Onko miehen ura aina arvokkaampi kuin naisen?

Olen kyllä miehelle sanonut, että jos toiselle puolelle maapalloa lähdetään, saan minä unohtaa ne vähäisetkin " urahaaveet" , mitä minulla on joskus ollut.



Onko sen pakko olla näin, en tiedä. Muutama vuosi Yhdysvalloissa kuulostaa mielenkiintoiselta mahdollisuudelta, mutta minusta sinulla on ehdottomasti oikeus omaankin uraan, kun olet sen eteen joutunut ponnistelemaan.

Neljän lapsen äitinä sitä on aina ajatellut, että sitten ' joskus' on minun vuoroni, nuorena kuitenkin olin aika fiksu ja kunnianhimoinenkin. Nyt tuntuu kuitenkin, että muiden mielestä hienointa mitä minulle voisi tapahtua, olisi päästä edustusrouvaksi, vaikka itse olen nähnyt itseni aina jotenkin aivan toisin. :(

olen vähän käärmeissäni, kun täälläkin kaikki käskivät lähtemään, eli jättämään oman uran. Oletteko tosiaan sitä mieltä, yleisesti ottaen, että miehen ura on tärkein.



Yhdellä ulkomaankomennuksella miehen työn vuoksi olemme jo olleet, en ole mikään periaatteen vastarannankiiski.

Minusta näissä asioissa pitää mennä reilulla vuorottelulla, jos molemmilla on ura-ajatuksia. Jos ootte jo kerran olleet ulkomaankomennuksella miehen työn takia ja sulla on takana neljä äitiyslomaakin, minusta olisi reiluuden vuoksi nyt sinun vuorosi. Mitä mieltä miehesi on tästä, en oo lukenut sitä alkuperäistä ketjuasi, johon viittaat?

Silti jatkuvasti törmätään siihen, että MINUN olisi pitänyt jäädä kotiin lapsia hoitamaan (usein miehet perustelevat hoitovapaan käyttämättömyyttä vaimon huonommalla palkalla). Miehen esimiehen mielestä MINUN pitäisi jäädä aina hoitamaan sairaita lapsia kotiin. MINUN pitäisi hoitaa neuvola- ja lääkärikäynnit. Olenpa kuullut senkin, että on HÄPEÄ, että mieheni tienaa minua vähemmän.



Kyllä minusta tuntuu siltä, että naisen työtä ei arvosteta yhtä paljon.

6

että palkkani oli parempi kuin hänen. No hän oli kylläkin tohtori, mutta silti tuli sellainen olo, että miehen tulisi tienata enemmän.



Ei mieheni tunnu ihan täysin minua ymmärtävän. Hänestä kaikki reissaus olisi hienoa, ja hänestä ' kyllähän minä jotain töitä saisin' , eli minun työni on vain työtä, hän kuitenkin haaveilee oman alansa huippupaikoista Suomessa...

ja kyllä sitä asetelmaa jotkut yhä jaksaa ihmetellä. Suurin osa tuttavistamme on kyllä samanhenkisiä. Minä olen lääkäri, erikoistumassa parhaillaan, ja mies hoitaa lapsia osan viikkoa kotona, perhepäivähoitajalla sitten osa. Miehelläni on kyllä ihan hyvä koulutus, mutta ei sitä vastaavaa työtä juuri nyt, joten hän on hoitovapaalla.

Jos ja kun mies saa töitä, hän tulee kuitenkin olemaan se, joka jää tarvittaessa kotiin esim. jos lapset sairastuvat. Minä en oikein voi.

Samoin jos muutamme johonkin työn perässä, niin se on sitten minun työni.



Siksi ärsyttää tuollainen asennemaailma, jonka piirissä olet!

kumpikaan. Mies on ihan perusduunari (muttei todellakaan tollo, kuten jossain ketjussa yleistettiin), mä tradenomi ja konttorihommissa.

Jos meistä jommallakummalla on ura, niin se olen minä. Mä myös tienaan ehkä vähän paremmin, se riippuu siitä, miten asiaa katsoo... Peruspalkka on mulla vähän parempi, mutta miehelle korvataan ylityöt, mulle ei. Eli, kun niitä ylitöitä teetetään, niin miehellä on rutkasti parempi liksa kuin mulla... normitilanteessa vastoinpäin.

Meillä mies jää vanhempaivapaalle, jotta mä voin tarttua hyvään työtarjoukseen, jonka sain... Olisi hän kyllä jäänyt muutenkin, ilmoitti jo mun raskausaikana, että hän haluaa kanssa olla kotona vähän...

Eli meillä ainakin ihan tasa-arvoisesti mennään... eikä lähipiirikään ole mua/meitä tästä tuominnut. Miehen pomo kyllä hämmästyi kovasti, kun mies vanhempainvapaasta ilmoitti, mutta ei sielläkään asiasta purnattu... Oltiin vain hämmästyneitä (no, okei... mun mies ei ehkä näytä ihan koti-isiltä ;)).

Mun mielestä miehen ura ei mitenkään automaattisesti ole parempi kuin naisen.