Vuosienkin jälkeen, rakastan exää!

Avaudu ja antaudu miehellesi, omistaudu hänelle.

avoliitossa, mutta meidän kiihkeä rakkaus vaan jatkaa olemassaoloaan. kun hän tulee meille, aina on suukottelua ja usein seksiäkin. huh. ja huoh.

minä olen sinkku, meillä yksi yhteinen muksu. rakastan miestä niiin kauhean paljon.

ettei ikinä tule rakastamaan ketään, niinkuin minua rakastaa. eikä kukaan tule olemaan hänelle kuin minä. sama tunne on mulla. ai miksi ei muuta takaisin kotiin ? hän ei kestä sitä, kun mullakin on ollut muutama mies tässä välillä. vaikka itse on aunutkin toisten kanssa, niin se kuulemmma on eri asia. :( ehkä hän pian antaa periksi ja tulee kotiin meidän luokse.

joka ilta rukoilen sitä.

Olen ollut viisi vuotta naimisissa Xerxecsen kanssa ja vieläkin rakastan häntä!

Vierailija:

ettei ikinä tule rakastamaan ketään, niinkuin minua rakastaa. eikä kukaan tule olemaan hänelle kuin minä. sama tunne on mulla. ai miksi ei muuta takaisin kotiin ? hän ei kestä sitä, kun mullakin on ollut muutama mies tässä välillä. vaikka itse on aunutkin toisten kanssa, niin se kuulemmma on eri asia. :( ehkä hän pian antaa periksi ja tulee kotiin meidän luokse.

joka ilta rukoilen sitä.

'

Ja tollasta kutsut mieheksi. Vidu mikä luuseri!

Joo. Järjellä tiedän, että PITÄISI lopettaa koko yhteydenpito ja niin on joskus ollutkin, jopa vuoden tai kaksi välissä. Mutta asutaan pienellä paikkakunnalla ja törmätään joka tapauksessa jossain joskus. Ja onhan niitä yhteisiä tuttuja, joten jututkin kulkee.



Inhottaa hirveästi, että meillä ei ole mahdolllisuutta olla tekemisissä avoimesti. Kukaan ei sitä hyväksyisi eikä ymmärtäisi. Siinä on aina salailun maku mukana. Toisaalta, meidän välillä on aina liikaa tunteita. Tässä pari päivää sitten just siiä viestiteltiin, että rakkaus ja välittäminen ei lopu. TArkoitus ei ole mitään suhdetta aloittaa nyt tai koskaan, mutta onko pakko menettää tämä ihminen? Eikö minkäänlainen ihmissuhde voisi onnistua tai toimia? Ei tosin olla ystäviä, eikä kavereita. Kun joskus on nähty, on istuttu käsikädessä ja vaan pidetty toisesta kiinni, miksi tää on aina näin?

Kyllä on ajatukset pyörineet päässä sitä rataa, että heikompaa hirvittäisi. ei, kun oikeasti olen saanut tosi paljon ajattelemisen aihetta ja etenkin nää kohtalotovereiden tarinat auttoivat. Monilla oli positiivista sanottavaa yhteydenpidon lopettamisesta. Niinpä sitten pohdin asoita ja tulin siihen tulokseen, että sanon miehelle mistä on kysymys. Kerroin, että ex edelleen sekoittaa arjen ja että tämä minun kuvitelma että voidaan vaan soitella ja se ei mitään haittaa, ei ole totta tai oikein. Eniten se vie minua pois perheeltä ja mieheltä. Juteltiin asiasta ja mies oli sitä mieltä, että ex ei enää kuulu meidän elämään ja että minun pitää nyt luovuttaa ja päästää irti.



Eilen kirjoitin kaksi A4 paperia exälle. Sanoin, että tää kuvitelma että voidaan pitää yhteyttä ei ole todellisuutta ja että vaikka ex kunnioittaakin minun perhettä, itse en selvästikään niin tee. Kerroin mitä tunteita ex herättää ja miten nopeasti kiskaisee minut takaisin menneeseen. Sanoin, että ne asiat mitä halusin, olen saanut. Joten nyt keskityn niihin. Kaikkea en voi saada ja siihen kuuluu tää ihmissuhde. Ja siitä nyt luovun. Jos mokaan oman avioliiton, en koskaan antaisi sitä itselleni anteeksi eikä se siltikään mitään muuttaisi. Exän kanssa ei siltikään suhde toimisi tai suhteeseen alettaisi. Nykyisen miehen kanssa meillä on kuitenkin hyvä suhde, rakkautta, lapset, koti ja työpaikat. Lopuksi kirjoitin että eiköhän nyt anneta tän meidän jutun vaan olla. Jos joskus sattumalta nähdään, jutellaan jos pystytään tai sitten ei. Mutta poistetaan nyt lopultakin ne puhelinnumerot.



Eilen kirjeen kirjoittaminen itketti. Sitten tuli parempi olo ja sitten järkyttävä väsymys ja pahantuulisuus. En epäile, että unet loppuisi seinään tai että ajatuset heti unohtuisi. Mutta ehkä olo helpottaa ajan kanssa ja sitä pikkuhiljaa unohtaa.



ap

Vaikka mitä olisi taustalla niin aina sieltä suhteesta löytyy jotain hyvää ja se tekee erot vaikeiksi aina. Jos ei olisi hyvää ja rakkaus täysin kuollut, niin helppoahan se sitten olisi. Mutta ei se mene niin. Ja vaikka rakkaus olisi sammunutkin, niin aina tulee mieleen ne hyvät aiemmat hetket joskus. Tai vaikka rakastaisi kuinka niin ei aina voi elää yhdessä, se se on välittämistä parhaimmillaan kun antaa toisen vaan olla ja elää, vaikka sitten toisen kanssa. Eikä haikaile perään.

Olen vaalinut sitä meidän suhteen muistoa ja ajatellut, että se oli jotain NIIN erikoista, koska edelleen rakkaus on jäljellä ja kun nähdään, tuntuu että kaikki vaan jatkuu taas. En ole koskaan ajatellut, että tilanne voisi olla sama useimmissa suhteissa. Tietysti se on niin. Jos on rakkautta, on vaikea myös erota. Pelkkä rakkaus ei riitä siihen, että suhde toimii tai jatkuu tai että suhteella on tulevaisuutta.



Itsekästä on ajatella, että haluaa pitää toisen elämässä, maksoi mitä maksoi. Näinhän nyt ajattelen. Toisaalta tiedän, että ex on tosi yksinäinen ja elämäntilanne on vaikea. Ajattelen myös, että hänelle minä ja meidän yhteydenpito on tärkeää. Että on tärkeää tietää, että joku rakastaa.



Helvetin vaikea dilemma. Kuitenkin, kaikki mitä tuo ex saa, on omalta mieheltä ja perheeltä pois. Olkoonkin, että kyseessä ei ole mikään seksi tai pettäminen. Ja entä jos vaikka lopetankin yhteydenpidon, poistan numeron jne. Mitäs sitten kun tavataan sattumalta? Tää mies sotkee miun ajatusmaailman sekunnissa. Arki menee sekaisin pelkästä vastaan kävelemisestä. Enkä voi vältellä julkisia paikkoja kokonaan???



ap

nyt minulla 2 lasta ja hänellä 1 lapsi ja hän eronnut 3v sitten.

tavataan välillä ja rakastetaan aina toisiamme, sille kun ei vaan mitään voi ja piste....

Täällä kohtalotoveri. Et ole ainoa!



Minun tapauksessa exäni jätti minut, mutta silti rakastan häntä edelleen. Täytyy kuitenkin muistaa, että aika kultaa muistot!! Silloin minulla oli vaikeaa kun asuin hänen kanssaan, hänen kotikaupungissaan, hänen lapsuudenkodissa.



Emme onneksi tapaa, emmekä enää kirjoittelekaan kun kaksi vuotta sitten tein hänelle mailitse selväksi kuinka kipeää se tekee. Hyvällähän hän vain...



Erosta on viisi vuotta...



Nykyisen miehen, aviomiehen, kanssa minulla on yksi lapsi, yhteinen oma/pankin koti jne...En pettäisi, enkä jättäisi.

puol vuotta sitten... On kaksi lasta nykyisen ihanan miehen kanssa.

Sitten tuli kriisi ja nykyinen mieheni sanoi että tämä viaton yhteydenpitoni eksään on haitannut meidän suhteen kehittymistä jo viisi vuotta ja on aika lopettaa.

Itse ajattelin että mieheni ei voi vaatia minua lopettamaan suhdetta eksääni joka on ystäväni. Mutta tein kuten mieheni pyysi ja kas kummaa, nyt vasta tuntuu että rakkaus on päässyt valloilleen ja vaikka tiedän että jos alkaisin taas pitää satunnaista yhetyttä eksään ja elätellä juuri noita vanhainkoti toiveita niin kummasti se söisi tämän ihanan suhteen mieheni kanssa jota myös rakastan ja varmasti enempi koska tässä suhteessa pysyn.

Neuvoisin siis kylmästi katkaisemaan yhteydenpidon ja todellakin katkaisemaan sen. Se on päätös joka antaa oikeasti mahdollisuuden rakastaa nykyistäsi.

Siis puhutteko kenellekään tästä? MInä en ilkeä tunnustaa, että näin on edelleen asiat. Enkä ilkeä kertoa, että rakastan miestä ja että ollaan tekemisissä vieläkin. Enkä pystyisi millään sanomaan ei koskaan enää mitään.. Viimeeksi juuri exän kanssa haaveiltiin, että jos päästäisi vaikka samaan vanhainkotiin ja istuttaisi siellä käsi kädessä. Ketä se enää silloin kiinnostaisi? Helvetti kun en minä mitään seksiä tai suhdetta haluaisikaan, vaan pitää tämän ihmisen....



ap

Nyt ne ajatukset vasta mieltä kaihertaakin aina aika ajoin. En vaan osaa päästää irti. Olen lakannut pelkäämästä kuolemaa koska tiedän että hän on siellä rajan takana.

Kun tuntuu, että ei saa asioita edes selvitettyä kun tää tunne vaan jatkuu ja elämä jatkuu ja se ex haahuaa taustalla...

Vierailija:

Olen vaalinut sitä meidän suhteen muistoa ja ajatellut, että se oli jotain NIIN erikoista, koska edelleen rakkaus on jäljellä ja kun nähdään, tuntuu että kaikki vaan jatkuu taas.

----------

Mitäs sitten kun tavataan sattumalta? Tää mies sotkee miun ajatusmaailman sekunnissa. Arki menee sekaisin pelkästä vastaan kävelemisestä. Enkä voi vältellä julkisia paikkoja kokonaan???

ap

Oikeasti tuo ei ole mikään dilemma, vaan sinun on yksinkertaisesti PÄÄTETTÄVÄ, mitä haluat. Jos tuosta tunnesiteestä (tunteen tasollahan se kuitenkin omien sanojesi mukaan vain toimii) ei ole haittaa perheellesi ja miehellesi, anna sen jatkua.

Mutta tuossa lopussa väität, että se haittaa elämääsi. Kumpi vaakakuppi painaa enemmän?

Kannattaa olla itsekriittinen ja miettiä, MIKSI vaalit mennyttä suhdettasi. Jos suhtautuisit siihen realistisesti, muistaisit myös ne ikävät asiat, joiden takia suhde päättyi. Tajuaisit, että oikeasti romanttinen rakkaus ei kestä vuosikausia, jos siihen sisältyy arkinen yhdessäolo, päivästä päivään. Kun tapaatte harvoin ja haluat säilyttää romanttisen mielikuvasi " Todellisesta Rakastetustasi" , tunne säilyy.

Eli tuollaisen Todellisen Rakastetun kuvitelmalla on sinulle ja psyykellesi joku FUNKTIO, muuten et sitä säilyttäisi ja vaalisi. Mieti, mikä se on. Todennäköisesti se lohduttaa sinua silloin, kun arkesi tuntuu puuduttavalta (" On minulla joku, joka minua kaipaa ja joka olisi vaihtoehtona, jos tämä ei maistu" ). Exäsi olemassaolo myös imartelee sinua ja pönkittää itsetuntoasi (" Hänellä ei ole ketään ja hän kaipaa yhä minua" ).

Noissa tunteissa ei tietenkään ole mitään pahaa, ne ovat äärimmäisen inhimillisiä. Mutta jos siis itse järjen tasolla ymmärrät, että ne haittaavat tunnesidettäsi nykyiseen puolisoosi ja loukkaisivat häntä paljastuessaan - niin tee hyvä ihminen jotain niistä luopuaksesi.

Haavekuva on kuitenkin aina vain haavekuva.

vapaita yhtä aikaa niin sitten mennään HETI siitä seuraavfana kesänä naimisiin, että sitten ei o´doteta enään yhtään.



t.9

on sellainen tilanne, että harkitsen parhaillaan eroa miehestä, josta pelkään/luulen tulevan mulle sitten juuri tuollainen... Siis etten kuitenkaan pääsisi hänestä " eroon" . Rakastan häntä, mutta en voi jäädäkään tähän suhteeseen, enkä tiedä mitä tehdä... Niin naiivilta kuin kuulostaakin, haluaisin olla ihan täydellisen onnellinen haikailematta yhtään minkään tai kenenkään perään.

Te sitten ootte päätyneet eroon niiden miestenne kanssa, joita haikailette?

että oikeastaan oli pakko erota, en voi oikein tarkemmin kertoa.



t.9