellakin sekavia ihmisiä. Sello menettelee jos pyyhkäsee autollaan parkkihalliin, käy Cittarissa ja häipyy samaa tietä, mutta jos haluaa käyttää bussia (minkä virheen olen muutaman kerran tehnyt), niin kyllä seisot siellä pysäkillä roskassa ja paskassa ympäriinsä räkivien ja röökäävien teinien kanssa. Ihan samaa meininkiä Espoossa siis kun Itiksessä. Itse asioin mieluiten Helsingin keskustassa tai Tapiolassa, enkä koskaan perheen kanssa. Meillä hoitaa kauppa-asiat minä tai mies ja lasten kanssa ulkoillaan, käydään ravintoloissa (ei ostoskeskusten) ja tehdään kivoja asioita. Helvettiäkö sinne kauppaan koko revohkan pitää pingetä.
vaikkapa Sellon meininkiä pe-iltana. Tai vaikkapa ihan sen lähimmän lähiön ostaria. Samaa se on joka paikassa. Kuvottavia ihmisiä piisaa joka lävessä. Joskus tekisi mieli muuttaa täältä kaupungin paskasuudesta johonkin pellon laitaan, mutta siellä ei sitten olisi niitä mukaviakaan ihmisiä ja elo voisi olla aika yksinäistä. Joten kestettävä on se tosiasia, että yhteiskunnassamme on kerrostuma äärimmäisen vastenmielisiä ihmisiä.
Ja aikapaljon ympäristökunnistakin..
käyn itiksessä ehkä kerran vuodessa ja joka kerta järkytyn
mie käyn ainakin parikertaa vuodessa shoppailemassa siellä.
sen kummempaa porukkaa käy. Itiksessä on yksi äiti lapsineen, joka vaanii koko ajan ilmaisia karusellikierroksia. Lähinnä huvittaa.
ja mietin vaan, että kuka ehdoin tahdoin tulee sinne koko perheen voimin viettämään " laatu-aikaa" .. Mä en vapaapäivääni kyllä tuollaseen loukkoon tuhlaisi.. Hyvin paljon tuntui maahanmuuttajia olevan liikenteessä.
Silti käyn siellä, sillä sinne on helppo kulkea julkisilla, siellä on ilmainen parkki ja sellaisia kauppoja joissa haluan asioida jos tarvitsen perustavaroita.
Ei ollut kummoisia kuutamolla-tarjouksia. Ostin sen limsasatsin, 4x1,5 l cokis ja 1,5 l coke zero kaupan päälle, yht. 5 ¿. Ostin alusvaatteita Lindexiltä ja KappAhlista, sekä maiharit yhdestä kenkäkaupasta. En olisi vapaaehtoisesti mennytkään näiden ostosten takia, mutta tarvitsin passikuvat.
itse en tosin vietä mitään laatuaikoja perheineni missään kauppakeskuksessa, vaan käyn vain ostamassa sen, mitä tarvitaan ja lähden pois. Meillä on tapana viettää perheellä sitä aikaa ihan muualla.
missäkin ostarissa on? Ihan samat liikkeet niistä kuitenkin löytyy ja laatu on jokaisessa sama.
Ihmeellinen ajatus.
Useamman kerran käyn viikossa. Siellä on helppo toimittaa kaikki perheen arkiasiat, lääkäriä ja kirjastoa myöten. Helppo liikkua rattaidenkin kanssa.
Älä nyt jauha paskaa..ihan tavallinen kauppakeskus se on. Kampin keskuskuksessa näkee ihan samallatavalla vetelehtiviä nuoria.
Mä käyn säännöllisesti Kampissa, koska olen siinä lähellä töissä. Itiksessä ja Jumbossa käyn koska asun Tuusulassa, valitsen vaan mielen mukaan kumpaan ajan. Sellossa käyn huvin vuoksi jos vaan tekee mieli vaihtelua, kaikki ne on samanlaisia ostosparatiiseja/helvettejä.
Siinä ympärillä asuu paljon ihmisiä ja metro tuo niitä lisää. Se on lisäksi monelle maalaiselle nähtävyys, paikka missä täytyy käydä. Siisti paikka ja täynnä elämää, kaikenlaista porukkaa näkee siellä ja se on juuri sen paikan ihanuus ja kamaluus.
Mun on vaikea nähdä se kauheana paikkana, itse olen kasvanut sen mukana. Ensin oli se pikkupuoli Eka, Pukeva, Seppälä ja pari muuta kauppaa. Sitten se koko ajan kasvoi, niinkuin minäkin. Notkuin siellä sisällä ja vartijat tuli tutuiksi.
Asuttiin Puotilassa.
Vuosiin en ole siellä asunut, mutta edelleen tunnen sen mulle läheiseksi paikaksi. Siivoton tai epäsiisti se ei ole. Vähän ärsyttää maahanmuuttajien paljous siellä. Notkuu Tallinanaukolla, mutta se on vaan hyväksyttävä, se on tätä päivää. Mun aikana siellä ei mustia ollut.
Itäkeskus on ihana!!!
En itekään oo mikään kummoinen ihminen, mutta Itis on täynnä yhteiskunnan pohjasakkaa, teiniäitejä, juoppoja, yh-äitejä, maahanmuuttajia. Ulkomaalaisia on varmaan ainakin puolet asiakkaista. Vessat ihan kauheita lääviä, muutenkin sellainen tunkkainen tunnelma.
Ei ole enää se sama Itäkeskus, jossa lävin lapsena. Nykyään todella masentuneen oloinen paikka.
Sitten on sitä pohjasakkaa, joka olisi pohjasakkaa lapsilla tai ilman.
Mutta onneksi yksi sankariluokka tällä yhteiskunnalla on, nimittäin yh-isät, nuo uskomattomat ritarit...