En pääse yli vaikeasta raskaudesta ja synnytyksestä.

siten, että tunnet että toimintakykysi kärsii, niin ota yhteyttä sairaalan psykiatriselle poliklinikalle. sinne minä soitin ja sanoin että nyt tarvii jonkun auttaa. kohta sieltä soitti takaisin psykiatrinen sairaanhoitaja, ja antoi viikottaisen keskusteluajan, jossa sain tunnin käydä joka viikko " terapiassa" .

Tilanne ei tunnu vielä noin pahalta. Haluaisin koittaa jotenkin puuttua asiaan ennen kuin menee noin pahaksi. Psykiatriselle otan kyllä yhteyttä, jos tuntuu, ettei olo ala helpottua.



t. ap

Asia meni sitten niin että tulin raskaaksi uudelleen ja koko aika oli yhtä masennusta ja kaaosta, pelkoa yms.

Toinenkin raskausaika oli paha ja lisäksi parisuhteemme oli tosi huonossa jamassa (erosimme kuin kuopus syntyi.)

Kävin raskausaikana terapiassa ja sain lääkityksenkin, silti oli aivan helvetin vaikeaa.



Toinen synnytys menikin sitten tosi hyvin ja sen jälkeen en ole ajatellut asiaa, ja nyt tekee jopa mieli kolmatta lasta eikä pelota ollenkaan.

Olen saanut käydä rauhassa asioita läpi ja toisen vauvan kanssa se vauva-aikakin oli ihan erilaista kuin ekan kanssa.



Nyt myöhemmin ajateltuna huonolla tolalla ollut parisuhde teki aika ison osan, kun se selvisi niin moni muukin asia loksahti paikalleen.

Synnytystä ei käyty edes läpi sairaalassa! :( Alavatsasta tunto vieläkin pois, kamala arpi vaan muistona (ja inhottava antibioottikuuri). Toista lasta ei tulossa, pelkään hysteerisesti.

oman kaupungin tai naapurikaupungin

ei kait psykiatrisen sh:n kanssa keskustelulle saisi kynnys olla noin korkea. entä jos harkitsisit, että kävisit juttelemassa kerran tai pari, ja jos tuntuu, ettei ole apua niin aina sen voi lopettaa. ja kerran tai parin juttelu voi jo myös auttaa.



tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty. itse sain juttuapua, koska synnytyssairaalassa huomasivat itkuisuuteni. hattua pitää nostaa heille. sain juttelusta jonkin verran apua. lisäksi olen purkanut asiaa useaan kertaan netissä. siitä huolimatta en ehkä ole asian kanssa täysin sinut. minua saattaa alkaa itkettämään, jos mainitaan sana synnytys. riippuu vähän tilanteesta. aikaa tapahtuneesta nelisen vuotta ja synnytys ei kliinisesti ollut todellakaan mikään vaikea, mut mun pään sisällä se oli ja on osittain vieläkin. aika ja asioiden purkaminen/jäsentely eri tilanteissa (kasvotusten ihmisten kanssa ja netti) on auttanut minua.



tsemppiä!



M



p.s. mulle voi kirjoitella osoitteeseen oliviini at yahoo piste com.

Alavatsaan tunto palasi, kun lapsi oli noin 8kk. Mulla tosin on arpi vaakassa, toisin kuin 5 varmaan pystyssä. Meillä miehen kanssa muuten suhde kunnossa, mies ei vain halua keskustella koko asiasta. Toteaa aina vaan: kamalaa se oli, miettiä vauva sylissä kuoleeko toinen. Siihen keskustelu sitten jääkin. Täytyy varmaan koittaa vaan keskustella. Jospa tämä ahdistus joskus helpottaa. Olen kuitenkin päättänyt, että uudelleen raskaaksi en hankkiudu ennen kuin tämä asia on saatu käsiteltyä.



t. ap

ihan yksityinen terapeutti. psykologiystäväni sanoi, että ilman kelan tukea hinnaksi jäisi joku 70-80 eur per kerta varmaan psykologilla käydessä. yksityisellä psykiatrilla taas (josta kela ilmeisesti maksaisi osan, koska kyseessä lääkäri) jäisi omavastuuksi joku 30-40 eur/kerta. harkitsen vakavasti itsellenikin jonkun terapeuttisuhteen kehittämistä jo nyt toisena raskausaikana, ettei tarvitse käydä läpi niin radikaalia kriisiä kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen :) tsemppiä sulle, on oikein hyvä ajatus käsitellä homma pois vaivaamasta.



t. 2.

Tottakai olin positiivinen, kun huomasin kaiken jälkeen jääneeni henkiin. Olin jossain euforisessa tilassa monta kuukautta. Vieläkin, tuntuu, että ei saisi valittaa, kun kaikki kuitenkin päättyi hyvin.



t. ap

Kävimme yksityiskohtaisesti läpi ensimmäisen synnytyksen vaihe vaiheelta. Se euttoi minua. Toinen synnytys olikin paljon helpompi.

Hae ihmeessä apua koska sitä on tänä päivänä tarjolla!

Voit vielä joskus myöhemmin katua ja katkeroitua kun et ajoissa toiminut. Tsemppiä!!!

koska on suuri vaara, että sairastut seuraavan synnytyksen jälkeen masennukseen. 6

Anna itsellesi aikaa.

Minun kamalsta sektio kokemuksesta on kulunut melkein kuusi vuotta. Edelleen mieheni ei asiasta halua puhua niin pelottavaa se oli. Tämän kokemuksen jälkeen olen saanut vielä kaksi lasta. Olen pelännyt hysteerisesti. En saanut ulkopuolista apua, mutta kerroin kyllä tilanteeni neuvolassa käydesssä ja lastenlääkärillä käydessä. He sanoivat että on ihan normaalia että asia ei tule heti pinnalla vaan myöhemmin. Minulle tämä myöhemmin oli puoli vuotta esikoisen syntymän jälkeen. Rupesin näkemään samaa painajaista yöstä toiseen ja kun vihdoin keksin mistä oli kyse pääsin käsiksi asiaan.

Olen keskustellut paljon asiasta ystävieni kanssa. Edelleen säikyn pienistä asioista, pelkään aina pahinta, mutta kamallaa kokemusta en enää mieti. Kun oikein pahalta tuntuu niin itken. Minusta oli kamalaa kun paha olo oli pahimmillaan en edes pystynyt itkemään. Esikoiseen on ollut todella vaikea luoda hyvää suhdetta toisin kun muihin lapsiin, luulen tämän johtuvan tästä ikävästä kokemuksesta.

Otan asian puheeksi neuvolassa tällä viikolla ja kysyn pääsenkö sitä kautta esim. pelkopolille juttelemaan. Ja jos neuvolantäti suhtautuu ynseästi otan yhteyttä suoraan psykiatrian polille. Kiitos, sain varmuutta siihen, että asia on nyt saatava käsiteltyä.



t. ap