Onks täällä muita erityislahjakkaitten lapsien äitejä?

Riittääkö vanhempien fiilis vai pitääkö olla diagnoosi?

Mikä on suurin ongelma, vanhemman asenteet, lapsen muut puutteet vai lapsen lahjakkuus?

mutta sosiaalisessa kanssakäymisessä olisi RUTKASTI parannettavaa, kai?



Tai siis lapsi viihtyy todella hyvin itsekseen / kotona eikä koskaan kaipaa ikäistensä seuraa. On silti koulussa pidetty, mutta ei ole koskaan omatoimisesti hakeutumassa kenenkään luokse leikkimään tai pyytämässä ketään meille kylään. AP

Toinen musiikissa ja toinen kuvataiteissa.



Millään osa-alueella ei ole erityisiä ongelmia, normaalia murrosikään kuuluvaa melskettä välillä.



Kunnianhimo on molemmilla mieletön haluavat menestyä ja menstyvätkin kaikissa kouluaineissa. Sosiaalisesti lahjakkaita myös on kavereita ja harrastuksia.

Oppinut puhumaan täydellisesti alle 1-vuotiaana, lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan alle 2-vuotiaana.

Miten kunnianhimo ilmeni nuorempana? Omani ei välttämättä yritä jotain jos ei ole varma siitä, että todella osaa jonkun asian. Siis esim. pelissä on mieluummin pelaamatta kun ottaa sitä " riskiä" että ei voita. On myös todella ankara itselleen, eikä hyväksy itseltään kuin parasta.



Joo, ei oppinut lukemaan sentään alle 2-vuotiaana, mutta 5-vuotiaana puhui jo 4 kieltä, ja kahta näistä luki ja kirjoitti jo silloin sujuvasti.

Miten hän oppi nuo viisi kieltä vai neljäkö niitä oli?

Peleissä ei halunnut hävitä ja mielipaha oli melkoinen pienenä mutta ilmaiseksi ei voittaa ole annettu vaan taidoillaan on pitänyt pärjätä. Muistipeleissä on kyllä lyömätön. Korttipeleissä voi hävitäkin.



Kunnianhimo esiintyy niin etteivät halua huonoja numeroita kokeista ja kipukynnys on 9- siitä pienemmät numerot olisivat ikäviä.



He eivät harjoittele erityisen paljon kokeisiin, kummallakin on hyvä muisti ja järki pelaa.



Musikaalinen lahjakkuus on synnynnäinen ominaisuus ja joillakin sitä todella on, lapsi myös soittaa ja edistyy hienosti.



Uskon että molemmilla olisi menestymismahdollisuus taiteiden parissa saas nähdä mitä tulevaisuus tuo. Akateemiset taidot kehittyi varhain.

Sinänsä tuo kielten määrä ei tietty ole mikään mittari, mutta joka tapauksessa tiedän ja olen tiennyt jo vuosia, että kyseessä on hyvin, hyvin lahjakas lapsi. Ikävä kyllä erityislahjakkuudella voi olla varjopuolensakin ja itse mietin kuinka paljon lasta pitää / kannattaa houkutella sosiaalisemmaksi. Vai muisteleeko sitten isona lapsuuttaan / äitiä pahalla kun tämä aina patisti muitten seuraan eikä antanut istua nenä kiinni kirjoissa? Koulussa ovat ehdotelleet ylemmälle luokalle siirtämistä, mutta itseäni mietityttää tuo sosiaalinen puoli.

minkä ikäisenä tämä tiedän toinen " oppi" häviämään?

puhutaan neljää kieltä niin runsaasti, että oppii puhumaan niitä kaikkia? Onko lapsi kuullut puheen televisiosta vai oppinut vuorovaikutuksessa? Oppiko kirjoittamaan ja lukemaan itse vai opetitteko? Mistä asiasta olette ymmärtäneet, että hän on hyvin hyvin lahjakas.

jossain pelissä. Kotona saattoi kortit lentää kaaressa lattialle jotka kyllä kiukun laannuttua joutui keräämään pois.



Uskon että oma tiukkuuteni myötävaikutti siihen että heittely loppui - ei pitänyt korttien keräämisestä. Samoin se ettei annettu tahallaan hänen voittaa, näin isäni menetteli pikkuveljeni suhteen ja se oli mielestäni väärin.



Huomaan edelleen ettei pidä häviämisestä mutta sietää häviämisen.



Toisella lapsella on joskus epäuskoa kykyihinsä, sanoo ettei osaa mitään - mikä on minusta huvittavaa kun asia on juuri päinvastoin. Ilmeisesti omat tavoitteet on hänellä liian korkealla ja joskus ei maltti tahdo riittää ja tapahtuu hermostumisia, kiukku menee nopeasti ohi.



Sosiaalisia ovat aina olleet johtunee siitä että on aina ollut paljon toisten lasten seuraa.

Hän oppi lukemaan 3-vuotiaana jne. Sosiaaliset taidot olivat kuitenkin ikäistään heikommat ja tämän vuoksi häntä ei siirretty suoraan toiselle tai jopa kolmannelle luokalle. Ensimmäisten kouluvuosien aikana hän ei tehnyt koskaan läksyjä tai mitään muutakaan, koska kaikki oli hänelle niin helppoa. Häntä kehuttiin ja lähes palvottiin jatkuvasti niin kotona kuin koulussakin. Luulen, että lahjakkuus nousi jotenkin päähän, koska hänestä tuli erittäin laiska ja saamaton tai sitten pahasti turhautunut. Yläasteella kaikki numerot olivat jo alle 7, koska mikään ei kiinnostanut. Nykyisin 20-vuotiaana istuu päivät kirjastossa lukemassa romaaneja. Osaa kyllä lukemansa ulkoa sanasta sanaan, mutta sillä ei oikein itseään elätä.



Vihjeenä siis, että kannattaa huolehtia, ettei turhautumista pääse tapahtumaan. Eikä lasta tarvitse kauheasti ylistää tai palvoa vaikka ylpeä lapsestaan olisikin.

Koulussa oppi lukemaan toisella kielellä ja itsekseen kotona (suomeksi) omista kirjoistaan.



Tietynlainen lahjakkuus näkyi jo varhain. Esim. puhumaan oppiessa (yli 1 mutta alle 2-vuotiaana) osasi tunnistaa ja nimetä värit, laskea kymmeneen, tunnistaa ja nimetä kaikki aakkoset. Viisivuotiaana lukemaan oppiminen kävi niin nopeasti, että siirtyi hyvin pian ensikirjoista nuorille tarkoitettuihin tietokirjoihin ja jopa paksuihin aikuisten opuksiin. Muistaa äärettömän tarkasti " kaiken" lukemansa ja peittoaa joiltain tieteen ja yleistiedon osa-alueilta mennen tullen keskiverto kansalaisen.

Kulkee omissa puuhissaan ihan eri tasolla kuin ikätoverinsa, joten en nyt sitten tiedä miten tuon koulun kanssa pitäisi toimia. Onko kellään kokemusta tai edes jotain tietoja siitä, miten nämä ylemmälle luokka-asteelle siirtämiset ovat onnistuneet?

heipsis

16 palan palapeliä? Pikkuisen tarvii joskus apua. Ikää nyt 1v 5kk. Tai sitten sitä vaan kiinnostaa tuollainen näprääminen.

tuolloin asiaa ei vain noteerattu. Olen mm. oppinut lukemaan itsestään 3-Vuotiaana. Älykäs kaikilla alueilla, myös sosiaalisesti. Missään en ole ollut huono. Koulussa olen aina ollut alisuoriutuja. Yliopistokin meni ilman kunnollista panostusta. Yleensä salailen älykkyyttäni. Välillä ihmetyttää muiden hitaus ja tyhmyys. Voin sanoa, ettei ole helppoa ja omille lapsillemi en tätä toivo.

En tiedä onko mitenkään erityislahjakas, mutta erityinen jokatapauksessa. Lempiohjelmia ovat kaikki mahdolliset dokumentit ja poika muistaa aivan uskomattomia asioita ja yksityiskohtia. Kaksi vuotta sitten selitti minulle miten öljykattila toimii ja millä tavalla tähän perustuen talot lämpiävät. Verotuksesta oli myös äärimmäisen kiinnostunut. Mieheni ja minä olemme tavallisia duunareita, joten nämä eivät ole meillä yleisiä puheenaiheita.



Pienenä ei oikein leikkinyt millään, koska aika meni selittäessä erilaisia asioita. Nyt on (onneksi) löytänyt erilaiset rakennussarjat ja legot, joiden parissa viettää paljon aikaa. Myös piirtäminen ja askartelu on alkanut kiinnostaa.



Sitten ne sosiaaliset taidot.. Aikuisten kanssa keskustelu sujuu liiankin hyvin. Omanikäisten kanssa aloittaa päiväkodissa leikkimään, mutta ei osaa tehdä minkäänlaisia kompromissejä ja päätyy suuttuneena leikkimään aina yksin. Keskittymiskyky esim. pukemiseen on todella vähäistä, koska poika mielummin haluaa keskustella eri asioista. Nyt harkitaankin sitten pienempään eskariryhmään siirtoa sen takia, että keskittymistä vaativat asiat tulisivat pienemmissä erissä samoin kuin sosiaaliset kontaktit.



On niin omissa maailmoissaan, että kesken toisten keskustelun saattaa aloittaa keskustelemaan aivan jostain muusta asiasta (esim. liittyen erilaisiin dinosauruksiin). Poika on esikoisemme ja huomasimme jo pienenä hänen olevan erityinen. Kun nuorempi lapsistamme oli sen ikäinen, että alkoi oikeasti leikkiä olimme todella hämmästyneitä ja tajusimme, ettei esikoinen todella leikkinyt ikinä millään (tai ollut kiinnostunut leluista). Kuusivuotiaamme vie koko ajan jonkun aikuisen huomion ja välillä tuntuu todella raskaalta. Onneksi pääsemme nyt perheneuvolan kautta selvittelemään, miten hänen kanssaan olisi viisainta edetä.

mutta jokseenkin kaikessa muussa hänellä sitten onkin ongelmia. Ongelmat meritoivat hänet aspergerin syndroomaiseksi, ja kaikki saamamme tuki keskittyykin siihen, erityislahjakkuuden sijasta.