Naapureiden narina lasten kotona hoitamisesta

Jokainen hoitaa lapsensa niin kuin parhaaksensa näkee! Minä olen kolmen tytön 5v,4v ja 1v kotona, eikä kukaan mun sukulaisista tai tuttavista, ole kertaakaan kysyny tämän nuorimman syntymän jälkeen koska meinaat palata töihin. Eikä mulla ois varaakaan, vaikka työpaikka oiski. hoitomaksut on sitä luokkaa ja asumme maalla josta on työpaikkoihin pitkä matka ja auton käyttö maksaa hunajata nykyään. Olen päättänyt jo kuopusta oottaessani,että olen kotona niin kauan kun nuorin täyttää 3v.. ja silloin isommat ovat jo ykkösluokalla ja eskarissa, eikä siihen oo enää kuin 1,5vuotta:( Lapset on vain kerran pieniä ja haluan nauttia heidän kanssa tästä ajasta,ja siitä että on kiireetöntä arkea,vaikka rytmiä meidän päivistä ei kylläkään puutu!!

Oletpa tosiaan saanut rasittavia kommentteja naapureiltasi osaksesi. Ihme vimma tuntuu nykyisin olevan toisten arvioimisessa, tai ehkä sellaista on ollut aina. Ehkä se on omaa epävarmuutta, kun toisten ratkaisuja jaksetaan ihmetellä. Eihän ole useinkaan ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan puolensa on kaikella. Jokainen perhe tehköön oman harkinnan mukaan.



Otsikostasi ajattelin, etttä naapurisi ovat kyllästyneet päivisin kuuluviin lasten ääniin, kun hoidat lapsia kotona. Sen olisi ymmärtänyt paremmin, vaikka ihan asiatontahan sellainenkin kommentti olisi ollut.

vaikka kuinka koittaisi ajatella, että ne johtuvat kateudesta tai puhtaasta ihailusta tai mistä ikinä...

Mulla se tilanne, että naapurin "täti" on kehunut päätöstäni olla kotona lapseni kanssa niin kauan kuin mahdollista. Olemme liikuttavan yksimielisiä siitä, että lapsi on pikkuinen vain kerran. En todellakaan halunut sitä tilannetta itselleni, että kerhotäti työpäivän päätteeksi kertoo minulle, että "tyttäresi sanoi tänään niin ja niin pitkän lauseen" tai "tänään hän oppi syömään ruokansa haarukalla/juomaan tavallisesta lasista/keinumaan itse....."

Työkaverit sen sijaan ovat ihmetelleet päätöstäni olla kotona. "Etkö muka kaipaa palkkaasi?" "entä aikuisten seura, milloin saat siitä nauttia, kun olet kotona kaiket päivät?" "Eikö kyllästytä kun on sidottuna lapseen päivästä toiseen?" HALOO... Tottakai raha on kiva juttu, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa, läheisyyttä ja yhdessäoloa lapsen kanssa en ainakaan lähtisi hinnoittelemaan. Jostain syystä työkaverit taitavat tosiaan luulla, että vietämme kaikki päivät neljän seinän sisällä tai omalla hiekkalaatikolla. Eivät ilmeisesti ymmärrä mitään kauppareissuista, puistopäivistä, perhekerhoista, saati sitten, että meitä kotiäitejä on aika monta, ja että tapaamme toisiamme kahvittelun ja lasten leikkien merkeissä liki viikottain.

Olen jo kyllästynyt selittämään tekemisiämme, tuntuu kuin saisi olla puolustuskannalla heidän kanssaan jutellessaan... Positiivisista asioista kertominen ei ole saanut työkavereitani lopettamaan ihmettelyään, toivottavasti keino toimii sinun kohdallasi paremmin!

Kuten sanoit, kaikki tekevät omat päätöksensä, ja ne ovat varmasti parhaat mahdolliset siihen tilanteeseen missä kukin on.



Limoviikuna, tytär 2v ja "herne" 9+5 tai niillä main

Eli en kyllä osaa ajatella noin noista naapureidesi kommenteista! Mun korvaan kertomasi kuulosti, että ihan oikeasti "ihailivat" kotiäitiyttäsi, koska itse eivät vain ole "kotiäiti-tyyppisiä".



Itse olen kotona 1- ja 3-vuotiaiden kanssa ja omalta kohdaltani voin sanoa, että ei ole mun juttu. Kivaa on, mutta kaipaan muutakin. Mielestäni ihmiset, jotka oikeasti nauttivat kotiäitiydestä, ovat ihailtavia, niin kuin uutkin, jotka nauttivat mieleisestään työstä ja elämäntavasta. Vanhemmalla lapsella on epilepsia, jonka takia hoitoon/päiväkotiin laitto on 'viivästynyt' (parempi ollut olla mun valvovan silmän alla). Nyt tilanne kuitenkin näyttää jo paremmalta ja syksyllä voisi harkita kummankin hyvään hoitopaikkaan laittamista (sellaisen kun löytäisi). Ite kärsin huonosta omasta tunnosta, kun erittäin aktiivinen poika ei riittävästi saa "kaverivirikkeitä", kun kaikkea aikaa ei kuitenkaan voi käyttää kerhoissa ja puistoissa olemiseen. Niitä kotitöitäkin kun riittää.



Ja ihan aidosti olen tätä mieltä, en ketään pidä huononpana tai parempana ratkaisujensa takia.

saatamme pihalla puhua jo muustakin kuin lasten kotona hoitamisesta. Ainakin välillä.



Ärsytykseni syystä vielä. Naapureideni mukaan lasten kotona hoitaminen ei tarjoa heille tarpeeksi älyllisiä virikkeitä, vaan lapset ovat pk:ssa jotta he voivat päivisin hakea muualta tätä "älyllistä" virikettä. Tämä on minulle yksi ja sama, mutta ihmettely miten minä voin tyytyä niin vähään "älylliseen virikkeeseen" kävi niin hermoille... Ja varsinkin kun he hakevat virikkeensä shoppailusta ja toinen on perustanut lastenvaatteiden nettikaupan.

Ja taustaksi vielä. Olen joukosta ainoa, jolla on akat. tutkinto ja ns asiantuntijatyö. Oma älyllisten virikkeiden kaipuuni on vahva, mutta jostain kumman syystä ei shoppailun tarjoamat virikkeet eivät kuitenkaan innosta vaan olen mieluummin lasten kanssa. Jaksan kyllä odottaa älyllistä haastetta eli työelämään palaamista niin kauan kunnes nuorimmainen on 3v.



Tilanne on kyllä huvittava. Viimeisin naapurini ongelma on se, mihin hän voisi viedä 2v kuopuksen hoitoon joka päivä menettämättä kodinhoidontukea. Öhöm. Tätä hän pohti aivan tosissaan. Yritin selittää että tukea tosiaan saadaan lasten hoitamiseen kotona mutta en tiedä menikö perille.



Nykyään tilanne ei enää käy hermoille. Erilaiset ihmiset ovat todella elämän suola, onpa jotain mistä puhua/kirjoittaa :)

Musta myös vaikutti noiden kommenttien perusteella, että naapurit ennemminkin selittävät omia valintojaan kuin arvostelevat suoraan sinun valintojasi. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä hyvästä elämästä.



Mä olen nauttinut kotona olemisesta, mutta tehnyt samalla myös omia hommiani: opiskelua, järjestötyötä jne. Ehkä se on itsekkyyttä, mutta tällainen vain olen. Haluan muutakin omaa tekemistä kuin lapset. Nuoremman synnyttyä silloin 3-vuotias esikoinen oli jo ollut ryhmiksessä hyvän aikaa, mutta pääsi sitten taas kotihoitoon. Ja kun nuorin tuli 1,5 vuotta, molemmat menivät päiväkotiin. En halunnut olla 100% kotiäiti pidempään (työnkin puolesta olisi ollut vaikeaa), eikä mies voinut jäädä kotiin, muttemme myöskään halua, että lapset ovat 10 tuntia päivässä päiväkodissa. Meillä on onneksi joustoa, kun voin tehdä lyhyempää työpäivää ja mies tekee vuorotyötä.



Kotihoidontuesta: sitä saa, jos lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Lapsen voi siis viedä hoitoon vaikka mummulle ja papalle tai yksityiselle hoitajalle.

Minut on haukuttu lyttyyn, kun kerroin miten ihanaa on olla kotona lasten kanssa enkä halua heitä hoitoon viedä. Kaksi biologista lasta on ollut päiväkodissa muutaman kuukauden osa-aikaisessa hoidossa ja sitten saimme sijoitetun lapsen ja pääsin pois töistä... Samainen ihminen kehui miten hän vei molemmat lapsensa alle 10kk ikäisenä päiväkotiin ja miten hyvin lapset nyt aikuisena ovat elämässä pärjänneet. Ovat sosiaalisia ja kaikki asiat hyvin. Tuli kyllä mieleen, että olisi kateellinenja huono omatunto ja sen takia noin vaahtosi. tyydyin sanomaan, että jokainen tekee miten parhaaksi katsoo...



Sijoitettu lapsi aloittaa virikeryhmässä syksyllä mutta ei meidän aloitteesta, vaan sosiaalityöntekijät ajattelivat, että se olisi hyvä ratkaisu minun oman jaksamisen kannalta kun lapsi on äärettömän aktiivinen ja aina tekemsitä ja touhua vailla. Minulla on nyt sitten huono omatunto kun lapsi joutuu päiväkotiin, vaikka se onkin nyt hyvä ratkaisu kun olen asiaa miettinyt...

Ja nyt ärsyttää todella. Pakko valittaa...



Tilanteeni on siis seuraava. Hoidan kotona kolmea poikaamme 1v, 3v ja 5v. Kaksi vanhinta käyvät aamupäivisin kerhossa n. 9-12.30, nuorin on tietenkin kotona. Samassa taloyhtiössä asuu kaksi muuta kotona olevaa äitiä, joiden vanhemmat lapset (toisella 2v ja toisella 3v ja 5v) ovat päiväkodissa kokopäiväisesti 5pv/viikko, nuorimmat ovat kotona.



En pidä tapanani kommentoida muiden ratkaisuja enkä ole koskaan edes ottanut puheeksi lastenhoitoa naapureideni kanssa. Mutta ikävä kyllä he tekevät sen joka kerta tavatessamme. Toinen, myös kolmen lapsen äiti, kertoi ihailevana sitä että jaksan istua hiekkalaatikolla (?), hän ei voi sellaista sietää. Hänen lapsensa ovat niin aktiivisia ja vilkkaita, että pk on todella tarpeen, kun taas meidän poikamme vaikuttavat rauhallisilta. Hänen lapsensa ovat viim 1.5v iässä olleet jo niin mahdottomia että pk on ollut ainoa mahdollisuus. Siis tässä vain esimerkkejä keskustelustamme.

Toinen äiti valaisi juuri eilen, että hän ei selviäisi hengissä jos joutuisi oikeasti hoitamaan lapsiaan. Onneksi hänen nuorimmaisensa on rauhallinen ja viihtyy yksinään lattialla, joten hän voi päivisin hoitaa kotosalla omia asioitaan tarvitsematta huomioida lastaan. Hän ei ymmärrä miten jaksan kolmea, hän kaipaa jo jotain älyllistä virikettä.



Itse arvostan lasten kotihoitoa, enkä halua laittaa alle 3v lastani päiväkotiin. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, minua ei todellakaan kiinnosta tapa jolla muut hoitavat lapsensa, tarkoitus ei ole provosoida ketään. Tilanne on vain hieman koominen ja ajoittain jo ahdistava. Yritän parhaani mukaan keskustella diplomaattisesti, mutta tuntuu että kommentit vain pahenevat ajan myötä. LAsteni kotihoito vaikuttaa olevan naapureilleni kova pala, ainoastaan pk:in siirtyminen auttaisi.



Miten saisin (diplomaattisesti) keskustelun loppumaan? En halua joutua huonoihin väleihin, koska heidän lapsistaan tulee poikiemme koulutovereita. Mutta kohta hermoni palavat..



Taustaksi vielä, että asun alueella jossa yli 3v kotona oleva lapsi on harvinaisuus, suurin osa yli 2v on myös pk:ssa vanhempien työtilanteesta/siskoksista riippumatta.

Mulla oli aluksi vaikea suhtautua kavereiden kommentteihin ja vihjailuihin tuosta kotihoidosta. Minunkin isommat lapseni ovat olleet välillä pätkiä päiväkodissa osa-aikaisesti ja varsinkin päiväkodin tädeillä on sellainen käsitys että olen jotenkin superihminen kun pärjään kotona kolmen kanssa. HA! Olen huomannut, että kun kerron miten nautin kun saan tehdä sitä ja tätä pikkuisteni kanssa niin toisilla on vaikeampi keksiä vasta-argumentteja. Ehkä he rupeavat miettimään, että kyllä heistäkin olisi kiva loikoilla sängyllä lukemassa lapsille kirjoja, tehdä nukketeatteria tai leipoa pullia... TODELLISUUDESSA lasten kanssa menee hermot joka päivä, mutta enimmäkseen se on ihanaa. Joten miksi et korostaisi sitä puolta? Korostavathan hekin vaikeuksia lasten kanssa, vaikka se ei voi olla koko totuus. Tietenkin pitää pysyä totuudessa, vähän suodattaen vain :) Voit vaikka kertoa miten olet käyttänyt aivojasi sinä päivänä kun tapaat naapureitasi (luit lehteä, kirjoitit kirjettä, puhuit puhelimessa, suunnittelit viikon ruokalistaa tms.) Tajuaisivat, ettet kotona elä vain lapsillesi, ethän muuten jaksaisikaan.



Olen sitä mieltä, että meillä ihmisillä on taipumus perustella tekojamme myös itsellemme, kun kyseenalaistamme toisten tekemiset. Naapurisi ehkä tuntevat pienen omantunnon piston sydämessään ja haluavat vakuuttaa itselleen, että eivät varmasti olisi jaksaneet kotona. Takuulla me kotiäiditkin tarvitsemme vakuuttelua välillä...Yritä suhtautua naapureihisi myös niin, että he puhuvat kuitenkin lähinnä itselleen ihmetellessäsi sinun jaksamistasi. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Ainakin itse olen yrittänyt vaikuttaa kunnioittavalta kavereitani kohtaan, jotka vievät lapsensa hoitoon alle vuosikkaina. Oikeasti en voi ymmärtää heitä, mutta eihän sitä kannata ääneen lausua - sinähän sen olet saanut huomata...Samaan syssyyn olen kertonut, että meidän lapsilleni kotihoito on tällä hetkellä parempi vaihtoehto ja olen ehdottanut, että kysyn heiltä neuvoja sitten kun omatkin lapseni ovat menossa päiväkotiin. Niin jää toivottavasti vaikutelma, että kaikki voivat olla tyytyväisiä omiin päätöksiinsä.

Tai onnellisesta ja onnellisesta, hermot tosiaan menevät kerran päivässä mutta kyllä hyviä hetkiä riittää. Itse olen yleensä kertonut vain inhorealistisia kuvauksia ikävistä hetkistä, mutta en enää :)



Luvassa on kahvihetki naapureiden kanssa (heidän ehdottamansa) joten apu tulee todella tarpeeseen. Kiitos!

Aivan ihania ajatuksia sinulla, minä myös kiitän :) Ja kiitos alkuperäiselle tästä avauksesta, myös minä olen saanut ihmettelyä osakseni, vaikka lapsi on -vasta- 1 v 3 kk.

Hyviä neuvoja tuli. Itse ehkä korostaisin myös kuinka kivaa isompien lasten kanssa on tehdä ja juuri muuta kuin istua hiekkalaatikolla! Eli kertoisin suoraan esimerkkejä kaikesta kivasta kuten retkistä yms. mistä isompien lasten kanssa aikuinenkin pääsee nauttimaan.



Monesti tuntuu lasten kanssa ja aikuisillakin olevan tälläinen negatiivinen kierre - positiivinen kierre. Se miten asioista puhuu, ruokkii itse itseään ja loppujen lopuksi niihin kiinnittää enemmän huomiota ja ne toteutuvat.



Ja erilaisen näkökulman kanssa on vaikea löytää yhteyttä niihin muihin äiteihin, mutta kun lapset kasvat tuo asia ei niin paljoa enää korostu. Monet muut asiat tuntuvat silloin tärkeämmiltä.