Vilkkaista lapsista

Tälläkin palstalla on ollut paljon huolestuneiden vanhempien tilityksiä lastensa vilkkaasta tai levottomasta käytöksestä. Sen mitä itse olen kirjoittelua seurannut niin vastauksissa on melkein aina kehoitettu hakeutumaan psykologien testeihin ja sitä kautta selvittämään, onko käytökselle löydettävissä jokin diagnoosi. Ja hyvä niin. Juuri näin sen pitääkin mennä, kun esimerkiksi AD/HD-lapsi kärsii itsekin jos on " vääränlaisessa" ympäristössä ja lähtökohtana pitää aina olla lapsen etu.



Mutta aina psykologeilta ei tule " pelastavaa" vastausta tyyliin " lapsellanne on se ja se" . Niin kävi meille ja haluankin tässä lyhyesti kertoa meidän tapauksemme.



Eli esikoisemme on 6-vuotias poika, aivan hurmaana, puhelias ja avoin tyyppi. Hän on tavattoman kiinnostunut kaikenmaailman asioista kuten eläimistä, avaruudesta yms. ja kirjojen kautta on oppinut näistä jo vaikka mitä. Ei kuitenkaan todellakaan mikään professorityyppi. Paikallaan pysyminen on äärimmäisen vaikeaa, telkkaa katsotaan usein nojatuolissa selällään roikkuen niin että jalat on selkänojaa vasten ja asentoa vaihdetaan ihan koko ajan vaikka ohjelma olisikin lemppareita, kädet vispaa lähes tauotta (myös ruokapöydässä) jne. Puhetta riittää, jopa liiaksi eikä suunvuoroa meinaa saada vanhemmat tai omat sisaruksetkaan. Oman vuoron odottaminen on tosi vaikeaa samoin se kun huomaa ettei olekaan paras/nopein. Ja totteleminen on välillä äärimmäisen vaikeaa, kotona joskus tuntuu että eniten pitää vahtia tätä meidän esikoista ettei hän saa päähänsä tehdä jotain tosi typerää ja varsin kiellettyä (tyyliin testata mitä varten on lavuaarien ylivuotoreiät). Sosiaaliset taidot on ihan OK. Kaverit on hirveän tärkeitä ja leikkiseuraa onkin aina löytynyt tarhassa ja tarhassa menee muutenkin hyvin, välillä on jotain kärhämää ja alfa-uros-tyyppistä nahistelua toisten kanssa mutta tarhan mukaan tämä on tyypillistä monillakin pojilla.



Reilu vuosi sitten kävimme kuitenkin psykologien testeissä, samana keväänä kun oli 5-vuotisneuvola. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että pääsyy siihen miksi sinne menimme oli enemmänkin meidän oma väsyminen. Siihen että poikaa pitää koko ajan ns. vahtia, hänelle pitää koko ajan selittää kaikkea, hän kyselee ihan mitä vaan eikä tyydy yleispätevään vastaukseen, fyysistä tekemistä pitää olla tarpeeksi tai muuten kiipeillään kodin seinillä jne. Eli oli (ja on edelleen) suoraan sanottuna työläs lapsi.



Mutta vaikutti päätökseemme kuitenkin myös muiden " painostus" . Olin tuolloin vielä kotiäitinä ja esikoinen seurakunnan kerhossa, ja sieltä sain vähän sellaista palautetta että kun " teidän xx:n kanssa on vähän vaikeata tehdä sitä ja tätä" . Noh, oli syyt mitkä tahansa niin tavallaan hyvä että tutkimukset tuli tehtyä. Sieltähän ei siis löytynyt mitään " syytä" tai diagnoosia. Psykologi mainitsikin viimeisessä tapaamisessa että " teidän lapsenne taitaa olla vähän Vaahteramäen Eemeli. Puuhakas ja kekseliäs lapsi, jonka päähänpistot ei aina ole mitään järjenjättiläisiä" .



Hän myös kehoitti lukemaan Jari Sinkkosen kirjoja. Niin olemme tehneet ja hänen kirjojensa myötä on välillä omatunto soimannut niin että kyyneleet valuvat silmiin. Sinkkonenhan selvästi esittää puolustuspuheenvuoron aktiivisten ja ns. normaalivilkkaiden poikien puolesta, kritisoi vähän sitä että nykyään niin helposti ollaan hakemassa jotain diagnoosia. Eli mihin siis vetää raja esim. meidän Vaahteranmäen Eemelin ja " oikean" AD/HD:n välillä? En ollenkaan sano etteikö tällaiset diagnoosit ole tarpeellisia, ne ovat juuri sitä, mutta enemmänkin haluan valaa uskoa kaikkiin niihin vanhempiin, jotka tälläkin hetkellä kotona tuijottavat omaa vauhti-veikkoaan ja miettivät pitäisikö hänet kiikuttaa johonkin tutkimuksiin. Ehkä tutkimuksetkin ovat paikallaan, mutta sen ainakin tiedän, että se vauhtia ja aktiivisuutta mahtuu ns. " terveisiinkin" lapsiin aika roimasti - kyse on enemmänkin lapsen persoonallisuudesta. Meille psykologi kevään lopuksi viime vuonna vähän ilkikurisesti virnuillen sanoikin ettei " kukaan ole mainostanut vanhemmuutta helpoksi hommaksi" . Ja näin me olemme itse tähän hommat nyt pähkäilleet. Lapsemme on ehkä ns. vaativampi kuin monet muut ikäisensä, mutta " terve" ja " normaali" yhtä lailla kuin muutkin. Ja se suurempi työmäärä mikä hänen mukanaan nyt tulee vain sattuu olemaan meidän osamme tässä elämässä - ja hitsit vie hän on ihana pakkaus!