Miten yh:t hoitaa arjen aikataulut?

vuoropäiväkodissa, tänään meni pk:iin klo 7 ja haen illalla pois klo 19.30, samanlainen päivä oli eilen. Mutta nyt meillä on kolme vapaata, jotka vietämme yhdessä tehden kaikkea normaaliarkeen kuuluvaa.

Koululainen jäi aamulla yksin kotiin, mutta kun oli aamutoimet tehnyt meni naapuriin, mistä lähti luokkakaverin kanssa kouluun. Tätinsä haki nyt ip-kerhosta, eilen oli naapurissa ilta puoli kahdeksaan. Eli tätien ja naapurin apu on korvaamatonta, ilman sitä en pärjäisi.

Teen vuorotyötä ja eskarivuoden jälkeen se loppuu, mutta eiköhän elämä taas mene omia menojaan ja pärjätään, niin kuin tähänkin asti.

Isäänsä lapset tapaavat kaksi kertaa kuussa, mutta esim jouluna tai kesälomalla hän ei ota yhtään ylimääräistä, onneksi on mummola, jossa halutaan ja jaksetaan lapsia hoitaa.

lainoja eikä autoa,enkä aio hankkiakaan.

Lapset oli vuoropäiväkodissa juuri tuosta syystä, vaikka en varsinaista vuorotyötä tehnytkään. Rankkaa se oli, mutta aikansa kutakin.

mulla oli silleen ikävästi kerran, että tarhalle matkaa tunti, siitä töihin tunti. kahdeksaan jos meni, oli vähän ennen kuutta lähdettävä. kerran yhtenä talvena oli bussilakko, pakkasta parikymmentä astetta. lapset pulkkaan ja minä sitten pakkasessa vetämään heitä useamman kilometrin, että pääsimme junaan.



Kyllähän sitä on kaikenlaista joutunut kokemaan. Arki rullaa, ei siinä sen kummempaa. Ne on ne erikoistilanteet, jotka aiheuttavat ongelmia, esim. lapsen vakava sairastuminen.



Sitten vaan kuunnella koko ajan puhetta siitä, kuinka yh:t on roskasakkia, sossupummeja ja munahaukkoja. Se siinä arjessa on kaikkein vaikeinta, että ihmiset pitävät huonompana.

Olen virallisesti ollut yksinhuoltaja vasta pari vuotta, käytännössä koko ajan kun on lapsia ollut. Eli ihan samanlaista aikataulutusta, mummojen, kummien, kaverien, ihan maksettujen lastenhoitajien käyttöä se on ollut.



loppujen lopuksi aika yksinkertaista kun ei kerralla ole annettu 5v, 7v ja 9v vaan kaikki ovat kasvaneet vauvoista. Kerran kun syksyllä suunnittelee missä kukakin on ja mihin aikaan selviää.

Enkä ymmärrä ihan sitäkään, että miten se suunnittelu auttaa esim. juuri tätä ekaluokkalaista selviämään aamulla kouluun?



Vääntäkää nyt tyhmälle rautalankaa.



ap

ja kun oma lapseni on kehitysvammainen, eikä näille lapsille ole esim. kunnollista (= luotettavaa, turvallista ja rauhallista) kesähoitoa järjestetty, en ole pystynyt vuosiin tekemään kesäisin töitä.



Olenkin pidentänyt opiskeluaikaa kahdella vuodella, joten se on siirtänyt työongelmia. Nyt olen osa-aikatyössä, ja ensimmäistä kertaa menossa kesäksikin töihin. Lapselle on luvattu tällä kertaa parempi ratkaisu kesän suhteen.



Eli ap kysymykseesi voisin vastata, että jos yh haluaa ihanteellisia ratkaisuita lapselleen, se voi tarkoittaa työttömyysjaksoja, ikuisia opintoja ja kaikenlaisia erilaisia elämänratkaisuja. Se voi tarkoittaa reilua elintason laskua - mikäli ei ole tilannetta, jossa pääsisi taas riittäville ansioille, jotta voisi taas kustantaa lapselle asianmukaista hoitoa (esim. kotiin).



Itse en voisi kuvitellakaan laittavani lasta vuoropäiväkotiin, vaikka monen ystäväni lapset sellaisessa ovat. Tämä on vain minun henkilökohtainen valintani. Enkä väitä, että sen ansiosta olisin mitenkään ylivertainen.

Vierailija:

Enkä ymmärrä ihan sitäkään, että miten se suunnittelu auttaa esim. juuri tätä ekaluokkalaista selviämään aamulla kouluun?

Vääntäkää nyt tyhmälle rautalankaa.

ap

aikataulut oli tosiaan sitä, että vein lapset tosi aikaisin päiväkotiin, sitten olin töissä ja juoksin sieltä busseihin ja hakemaan päiväkodista pois. Ja tässä välissä vielä pari kertaa viikossa kävimme lasten kanssa kaupassa ja olimme kotona siinä klo 18.30. Kotoilu aikaa ei juurikaan jäänyt.



Nyt olen pari vuotta asunut miesystävän kanssa, joka on mukana arjessa kuin olisi oikea isä - ja arki on niin hurjan paljon helpompaa!



Kyllä joskus ihmettelee miten naisia syyllistetään yksinhuoltajuudesta, aivan kuin se olisi naisten vika, että miehet jättää yms. Itse olen kuitenkin halunnut olla paras äiti lapsille, käydä töissä jotta saisivat jotain luxustakin joskus (vaikka rahat ei aina siihen riitäkään vaikka olenkin ollut töissä) ja toisaalta olla vapaa-aikana lasten kanssa mahd. paljon - koska tunnen toisaalta syyllisyyttä siitä, että lapset joutuvat ravaamaan päiväkodin ja kodin väliä eivätkä saa olla äidin (saati isän) kanssa tarpeeksi. Koen olevani hyvä ihminen ja äiti- huolimatta siitä, että olin yksinhuoltaja. Mutta olin kyllä tosi kovilla. Joskus kun joku kaveri tokaisi, että miksiköhän olen usein niin väsynyt, niin se kyllä jyrsi. Jatkuva aikataulujen kanssa juokseminen väsyttää, eikä arki yksinhuoltajna muutenkaan niin helppoa ole.



Eli arvostakaa yksinhuoltajia! Ketkä toiset tekevät niin paljon lapsiensa eteen...