Arvatkaa mitä minulle tapahtui tänään Olen vieläkin ihan häkeltynyt.
Lähdin iltapäivällä miehen tultua kotiin lenkille, kuten olen aina tehnyt pari kertaa viikossa. Minulla on nyt menossa rv 34, ja juokseminen on sujunut hyvin näille viikoille asti. Tänään päivällä supisteli hieman, mutta se loppui enkä nähnyt mitään syytä jättää lenkkiä väliin.
Lähtö taisi kuitenkin olla virhe, sillä kesken matkan alkoi yhtäkkiä supistella kipeästi. Pysähdyin lepäämään, mutta suppareita tuli jatkuvalla syötöllä. Minulla ei ollut puhelinta mukana, joten en voinut soittaa kotiin sen paremmin kuin lääkärillekään, ja olin keskellä metsää yli 2 kilometrin päässä kotoa (tiedetään, idiootit jättävät puhelimen kotiin jne). Paniikki hiipi päälle, ja ehdin jo olla varma, että vauva syntyisi keskosena vielä tämän vuorokauden puolella. :/ En osannut tehdä hetkeen muuta kuin rukoilla! Kun rukoilin, minulle tuli hassu fiilis, että kannattaisi kävellä rauhallisesti tietyssä suunnassa olevaa tietä kohti. Niin teinkin, ja kun pääsin tielle, lähes saman tien naapurini ajoi ohi! Huomattuaan minut hän pysähtyi ja sain kyydin kotiin. Kun istuin autoon, supistelu loppui kuin seinään.
Eikä tuossa vielä kaikki: kun pääsin kotiin, huomasin erään ystäväni laittaneen minulle tekstiviestin puolisen tuntia aikaisemmin, eli juuri silloin kun supistelu oli ollut pahimmillaan. Viestissä ystävä kysyi, että onko kaikki ok, tuntuu että pitäisi rukoilla puolestasi! :o Olen ollut tästä tosi liikuttunut ja hämmentynyt, ja niin on ollut mieskin. Supparit varmasti alkoivat ja loppuivat ihan luonnollisista syistä, mutta rukoilemisen ja avun saannin sopiminen yhteen tuntuu aika ihmeelliseltä. Olenhan minä ennenkin Jumalaan uskonut, mutta en näin?!
Aion käydä huomenna neuvolassa tarkastuttamassa tilanteen, ja (heh) taisi juoksuharrastuskin mennä hetkeksi tauolle. :)
Kommentit (31)
mutta alkuperäinen viesti tähän ketjuun olin Tähtivalon itse tekemä.
Itselläni liitoskivut ovat tehneet kävelynkin lähes mahdottomaksi.
mutta kun sitä tarkemmin lukee, niin totisinta totta se on :) Jeesus on siellä ja täällä ja siellä kannonkin päällä eli kaikkialla. Jeesus on voittanut paholaisen biljoona-nolla ja siksi paholainen ei halua kenenkään edes kuulevan Jeesuksesta. Kaikin tavoin paholainen pyrkii turhentamaan Jeesuksen ja epäonnistuu siinä aina.
Sitäpaitsi Jumalalla on hyvä huumorintaju, se käy Raamatusta monta kertaa ilmi. Monesti Jumala myös vastaa tavalla, jota ei osaa odottaa.
Muistan eräänkin tarinan, jonka kuulin Radio Deistä. Nainen oli lähtenyt jonkinlaiselle kielikurssille Sveitsiin ja hänen isänsä oli sairaana Suomessa, mutta ei niin sairaana, etteikö nainen olisi uskaltanut lähteä matkalle. Mutta naisen isä kuolikin sillä aikaa ja nainen sai siellä Sveitsissä ollessaan tiedon isänsä kuolemasta. Siellä hän oli vieraassa maassa ja koki että ei osannut kieltä niin hyvin, että voisi jakaa jonkun ihmisen kanssa tämän äkisti kohdanneen surun ja puhua siitä jollekulle.
Naisen oli pakko lähteä ulos kävelemään, nainen itki ja rukoili Jumalaa, jos Jumala voisi antaa hänelle jonkun ihmisen, joka ymmärtäisi hänen kieltään ja jolle hän voisi kertoa surustaan, mutta ketään ei tullut. Lopulta hän päätyi johonkin vuorenrinteelle istumaan, siinä hän itki lohduttomasti ja havahtui siihen, kun alkoi kuulua kilinää ympäriltä. Nainen katsoi ympärilleen ja näki kuinka hänen ympärilleen oli tullut lehmälauma häntä katsomaan tiiviisti hänen ympärilleen. Yksi lehmä sitten tuli yhä lähemmäksi naista ja nuolaisi kielellään naisen kyyneleistä poskea. Ja samassa nainen huomasi, että hän oli saanut valtavan lohdutuksen näiltä eläimiltä ja löytyi joku, joka ihan konkreettisesti puhui hänen kieltään ja ymmärsi hänen suruaan. Näin Jumala vastasi rukoukseen yllättävällä tavalla.
Jumala on ihmeellinen ja valtava. Vaikka maailmassa on miljardeja ihmisiä, jokaista Hän kuuntelee ja jokaisen Hän kohtaa omana yksilönään ja jokaista Hän haluaa johdattaa.
En olisi voinut kuvitellakaan juoksevani odotusaikana kolmannen kuukauden jälkeen, mutta kai tuo sitten kertoo, että olemme kaikki erilaisia.
juoksevilla tai hyppivillä naisilla, ihan riippumatta fyysisestä kunnosta. Eräs ystäväni kävi jumpassa pommpimassa ja synnytyksessä sitten istukka irtosi ja joutui hätäsektioon. Kaikki meni hyvin, mutta luulen tuon johtuvan juuri siitä pomppimisesta.
omaa kehoa kuunnellen.
Kevyt hölkkä (syke alle 140) on aivan eri asia kuin jatkuva pomppiminen.
Muut aktiviteetit olivatkin sitten mamma-sellaisia: mammajumppaa ja -joogaa.
mun tekis mieli laittaa tähän pari nasevaa raamatunkohtaa, mutta en viitsi pilata harrasta tunnelmaa.
On niin kiva tunnelma tässä ketjussa, että olisin ilonpilaaja. Laitan noi mun ateismit sitte johki muuhun ketjuun.
40
Oliko tarina jonkun muun kertoma vai?