Arvatkaa mitä minulle tapahtui tänään Olen vieläkin ihan häkeltynyt.
Lähdin iltapäivällä miehen tultua kotiin lenkille, kuten olen aina tehnyt pari kertaa viikossa. Minulla on nyt menossa rv 34, ja juokseminen on sujunut hyvin näille viikoille asti. Tänään päivällä supisteli hieman, mutta se loppui enkä nähnyt mitään syytä jättää lenkkiä väliin.
Lähtö taisi kuitenkin olla virhe, sillä kesken matkan alkoi yhtäkkiä supistella kipeästi. Pysähdyin lepäämään, mutta suppareita tuli jatkuvalla syötöllä. Minulla ei ollut puhelinta mukana, joten en voinut soittaa kotiin sen paremmin kuin lääkärillekään, ja olin keskellä metsää yli 2 kilometrin päässä kotoa (tiedetään, idiootit jättävät puhelimen kotiin jne). Paniikki hiipi päälle, ja ehdin jo olla varma, että vauva syntyisi keskosena vielä tämän vuorokauden puolella. :/ En osannut tehdä hetkeen muuta kuin rukoilla! Kun rukoilin, minulle tuli hassu fiilis, että kannattaisi kävellä rauhallisesti tietyssä suunnassa olevaa tietä kohti. Niin teinkin, ja kun pääsin tielle, lähes saman tien naapurini ajoi ohi! Huomattuaan minut hän pysähtyi ja sain kyydin kotiin. Kun istuin autoon, supistelu loppui kuin seinään.
Eikä tuossa vielä kaikki: kun pääsin kotiin, huomasin erään ystäväni laittaneen minulle tekstiviestin puolisen tuntia aikaisemmin, eli juuri silloin kun supistelu oli ollut pahimmillaan. Viestissä ystävä kysyi, että onko kaikki ok, tuntuu että pitäisi rukoilla puolestasi! :o Olen ollut tästä tosi liikuttunut ja hämmentynyt, ja niin on ollut mieskin. Supparit varmasti alkoivat ja loppuivat ihan luonnollisista syistä, mutta rukoilemisen ja avun saannin sopiminen yhteen tuntuu aika ihmeelliseltä. Olenhan minä ennenkin Jumalaan uskonut, mutta en näin?!
Aion käydä huomenna neuvolassa tarkastuttamassa tilanteen, ja (heh) taisi juoksuharrastuskin mennä hetkeksi tauolle. :)
Kommentit (31)
Tutustuin erääseen äiti-ihmiseen puistosta. Tultiin hyvin juttuun ja tutustuttiin paremmin, ja tultiin kavereiksi. Käytiin kahveilla, ja ilman lapsia baarissakin juhlistamassa hänen syntymäpäiviään ja muuta normaalitoimintaa, oli hauskaa yhdessä ja molemmat oli tyytyväisiä kun löysimme uuden ystävän toisistamme.
Eräänä päivänä kun näimme, olin laittanut ristin kaulaani, ihan normaalisti, välillä kun pidän. Tuo kaveri sitten kummissaan kyseli, että miksi ihmeessä pidän ristiä ja että " ootko joku uskovainen" . Alkoi syyttää minua verilöylyistä ja uskonnonuhreista ja kyseli, että miten voin puolustella jotain hihhuleita ja olenko sitä mieltä että hän menee helvettiin ja aionko alkaa käännyttää häntä. Hirveä syyttely ja ennakkoluulojen ryöppy ilman että ehdin sanoa suunnilleen sanaakaan.
Hän syytti minua aivopesusta ja muiden tuomitsemisesta ja siitä, että " te uskovat" olette niin olevinaan aina ja muita parempina, ja olimme siis normaalisti olleet kavereita ja tämä kaikki aivan yhtäkkiä vain koska hän näki minulla ristin...
Oli aika uskomatonta, eikä tuo valitettavasti ollut ainut samankaltainen kokemus. Näköjään kaikki uskovat on niputettu yhteen kasaan.. näköjään se, että uskoo Jumalaan tarkoittaa samalla miljoonaa muuta asiaa: osaa raamatun ulkoa ja kannattaa jokaista sen lausetta kirjaimellisesti, kannattaa kaikkia uskontojen historiaan kuuluvia tapahtumia, puolustaa kaikessa kirkkoa ja on samaa mieltä kaikkien paavien ja pappien kanssa, tahtoo käännyttää kaikki muut...
Kyllä kävi kaveria sääliksi, ja ikävintä on, että monet ajattelevat aivan samoin ja tuomitsevat etukäteen tai ennakkoluulojen perusteella. Eipä olla enää kavereita, muttei se ollut minun valintani.
Kävin tänään neuvolassa, ja paikalla ollut neuvolalääkäri tutki tilanteen. Paikat ovat pehmenneet, mutta kohdunsuu onneksi kiinni. Eli ihan hyvillä mielin jatkan tästä. Lääkärikin kyllä kehotti ottamaan rauhallisesti. :)
Se on mahdoton tehtävä yhdelle miehelle vaikka henki onkin.
Kyllä tässä nyt on ollut kysymys sinun omasta henkioppaasta tähtivalo.
kuten se kun 8 kk vauva jätettiin viikonlopuksi hoitoon, puhumattakaan sikiöseulonnoista tms. Täällähän on 90 % hihhuleita, huh huh. Taidan olla väärällä palstalla...
Olet tuntunut aina vähän oudolle, mutta nyt...
Kun vastahan sulla oli niitä parisuhdeongelmiakin.
Minulle tuo kuulostaa täysin normaalilta ja arkipäiväiseltä, mutta hienoa, että sinäkin huomasit tämän turvan ja ihmeellisyyden ja rukouksen voiman :)
Mutta kuule, jospa sovittaisiin, että et juokse enää loppuraskauden aikana, jooko?
Onneksi Luoja puuttui peliin.
Oisko poju kuitenkin isukki.
Minulla on useampia tuttuja, jotka ovat juosseet ja jumpanneet suunnilleen synnytyksen alkuun asti. Mutta he ovatkin liikunnan aktiiviharrastajia - ja olenhan minäkin.
ja ihanaa että jaoit asian täällä! Meillä on totisesti hyvä ja armollinen Jumala, joka elää ja vaikuttaa tänäänkin!
Toki välillä on sitten vaikeampaakin ja mustia päiviä, mutta koskaan ei tarvitse olla yksin, Jeesus kulkee aina vierellä ja pitää meistä hiljaisella tavallaan huolen.
Psalmi 91
Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa,
sanoo näin: " Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi,
ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja
etkä päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka liikkuu pimeässä,
et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä
ja ympäriltäsi kymmenentuhatta,
sinä säästyt.
Saat omin silmin nähdä,
miten kosto kohtaa jumalattomia.
Sinun turvanasi on Herra,
sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
Onnettomuus ei sinuun iske,
mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn
varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään,
ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.
Herra sanoo:
" Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.
Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.
Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.
Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."
Siksi on niin ihanaa olla uskossa. Minun elämäni alkoi siitä, kun tulin uskoon.
kun ei itse ole kokenut Jumalan johdatusta ja huolenpitoa.
elämä on ihmeellistä. Kyynisiä epäuskoisiakin näyttää riittävän, mutta he menettävät samalla aika paljon...
mutta aika vahva uskonasioihin liittyvissä mielipiteissään. Mutta on erittäin mukava huomata, ettei niillä näkemyseroilla ole välttämättä merkitystä tosipaikan tullen. :)
että jos minä rukoilen ja hän rukoilee, niin molemmat voivat saada vastauksen, vaikka uskommekin vähän eri lailla.
Pitemmät sarjat jätti hyppimättä. Ja palasi timminä takaisin kehiin 1kk synnytyksen jälkeen.
Tämä siis niille jotka juoksuharrastusta ihmettelevät.