Kerro sinun 30 kriisistäsi! Milloin se tuli ja mitä tapahtui? Kyselee 26 v
Kommentit (24)
Mies, talo, asuinpaikkakunta ja työpaikka. Nyt olen onnellinen ja seesteinen 38v. enkä ole katunut.
Viskasin miehen kartanolle. Sittemmin löysin uuden (paljon paremman) ja muutin vielä kauas kotiseudultaniki
Olen nyt tyytyväinen 37-vuotias. Neljänkympinkriisi kyllä taitaa odottaa kulman takana. Aion nimittäin heittäyttäytyä opiskelijaksi ensi syksynä jos pääsen amk:uun.
Alkoi ahdistaa että jos en tee jotain elämälleni niin kohta olen kolmekymmentä ja " liian vanha" enää eroamaan, vaihtamaan työpaikkaa jne... Eron jälkeen helpotti kummasti. 30 täyttäessäni kriisi oli jo kaukana takanapäin.
Mulla on ollut 20-24-vuotiaana aivan järkyt kriisit. Sain ekan lapsen 20-vuotiaana ja se oli ihan hirveä kriisin paikka. Nyt kun olen tämän ikäinen ja lähellä kolmea kymppiä, lapset on jo mukavan ikäisiä ja parisuhde voi kohtalaisen hyvin, koen ikäni ihanaksi. " Saa" olla kääpä ja näyttää siltä.
irtisanoin itseni, hain yliopistoon: pääsin. vauvakuume paukahti myös.
avioliitto ja ensimmäisen lapsen saaminen olivat muutoksia mutta semmoisia luontevia eikä mitään kriisinomaisia ;)
t. 36 v (neljänkympin kriisiä odotellessa...)
Rakastuin naiseen, erosin miehestäni, vaihdoin työpaikkaa, vaihdoin kaveripiiriä, menin naimisiin (toisen miehen kanssa), vaihdoin harrastusta ja sain vielä yhden lapsen. Tämä oli minun 30-kriisi :-D
Olen nyt taas onnellinen ja mitään en kadu! :-)
Olin neitsyt, kun antauduin miehelleni hääyönä 21-vuotiaana. Joku vain naksahti tuossa kolmenkympin korvilla. Tuli tunne, että nyt tai ei koskaan. Mies ei tiedä vieläkään mitään, vaikka sairastin pari sukupuolitautiakin.
miestä tai asuntoa en viitsi vaihtaa mutta työpaikka menee ainakin vaihtoon kun hoitovapaa loppuu. haluaisin vaihtaa myös alaa ihan kokonaan ja lähteä opiskelemaan jotain muuta.
Kriisi ei aiheuttanut mitään radikaaleja tekoja, mutta ajatuksissa sitä kyllä selvästi oli. Aloin yhtäkkiä miettimään paljon uudella tavalla tulevaisuuttani ja sitä, miten aion elämäni järjestää, ja mitä tahdon elämältä.
Tietysti kaikki ei ole tahdon asiaa. Mutta aiemmin olin elänyt enemmän päivä kerrallaan ja odotellut, että katsotaan mitä elämä eteen tuo. Ja aina se oli jotain tuonut. Mutta sitten en halunnutkaan enää olla virran kuljetettavana, vaan tein määrätietoisia suunnitelmia elämäni järjestämisestä, aikatauluja tavoitteineen ja mietin millä keinoin pääsisin tavoitteisiini. Katsoin kauemmas tulevaisuuteen ja mietin sitä yksityiskohtaisemmin entisen epämääräisen mustan aukon sijaan.
Ne suunnitelmani eivät sitten kuitenkaan toteutuneet, koska elämän virta toi kuitenkin yllätyksiä mukanaan. Mutta se, että minulla oli kaiken varalta olemassa suunnitelma elämälleni, toi minulle turvallisuuden tunnetta, ja päästi minut kriisin yli.
Olin vaikea läheisilleni, kiukuttelin miehelleni ja olin aina väsynyt. Minuun iski masennus ja kyseenalaistin elämäni valintoja, vaikka ne ovatkin ihan ok olleet, enkä niitä kuitenkaan katunut. Aloin vain miettiä elämääni syvällisemmin ja filosofisemmin kuin ennen. Sittemmin alkoi helpottaa joskus 29 korvilla. ;) En vaihtanut mitään pois elämästäni, mietin itseäni enemmän ja muutuin itse sitä kautta ihmisenä :) Pahimmillaan kriisin ollessa olisin kyllä ollut valmis vaihtamaan kaiken, onneksi en kuitenkaan niin tehnyt ja rakkaat läheisetkin kestivät vaikeimman ylitse.
En tosin mieltänyt sitä kriisiksi, mutta ex sanoi sen olleen sellainen. Omasta mielestäni vain rakastuin. Enkä ole katunut. En usko että tulee 40-kriisiä. T 39 v kohta
Lihoin muutaman kilon, suostuin kosintaan ja aloin suunnittelemaan häitä ja lapsia. Sitä ennen paljon töitä ja matkustelua ym. Sitten vaan suunnilleen yhdessä yössä se tapahtui.
Sain lapsen ja kriisi alkoi siitä. Mietin koko elämääni ja valintojani ja sitä, että olivatko ne oikeita. Arvomaailmani muuttui kokonaan. Työpaikka meni vaihtoon.
En olis uskonu.. Mut kai se totta on,kun elämässäni kaikki on suht hyvin mutta silti tuntuu että MIKÄÄN ei ole hyvin.
Mä haluaisin kans muuttaa koko kaupungista pois,vaihtaa ammattia.. Ahdistaa juuri tuo että pitäisi olla kaikki reilassa (muka) tämän ikäisellä. Ja varsinkin kun 4v nuoremmalla siskolla asiat tuntuu ainakin olevan paremmin kunnossa kuin mulla,ja sit vielä sukulaiset vertaa jne.
AAAAARGH... Kuukauden loma jossain hevonkuusessa tekis hyvää. Känny kiinni ja poika vaan mukaan,ei mitään muuta..
eli just sitä peilin kanssa naaman kyttäämistä.. Apua apua, ihohuokoset näyttää tolta ja sitä rataa. Sitten oma äitini kuoli yllättäen äkilliseen sairaskohtaukseen, niin kyllä tosiaan loppui tollaset pillipiiparoinnit..
Täytän muutaman vkon päästä 34v ja olen sinut itseni ja ikääntymisen kanssa.
seurauksena vaihtui työpaikka, asunto ja mies.
Nyt 37-vuotiaana mies on edelleen sama, mutta työpaikkaa ja asuntoa on vaihdettu tässä välissäkin....
se on ihan tervettä vaihtaa työpaikkaa välillä, että saisi parempia tehtäviä/palkkaa/parempi työpaikka muuten. Työpaikan vaihdoksiahan tulee tietyin väliajoin, enkä usko sen liittyvän mihinkään ikäkriisiin.
Kolmikymppisenä on kuitenkin ollut jo tietyn aikaa jossain työpaikassa niin siinä tulee varmaan sellainen kyllästyminen, että tulee tarve vaihtaa paikkaa tai lähteä opiskelemaan.
Sen sijaan nuo miehen vaihdokset ja perheenperustamiset jne. varmaan tietyllä tapaa liittyvät.
Kauheasti pohtimista " tässäkö tämä on" , mitä teen lopunelämääni ym. Mies ihastui toiseen, vaihtoi työpaikkaa, muutettiin. Mulla muutamaa vuotta myöhemmin ihastuminen ja työelämässä muutoksia. Nyt on seesteinen tilanne, odotellaan 50 villityksiä.
No ehkä synttäriaamuna ahisti vähän, että olenpa jo kääpä, mutta se meni pian ohi :)