sairaalasta kotiin..
keskiviikkona menin päivystykseen jossa todettiin km olevan käynnissä, kuitenkin lääkäri laittoi minut kotia ja olinkin sitten 21 kotona..laitoin lapset nukkumaan ja kivut vain lisääntyivät, tuntui ettei se lopu ennen kuin lopetan hengittämisen olin lähes varma että kuolen. mitkään kipulääkkeetn eivät auttaneet.. otin buranaa, panadolia, panacodia tablettina että poreena eikä mitään vaikutusta ollut, mies ei enään tiennyt kuinka auttaa? soitimme 23 ambulanssin ja sillä matkalla jäin sairaalaan.
yön olin päivystyksessä tosi mukavan hoitajan auttaessa ja huolehtiessa, kun viimein lääkäri antoi minulle lähdöt osastolle suurien kipujen vuoksi. olin osastolla noin 6 aikaa torstai aamuna ja koko eilinen on aika sekava. lääkitystä että kestin jossain vaiheessa osaston lääkäri päätti että kaavinta tehdään ja niinpä sitä kohta oltii jo salissa.
tänään pääsin 16 aikaan kotia vaikka aluksi näytti etteivät anna lähtölupaa kun eivät kivut meinannut hellittää mutta vihdoin kotona ja saa rauhassa olla ja miettiä tätä kaikkea tapahtunutta on niin uskomaton olo ettei se pieni olio enää myllerrä siellä masussa, jossain vaiheessa se kunnon suru varmasti tulee ja pelkään sitä hetkeä kuin ruttoa, tokihan se pitää kokea mutta sitä vain jäin kuinka kaiken tämän jälkeen uskaltaa enää yrittää vauvaa jos km ovat tätä luokkaa minulla!!
voimia kaikille jotka ovat kokeneet km sitä ei kukaan voi ymmärtää toisen surua ja sitä työtä joka sen kaiken eteen jokaisen pitää tehdä !! HALAUS KAIKILLE JOTKA TÄMÄN LUKEVAT.
Hyvää yötä, ehkä kaiken tämän jälkeen pääsen ja uskaltaudun ehkä joskus tonne odottajiin taas
" syyllisyys painaa päälle vaikka tiedän ettei mikään voinut olla mitenkään minun syytä mutta silti tälle ololle ei voi mitään "
Kommentit (2)
tosi harmi että tuossa tilanteessa pitää vaan ootella ja ootella niinhän ne minullekin sanoivat monet kerrat, toisaalta en tiiä kumpi olisi parempi vaihtoehto ne kamalat kivut jotka minulla oli ja se kokemus vai se jota sinä koet!! kumpa tämmöistä ei tarvitsisi kenenkään kokea..
Mies sanoi suoraan ettei se oikeen osaa suhtautua tähän asiaa samalla tavalla kuin minä joka tietysti on aivan ymmärrettävää.. eihän se tiennyt vauvasta kun sen että olin raskaana ja voin tosi huonosti!!
Onneksi kuitenkin on antanut minun surra ja tehnyt lähes kaikki asiat viime aikoina. olen ollut aivan lamaantunut ja yöt ja aamuyöt vain itken kun lapset ovat nukkumassa..
Nämä kaksi lasta jotka minulla ovat eivät ole tälle nykyiselle miehelleni mutta ei kait tässä voi olla kuin kiitollinen että on tuollainen kultakimpale löytynyt.. huolehtii kodin, " minun" lapset minut ja käy vielä töissä..
siitäkin tuli itselle niin paha olo etten kyennyt antamaan ns. omaa lasta mutta kyllähän se käyttäytyy nuitte ipanoitten kanssa kuin ne olisivatkin jo omia joka on aivan mahtava juttu koska niitte biologinen isä on vuodessa lasten kanssa noin 5 kertaa ja hyvä jos edes pääsevät yhdeksi yöksi luokseen.. meni vähän asiaoitten ohi mutta miten kaikki asiat niin pyörii ja jyllää mielessä... VOIMIA SINULLEKKIN HH ehkä me joskus tässä vielä ollaa odottajissa , toivossa on hyvä elää siitä saa vähän voimaa kun yrittää uskoa :) Aurinkoisia kevät päiviä joka tapauksessa..ajattelen sinua 3.3, lähetän lämpöisiä ajatuksia. toivottavasti saat jonkun kanssasi sinne ultraan ja sairaalaan. itse olin siellä yksin, en halunnut että lapset tulisivat sinne ja näkisivät sen kaiken kivun ja muun.
Otan osaa:(
Kirjoittelin , sinunlle tuolla alempana kun kyselit onko keskemeno.
Täällä olen edelleen ...Ei kipuja , ei vuotoa...Odottelen ultraa joka on 3.3 ja sitten varmaankin kaavintaa tai lääkkeellinen ...
Inhottaa tämä odottaminen.Haluan vain, että tämä on ohi.
Voimia ja uskoa tulevaisuuteen
rakkaudella
HH