suuri päätös edessä... mikä estää lähtemästä?

Useinkaan pidempi aikaisesta parisuhteesta ei ole helppo lähteä, puhun kokemuksesta. Jos joudut joka viikko miettimään, että kuinkahan käy tulevana viikonloppuna, niin ei se ole sinulle kuin tulevalle lapsellekaan hyväksi. Varsinkin jos teillä on ollut fyysistä väkivaltaa suhteessa. Mieti haluatko oikeasti jatkaa elämääsi eläen sitä vai peläten viikko, kuukausi, jopa vuosi toisensa perään, että miten tänään? Onko se lapselle hyväksi? Mielummin yksi hyvinvoiva aikuinen/vanhempi kuin väsynyt äiti ja alkoholisti-isä... Toivotan paljon tsemppiä ja voimia sulle ja uskon, että kun ajattelet lastasi niin teet oikean päätöksen. Alkoholistit ovat itsekkäitä ja osaavat syyllistää niin puolisoa kuin lastaankin. (tulen itse alkoholisti vanhempien kodista ja kärsin vieläkin siitä). Voimia!!!!!

Tilanne ei ainakaan parane. Kun lapsi syntyy, et ehdi huomioida miestäsi senkään vertaa kuin nyt, lapsen itku yms. helposti hermostuttavat humalaisen/krapulaisen mielen. Kuinka jaksat lapsen ja miehen kanssa, jos jo nyt tulevan viikonlopun odottamiene vie voimat?

Ehkä hän rakastaa sinua tai sitten " rakastaminen" on riippuvuutta, menetyksenpelkoa, epäonnistumisen tunteen pelkoa, yksinäisyydenpelkoa jne.

Järjestä itsellesi ja lapselle turvallinen koti ja tulevaisuus. Voihan miehesi vierailla luonanne selvinpäin. Älä kuitenkaan anna hänelle avainta (siitä voi seurata isoja ongelmia..).

Monia ihmisiä vaivaa muutosvastustus. Eli kun asiat ovat sujuneet näin pitkään, kaikki uusi pelottaa, stressaa, luo paineita jne. Jopa ystävät saattavat vastustaa muutosta. Joutuvathan he määrittelemään suhteensa uudelleen, kun perhe hajoaa.

Muutos on uuden alku. Tsemppiä!!

ava86:

olen pitkään miettinyt eroa miehestäni, jo ennen lapsen syntymää. tilanne ei ole muuttunut (kaljan juominen ja viikonloppu riennot) vakuutteluista huolimatta. mies sai tietää asunto hakemuksistani jokin aika sitten ja meni pois tolaltaan. hänen mielestään suhteessa ei ole mitään vikaa. olen joskus joutunut kärsimää myös fyysistä väkivaltaa ja koko ajan (viikonloppuisin) elän pelossa. viikot menee kohtalaisen hyvin, mutta viimestään keskiviikon tietämillä pelko tulevasta v.lopusta alkaa painaa mieltä. olen omalla tavallani tehnyt päätöksen, mutta kuitenkin jahkaan asiaa. omat tunteet on kuollut melkein kokonaan, jäljellä on enään välittäminen ja velvollisuus puolisoa kohtaan. mies väittää rakastavansa minua. en usko että mies/elämämme muuttuu miksikään, ja uskon voivani henkisesti paremmin yksin vauvan kanssa. mikä kuitenkin estää lähtemästä minua? olisiko jollain antaa hyviä neuvoja jaksaa jatkaa prosessia? onko oikein esittää jäävänsä mutta suunnitella lähtöä? tämä on niin vaikeaa ja haluaisin antaa lapselle ehjän perheen mutta pelkään oman henkisen hyvin vointini puolesta. toivoisin jonkun kertovan oman selviytymis tarinansa. kiitos jo kaikille jotka edes kävivät lukemassa!