Rooliavioliitto lasten takia, onko muita

Onhan se mahdollista, että teillä se keskinäinen rakkaus ja kunnioitus sitten kuitenkin aikanaan nostavat päätään, kun arki joskus alkaa vähän helpottaa. Kuitenkin hirmu hyvältä kuulostaa se, että te autatte toisianne ja kumpikin ottaa perheestä ja lapsista vastuuta. Jokin perusvälittäminen siinä minusta täytyy olla.



Mitä tulee kulissiliitossa elämiseen, et takuulla ole ainoa. Kuinka monta tulisesti rakastunutta avioparia itse tunnet? Sellaisia, jotka ovat olleet yhdessä enemmänkin kuin muutaman vuoden?



Parhaimmillaanhan rakkaus kai muuttuu kumppanuudeksi. Sitä teillä kuitenkin jollain tavalla on, sen perusteella mitä kerroit.



Toivon sinulle ja perheellesi paljon voimia, helpompia päiviä ja aurinkoisia yhteisiä hetkiä!

oikein pysty sanomaan mitään. Toivottavasti saatte terapiasta vastauksia ja voimia.

Olemme olleet myös 10v yhdessä. meillä on takana jo muutama rakkaudeton jakso ja olemme asuneet eri huoneissakin. Tällä hetkellä mies on nukkunut lapsen huoneessa jo 1½ vuotta ja lapsi minun vieressä. Ei lapsi mitään epäile, ollaan vaan sanottu että tulee liian ahdasta nukkua samassa sängyssä. Meillä on mielestäni asiat silti ihan hyvin. Elämme ihan sopuisaa ja iloista elämää yhdessä. Vaatiihan se tietysti sen että hyväksyy että nyt ei intohimoa löydy, mutta ehkä se taas joskus löytyy. Ja jos ei, niin hyvinhän tämä näinkin toimii. Kunnioitamme kuitenkin toisiamme emmekä pidä rinnakkais- tai irtosuhteita.

lapset ovat 6, 4, ja 1,5-vuotiaat. Kaikki on noin periaatteessa kunnossa, emme riitele, emme harrasta avioliitonulkopuolisia suhteita, annamme kumpikin kaikkemme tälle perheelle. Toisaalta olemme enää pelkästää äiti ja isä - emme mies ja vaimo.



Kun lapset ovat menneet nukkumaan, mies istuu työhuoneessa ja minä olohuoneessa. Kaikki keskustelumme koskevat tavalla tai toisella lapsia. Läheisyyttä ei ole nimeksikään.



Lasten takia haluan jatkaa tässä avioliitossa, sillä heillä on aivan valtavan läheiset suhteet isäänsä ja mieheni on todella hyvä isä. Mutta joskus illalla yksin mietin olisiko minullakin oikeus vielä tuntea itseni rakastetuksi...

Ap:lle erityisesti voimaa ja jaksamista, teillä on täytynyt olla käsittämättömän rankkaa. Oma liitto alkaa olla samassa pisteessä, tähän on vaan tultu ajan myötä, eikä aavistustakaan miten tästä suosta vielä voisi nousta.



Mutta eikö kukaan muu ajattele niin itsekkäästi kuin minä lähes päivittäin, että hukkaan tässä oman elämäni? En tiedä vaikka jäisin ensi viikolla auton alle, ja totisesti olisin halunnut vielä kokea jotain ihanaakin! Pelkään, että jos kituutan toimimattomassa suhteessa vielä kauan, esim. kunnes lapset lähtevät kotoa tai jotain, olen siitä katkera itselleni jälkeen päin. Lapset ja perhe on kylläkin hyvä syy olla eroamatta, mutta eikö siltikin minun elämäni tärkein ihminen ole minä itse, ja minun hyvinvointini?? Ja kuka siitä huolehtii ellen minä itse?



Ajatuksia?

Minä heräsin vasta, kun löydettiin kasvain, joka poistettiin ja todettiin luojan kiitos hyvälaatuiseksi. MUTTA, valvoessani öitä ja odotellessani tuloksia, oiin aivan kauhuissani. En ollut vielä " valmis" . Olin tavallaan elänyt säilössä, odottamassa sitä parempaa aikaa - ja eikö sitä nyt ehtisikään tulla.



Lapset asuvat isän luona, ja kamalan ahdistavaa, ei itseni vaan ympäristön painostama tämä etä-äitinä olo. Itse asiassa, olen viikonloput lasten luona vanhassa kodissa. Ex-mies on uuden naisystävänsä luona. Lasten ei tarvitese kulkea paikasta paikkaan.



Olen alkanut elämään myös itselleni. Pienistä asioista muodostuu hyvät tuntemukseni, rauhallinen aamu kävely kukonlaulun aikaan rannalla auringonnousua katsellen. Hiljaisuus.

Olen päätynyt siihen, että on mahdollista ja tarpeellista (joissakin tapauksissa, ei toki kaikissa) erottaa toisistaan lapsiperhe-elämä/vanhemmuus ja parisuhde/rakkauselämä. Jos oma onnellisuus selkeästi puuttuu lasten isän kanssa, voi sen ennen pitkää etsiä perheen ulkopuolelta. Itse olen ko. tilanteessa.



Kysymys ei ole hetken mielihyvästä, vaan siitä, että parisuhde ei kerta kaikkiaan ja kaiken yrittämisen jälkeen vain jostain syystä anna mitään. Vanhemmuusaspekti meillä on aina toiminut hyvin.



Harkitsemme siis avoimesti " kulissia" ts. ajatusta siitä, että avioliitto on virallinen järjestely, ja muuten voi olla vaikka kaksi eri asuntoa.

" rakkaus hävisi" tai " emme enää rakasta" jne. Rakastumisen ja rakkauden TUNNE on ehkä kadoksissa siellä jossain rankan arjen keskellä, mutta kuitenkin olette sitoutuneet toisiinne, olette sanoneet, että TAHDOTTE rakastaa, jos olette avioliitossa. Ja se on paljon tärkeämpi ja olennaisempi asia kuin se, että välillä on liitossa ns. hiljaisia kausia, jolloin arki ja lapset tai muut asiat vievät kaiken ajan ja mehut miltään muulta. Ei teiltä rakkaus ole mihinkään hävinnyt!

on todella eri asia hoitaa terveitä kaksosia yksinkin kun kaksosia joilla on aivovamma, kehitys jäljessä 2 vuotta, kuntoutus kesken ja Kelan kanssa saa riidellä aina. Vie todella paljon aikaa ja energiaa järjestellä kuntoutukseen viennit ja haut sekä muuten hoitaa lapset siinä sivussa.