Kuinka usein te mammat biletätte ilman miehiänne?
Ja siis vielä niin,että MIES HOITAA LAPSIA, kun äiti baarissa kavereiden kanssa??
Kommentit (10)
Viimeksi olin...en muista? viime vuoden puolella kuitenkin, pääsen lähtemään juuri silloin kun haluan, miehenikin saa mennä kun siltä tuntuu jota kyllä harvemmin kyllä tapahtuu.
eipä tuo ukkokaan sen useammin käy rälläämässä...
Aina yleensä käyn omien kavereiden kans, vietetään sit kahdestaan laatuaikaa kotona jos viedään lapset hoitoon.
Yhdessä ollaan todella harvoin, juuri sen vuoksi ettei ole lapsenvahtia.
Viime vuonna taisin käydä kolmesti ilman miestä ja kerran miehen kans.
Tänä vuonna käynyt jo 4x ilman miestä ja huomenna lähdetään yksin.
Onneksi pari kaveria pääsi eroon kaheleista avovaimoistaan niin pääsen taas niiden kans bilettämään.
Mies on käynyt 0-3 kertaa vuodessa.
Käyn säännöllisesti kosmetologilla, kk: n välein ja siinä sitten samalla kaverin kans kahvilla, shoppaamassa ja muuten vaan kaupungilla pörräämässä.
Lisäksi käyn silloin tällöin harrastamassa liikuntaa, mikä on kyllä jäänyt tämän vuoden puolella ihan nollaan, koska on ollut niin kiireistä.
Olemme molemmat töissä plus mies opiskelee, ja hoidamme lapsen, alle kaks vee, kotona, joten aika hektistä on välillä. Minä teen kaksivuorotyötä ja mies tällä hetkellä kolmivuoro.
Aina tilaisuuden tullen kyllä pyrimme järkkäämään molemmille omaa aikaa, mutta minulle se ei tarkoita biletystä baareissa. Se on taaksejäänyttä elämään. Ennen perhettä kerkes ihan tarpeeksi olla sitä puolta.
Mies käy joskus baarissa, mutta hyvin harvoin, lapsen syntymän jälkeen alle viisi kertaa, mutta ei juo lainkaan alkoholia.
Mielummin menen kavereidenkin kanssa johonkin, jossa on helppo keskustella, eikä musiikki pauhaa...
Joskus siis kahdesti kuussa, joskus menee useampikin kuukausi. Miehellä aika sama tahti. Yhdessä ollaan noin 3-4 krt vuodessa. Mutta kunhan saadaan nelonen alulle niin sitten ei varmaan käydä enään ikinä kahdestaan, kukaan ei enään neljää lasta jaksa hoitaa.
Yksin oon käynyt 2 x 5 vuoden sisällä. Mies myös kahdesti...