Auttakaa, miten pitäisi toimia tällaisen pojan (4 v) kanssa?

tuon ikäiset on just tuollaisia...



Minulle tulee mieleen vain yksi asia: jotkut lapset eivät jostain syystä ymmärrä puhetta niin hyvin kuin kosketusta. Auttaisiko omia hermojasi, jos käskisit vähemmän ja koskisit enemmän? Älä pyydä, että poika ei mene johonkin, vaan hae ja ota kiinni ja vie.

Vietä rentouttava ilta ja laita lapsille sellaiset kurakamppeet ettei haittaa vaikka menis mutaiseksi

otti lasta kiinni esim. hartiasta tai käsivarresta ja käänsi lapsen katsomaan silmiin samalla kun kielsi. Jos vaan huutaa, niin lapsen on helppo sulkea korvat mutta kun samalla joutuu katsomaan äitiä silmiin niin viesti menee paremmin perille.

Muista vaan, että et saa viestiä tai oppia perille pieneen päähän kerralla. Varaudu vain hoitamaan tilanne samalla tavalla kymmenen kertaa - eiköhän se siitä.



Minua itseäni muuten helpotti huomattavasti meidän kaksivuotiaan tytön kanssa, kun tajusin, että vaikka kuinka komentaisin/rankaisisin/selittäisin, hän ei tule oppimaan asioita yhdellä kertaa. Ne toistuvat ja toistuvat kunnes jonakin kauniina päivänä taas yksi asia loksahtaa paikalleen.



Malttia! : )

Yksi varoitus ja sitten rangaistus.

Nyt kehun vähän anoppia joka jaksoi alussa sanoa, että toista ja kertaa asioita niin monesti kun ne menevät jakeluun. Ja että saa toistaa about miljuuna kertaa... Lapset sitten varmaan tulleet isäänsä kun ovat niin jästipäisiä?

Tai jos on kerran tuollainen päivä, niin kotimatka sujuu mukavasti äidin kädestä kiinni pitäen, niin ei vahingossa erehdy mutalammikoihin. Tuollaisen ulkoilukerran jälkeen yleensä annan kotona tilanteen hetken rauhoittua, otan pojun syliin ja jutellaan, kuinka ulkoilu ei tänään ihan mennyt putkeen ja mitenkäköhän siinä niin kävi ja mitä muistetaan seuraavalla kerralla tehdä toisin.

Ja sekin harmittaa, että isomman kasvattamiseen menevä aika pilaa usein leikit pienemmältäkin, vähän kuten tuossa teidän liukumäkijutussa. Ja voi tuska sitä prostestin volyymia, mitä meidän neljävuotias pitää! Ei myöskään pysy jäähypaikassa kuin kiinni pitämällä ja siltikin taistelee täysillä vastaan.



Lapsen mummut ei millään meinaa uskoa, minkälaista meillä voi olla ja jos sattuvat näkemään yhden pienen osan tällaisesta tilanteesta, valittavat, että voivoi, kun me vanhemmat ollaan julmia ja teemme valtataistelun joka asiasta.



Pidä siinä sitten oma kasvatusnäkemyksesi, kun tukea ei tule ja neljävuotias pistää kampoihin minkä ehtii.

ja anteeksipyydettävää siitä, miten päivä on mennyt. Juuri siis tuota, että käydään tilannetta läpi, että miksi joku juttu meni kuten meni. Tuleeko aina olemaan tällaista? Jossain toisessa ketjussa päiviteltiin 7v uhmaa ja sitten kohta onkin murkkuikä, apua...



t.10

ja tuokin vaihe on mennyt onneksi ohi. Yritä vain jaksaa rakastaa poikaasi ja näytä se hänelle.

Itse sain siitä hyviä vinkkejä.

Mulla ei mahdollisuutta saada käsiini tuota kirjaa kovin nopeasti.

Kiva kuulla, että muidenkin 4-vuotiaat käyttäytyvät tällä tavalla! Meidän puistossa kaikki muut lapset käyttäytyvät aina niin nätisti. Tekevät, mitä äiti sanoo jne.



Yleensä teenkin just niin, että otan poikaa esim. hartioista kiinni ja varmistan, että katsoo muhunpäin ennen kuin edes sanon jotain tärkeää asiaa. Tänään mietitytti lähinnä toi, kun poika pääsi juoksemaan karkuun, kun olisi pitänyt mennä jäähylle. Mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä? Entä silloin kun lapsi heittäytyy veteläksi, eikä suostu itse menemään penkille? Mielestäni silloin voin viedä pojan sinne väkisin, mutta aika vaikeaa se on, kun pojalla on kuitenkin jo painoa ja pituutta. Ihme kyllä, poika pysyy jäähyllä lähes tulkoon aina ilman, että yrittää siitä karata. Riehuu ja raivoaa siinä, mutta pysyy penkillä.

Meillä on verbaalisesti lahjakas ja muutenkin älykäs poika, mutta tuo jokapäiväinen vääntäminen... Ap:n teksti oli kuin olisin omaani lukenut. Ei minulla ole sinulle, ap, mitään ohjeita tms. mutta mun oli pakko kirjoittaa, että ihanaa kun en ole yksin. Meillä 4v. on esikoinen, joten ei ole edes vertailupohjaa muihin. Täytynee siis uskoa, että tuo uhittelu, uhoaminen yms. kuuluu ikään.

ottanut kepin ja viskannut muualle, joskus myös katkonut päreiksi. Välillä menee vaan hermo, vaikka tuosta just se neljävuotias oppii sitä riehumista. Välilä tuntuu, että olen maailman huonoin äiti, kun joka hemmetin päivä neljävuotias saa kamalia raivareita kun varoituksista huolimatta ei usko ja sitten viedään jäähylle / otetaan lelu pois, jne.



Lisäksi meidän 4v poika on kamalan huonotuulinen koko ajan, suunnilleen kaikki asiat sanoo marisemalla ja vaikka olisi kivaakin tekemistä tiedossa/meneillään, lähes aina keksii jonkun kiukkuamisen aiheen ja pilaa jutun itseltään ja kaikilta muiltakin.

Meillä on ihan sama tilanne oman pojan kanssa: jatkuvaa vääntämistä i-han jo-ka a-si-as-ta, jatkuvaa marinaa ja vastaanväittämistä, aina löytyy joku asia, josta voi valittaa, aloittaa tappelun ja pilata jutun itseltään ja kaikilta muiltakin. Mitään taikakonsteja mulla ei ole, mut olen huomannut, että tilannetta vähän helpottaa, jos yrittää itse pysyä rauhallisena (äärettömän vaikeaa, enkä tosiaankaan onnistu edes joka toinen kerta, mutta opettelen itsekin koko ajan). Mutta siis lohdullista kuulla, ettei olla ainoita.

Vierailija:

ottanut kepin ja viskannut muualle, joskus myös katkonut päreiksi. Välillä menee vaan hermo, vaikka tuosta just se neljävuotias oppii sitä riehumista. Välilä tuntuu, että olen maailman huonoin äiti, kun joka hemmetin päivä neljävuotias saa kamalia raivareita kun varoituksista huolimatta ei usko ja sitten viedään jäähylle / otetaan lelu pois, jne.

Lisäksi meidän 4v poika on kamalan huonotuulinen koko ajan, suunnilleen kaikki asiat sanoo marisemalla ja vaikka olisi kivaakin tekemistä tiedossa/meneillään, lähes aina keksii jonkun kiukkuamisen aiheen ja pilaa jutun itseltään ja kaikilta muiltakin.

Jatkat vaan samaan malliin. Kyllä lapsi siitä oppii kunhan kasvaa ja huomaa, että äiti on tosissaan.