Vieraita tulossa ja hermot kireällä!
Miten voisi ilmoittaa (kohteliaasti) vierailulle tulevalle perheelle että talossa talon tavoilla?
Meille on tulossa talvilomaviikoksi kylään muuten aivan ihana perhe (lapset 5 ja 8), mutta he tahtovat joka vierailullaan tuoda omat sääntönsä. Heidän ollessa täällä talon pitäisi hiljentyä joka päivä iltakahdeksan jälkeen ja sama juttu päivällä kun 5-vuotias tarvitsee päiväunensa. Meillä lapset 5,7,9,14 ja 16 vuotiaat, joten meteliäkin riittää. Omat lapset ollaan opetettu nukkumaan vähän meluissakin talossa, joten aikuisten seurustelu nukkumaanmenon jälkeen, tv tai musiikinkuuntelu eivät omia ipanoita haittaa. Toisin on tuttavaperheellä, siellä kyläillessä illalla ei saisi mielellään vetää edes vessaa jottei lapset herää. Vaihtele siinä sitten kuulumisia ennen niin rakkaiden ystävien kanssa. Tosin heidän luona kyläillessään tähän ollaan totuttu ja itse olen juuri sitä mieltä että vierailulla mennään sen mukaan mihin siinä talossa on totuttu ja myöskin omat lapseni ovat tämän ymmärtäneet ja osaavat heidän luona käyttäytyä.
Tuttavaperheen lapsilla ei mielestäni ole mitään muuta uniongelmaa kuin ylihuolehtivat vanhemmat ja täyteen hiljaisuuteen nukahtamiseen kouluttaminen. Huah, meilläkin on kyseinen viikko lomaa ja murkkuikäisemme varaavat jo nyt yöpaikkoja kavereiltaan jotta saisivat valvoa myöhempään kuin kouluviikoilla. Tuttavaperheemme kyllä mekastaa mielin määrin herättyään 7 aikoihin kun muut tahtoisivat lomalla jatkaa vielä uniansa.
Minusta ja miehestäni olisi muuten mukavaa toivottaa tämä perhe tervetulleeksi viikoksi kaupunkirientoihin, mutta en tiedä miten jaksaa elää taas kuin huopatossutehtaassa. Olisi ihanaa kuunnella musiikkia ja syödä hyvin ja vaihdella kuulumiset ilman että täytyy kuiskata ja jättää vessanpönttö vetämättä.
Kokemuksia? En tiedä miten sanoisin asiasta kohteliaasti, niin että välit säilyisivät ja voisimme viettää mukavan loman yhdessä. Joskus olemme yrittäneet miehen kanssa sanoa että ' kyllä ne lapset nukkuu vaikka vähän olisikin taustahälyä" , silloin tuttavaperheen äiti on mennyt yleensä hermostuneen näköiseksi ja käynyt kääntämässä stereot pois päältä, vaikka musiikki todellakin on ollut todella hiljaisella taustamusiikkina. Lisäksi nämä tuttavaperheen vanhemmat käyvät torumassa lapsiamme jos kävely tms. on liian äänekästä ilta-aikaan.
Olemme perheeni kanssa päättäneet elää kuten tavallisestikin vaikka tämä hiljainen perhe onkin tulossa, muuten menee talvilomat piloille ihan kaikilta.
Kommentit (8)
tilanne alkaa kyllä totta vie olla sen verran hermoille käypä että pitää varmasti sanoa asiasta suoraan, ystävyyden menettämisestä huolimatta.
meidän talo elää tavallaan. Voisivat lapsesikin sitten kommentoida toiselle perheelle, että me nyt elämme näin ja että tässäpä teille eksoottonen lomakokemus? Ehkä kello 22 olisi sopiva aika suhteellisen hiljaisuuden alkamiseen? Huumori avuksi!
kiitos. Meikäläinen on tainnut taas unohtaa täysin kompromissin olemassaolon :D
pätee tässä. Kyllä te voitte elää niinkuin elätte -kun vaikutatte kuitenkin ihan tolkkupäisiltä -, jos se ei vieraille sovi niin ei heidän tarvitse olla kylässä noin kauaa. Viikko kuulostaa muutenkin tosi pitkältä kyläilyltä.
täytyy sanoa, että en haluaisi myöskään pilata omaa lomaa missään nimessä lapsiltanikaan sillä verukkeella että vieraat elävät tietyllä tavalla. ottaisin sinuna nyt tämän vakavasti ja soittaisin etukäteen, rupattelisin vähän lomaviikon ohjelmasta ja aktiviteeteista, ruokapolitiikasta sekä kävisin keskustelun tästä ongelmasta. Kerro, että lapset ovat kyselleet voiko lomaviikolla valvoa erityisen myöhään ja kerro että olet luvannut. sano että luuletko että tämä haittaa teidän rytmiä ja ehdota josko itsekin vieraat ottaisivat pienen lomarytmin :) tsemppiä ja kerro heti miten kävi
Otan asian tiimoilta itseäni niskasta kiinni ja soitan heille, laitan sitten viestiä että miten kävi.
eilen illalla otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin tälle tuttavaperheen äidille. Juttelin aluksi juuri niitä näitä lomaviikon ohjelmasta, ruuista ja heidän toiveistaan. Sitten kerroin juuri tästä " myöhäänvalvomis-lupauksesta" ja kysyin että miten hän luulee sen sopivan heidän rytmiinsä. Vastauksena oli että ymmärtää vallan hyvin että vanhemmat lapset tykkäävät lomalla olla hiukan rennommin ja että tuskin siitä heille haittaa on. Samalla totesi että on ehkä parempi jos he tulisivat vain kolmeksi yöksi, joka sopii kyllä minulle hyvin mutta jäi mietityttämään johtuuko se vain tästä asiasta jonka tiimoilta soittelin. Mutta pääasia on nyt että heille tuli selväksi että talomme ei vaivu täysihiljaisuuteen vaikka saapuvat. Kuitenkin kaikki meni mukavissa merkeissä ja juttelimme vielä pitkään tämän jälkeenkin. Nyt on kyllä paljon parempi fiilis ja odotan jo innolla tulevaa lomaa. Toivottavasti kaikki menee mukavasti. Kiitos teille vinkkien antajille! Hyvää lomaa teillekin jos sellaista tulette viettämään.
Mun mielestä viikko sitä paitsi on tosi pitkä aika olla kylässä. No, kukin tavallaan, mutta en kyllä tajua, miten tuttavanne edes kehtaavat vaatia teitä toimimaan heidän pillinsä mukaan, kun ovat teillä kylässä. Huh. Mulla menis kyllä hermo ja riidan uhallakin näyttäisin, että meillä on meidän tavat.