Kertokaa vinkkejä miten kouluikäisen asettamaa rimaa saadaan alemmaksi.

"Ei mulla ole mitään keinoja auttaa." :( tuntuu, että apua saa vaan jos lapsi riehuu tunnilla.

huomatkaa palkinnon ja kehujen on oltava IHAN SAMAT tuli sitten 8,5 TAI parempi



eli 9 ja 10 ei kehuta sen enempää kuin kasi puoltakaan. Sillä tavalla viestitte konkreettisesti, että vähempi riittäminen on aivan yhtä hyvä kuin paras tulos.

Kun niitä kaseja ei tule eikä kasipuolosiakaan. Tasaisesti 9 -10 ja joskus kympin päällä plussiakin.



Minä olen salaa toivonut ja sanonut jopa ääneen että tulisipa se kahdeksikko niin katsottaisiin mitä tapahtuu tai alle kasin.



Ei tämä ole helppoa näinkään että aina vuodesta toiseen menee näin. Lisäksi kun mikään osa-alue ei tuota vaikeuksia, yleislahjakas.



Voisinko luvata palkinnon siitä että ottaa huonon numeron?

Jos normaali työmäärä riittää, niin mitä haittaa hyvistä koenumeroista on?



Musiikkiluokille tahtoo kertyä monilahjakasta ja kunnianhimoista sakkia ja osa näistä nuorista saattaa ottaa arvosanoista turhaa stressiä, mutta siltähän tuo ap:n kertoma ei oikeastaan kuullostanut.

Jos lapsi kohtuullisella määrällä opiskelua saa hyviä numeroita niin mikä tässä on ongelma? Jännittääkö lapsi niin paljon että ahdistuu, esim. ennen kokeita? Vai ärsyttääkö ap:ta se, että lapsi on niin hyvä?



Mä en nyt ihan hoksaa, mikä tässä sille lapselle on ongelmallista tai haitallista.

Itse olin perfektionisti yläasteella, mikään suoritus ei ollut mielestäni riittävä. OSaako lapsesi iloita hyvistä numeroista, tunteeko hän tervettä iloa suorituksestaan onnistuessaan? En osaa muuta sanoa, kuin että kehukaa, rakastakaa, arvostakaa lasta, mielellään ihan omana itsenään Ei suorituksien takia. Tukekaa häntä hyväksymään myös huonot puolensa. Perfektionismin takana on huono itsetunto. Rentoutuminen, hassuttelu ja hauskuus on tärkeää suorittajatyypille!

Onhan lapsellanne harrastuksia ja elämää koulun ulkopuolellakin, ystäviä ja jotain ihan muuta puuhaa, luulisi, että hyvä siitä tulee.



vai käykö menestys kateeksi



vai eikö lastasi kehuta tarpeeksi

Miettii jo mitkä arvosanat vaikuttaa lukioon hakemiseen jonne on kovasti menemässä. Monilahjakkuus on sen tiedän. Olen toki onnellinen hänen menestyksestään ja hyvä menestys ei ärsytä.



Kokeita ei sinänsä jännitä. Ongelma on siinä että olisi kauhistus saada niitä huonompia numeroita joten ongelma se on tämäkin.



Läksyjä tekee kohtuullisesti, ei suinkaan ole nenä kirjassa jatkuvasti.



Taidan ottaa yhteyttä koulukuraattoriin jos menisi sinne juttelemaan.

Lapsi on menestyjä ja mielestäni asiasta on tullut rasite. Haluaa pärjätä ja osata ja saa ysejä ja kymppejä jatkuvasti.

Ajatus kahdeksikosta kauhistuttaa ja vielä huonommat numerot olisi ihan järkyttävää.

Lapsella on korkeat tavoitteet ja nyt siis pyydän apukeinoja miten tuota rimaa saisi alemmaksi.

Asiasta on puhuttu ja tietää ettei kotiväki odota huippuosaamista, vähempikin riittäisi muttei lapselle itselleen.

Hei,

onko lapselta kysytty miksi numerot ovat hänelle niin tärkeitä? Mitä hän on vastannut? Miksi asia on mielestäsi rasite, stressaako lapsi mielestäsi asiasta vai mistä on kyse?

Kunnianhimo ja halu pärjätä on mielestäni vain hyvä asia, jos sen vastapainona on kyky nähdä itsensä arvokkaana suorituksista huolimatta. Jos lapsi ei asiasta ihan kamalasti stressaa, esim. itku kurkussa väännä läksyjä illalla tms. asia ei välttämättä ole ongelma.

Et kertonut minkä ikäinen lapsi on, mutta ehkä siitä riippumattakin lapsen kanssa voisi jutella siitä, mitä hän menestymällä tavoittelee. Miksi hän haluaa isona, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä jne. Tietääkö hän, että menestymistä seuraa aina myös iso vastuu kun ihmiset alkavat odottaa häneltä asioita (siis muut kuin oma perhe). Ja muistuttaa tietysti näiden keskustelujen yhteydessä että hän on hyvä ja tärkeä ihminen vaikka ei olisikaan kaikessa aina paras (kuten olette jo tehneetkin).

Omalta kannaltani ajateltuna yleislahjakkaan lapsen elämässä on ollut kolme sudenkuoppaa: 1) ne lopulta tulevat epäonnistumiset ja oman epätäydellisyyden sietämisen opettelu, joka tapahtuu elämässä usein myöhemmin kuin vähemmän lahjakkailla ihmisillä ja ovat siksi ehkä vaikeampi kestää, kun täydellisyyskuvitelmaa on jo ehtinyt elätellä vuosikaudet; 2) oman polun löytäminen kun vahvuusalueita olisi vaikka muille jakaa; 3) vertaistovereiden löytäminen, koska lahjakas lapsi helposti erottuu joukosta.

Jos edellinen tekstinpätkä vaikutti teistä omahyväiseltä, huomaatte heti mikä on lahjakkaan lapsen yksi isoimmista ongelmista: se, että omasta lahjakkuudesta ja sen mukana tuomista lieveilmiöistä ei oikeastaan voi puhua, koska ongelmista puhumista pidetään pöyhkeilynä ja kiittämättömyytenä. :(

Oman kokemukseni pohjalta siis lähinnä kannustaisin teitä lahjakkaiden vanhempia olemaan lapsen puolesta iloinen että on asioita joista hän on innostunut ja joissa hän haluaa pärjätä. Jos suorittaminen alkaa käydä liian tärkeäksi, kannattaisin parhaana keinona ajankäytön rajoittamista - vain X tuntia päivässä saa käyttää läksyjen tekemiseen, muuna aikana on suorastaan velvollisuus rentoutua ja tehdä jotain kivaa perheen tai ystävien kanssa. ;)

olihan tuossa vastauksia noihin kysymyksiin, väsyneenä silmät hyppi yli.



Jos lapsi stressaa ja ajatus kasista tuntuu kamalalta, lapsen identiteetti voi syystä tai toisesta alkaa olla liikaa kietoutunut täydellinen suorittaja -ajatuksen ympärille.



Joskus suorituksista stressaamisesta voi tulla myös tuttu tuki ja turva maailmassa, joka on muita haasteita ja vaaroja täynnä. Miettimällä jatkuvasti koulumenestystä voi välttää ajattelemasta asioita, jotka muuten pelottaa ja jännittää (esim. yläasteikäisellä aikuistuminen, seurustelu jne).



Tuohon taas paras apu olisi päästä purkamaan ajatuksia kaikesta muusta elämän tuomasta haasteesta. Vanhemmille, kavereille, päiväkirjaan... Koulukuraattori tai -psykologikin voi olla siinä avuksi.



En sano, että ap:n lapsen kohdalla kyse olisi tuosta mutta tuo on monelle hyvinsuoriutuneelle lapselle tuttu kuvio, myös itselleni.



t. entinen lahjakas lapsi

suht hyvä koulussa. Sittemmin aloin alisuoriutumaan ja en oikeastaan tiedä vastausta kysymykseesi tai siihen, miksi minusta tuli tällainen alisuoriutuja, mutta nytpä voin alkaa pohtia...



Itseäni ärsytti, kun minulle väitettiin, että rima on liian korkealla tms. Minä kyllä pärjäsin ilman suurempia ponnisteluja ja en edelleenkään voi ymmärtää, miksi minulle sanottiin niin. Kateutta?



Sairastuin masennukseen ja minulla oli (ja on edelleen) itsetunto-ongelmia. On vaikeaa nähdä, mikä on syy ja mikä seuraus, mutta jotain voin sanoa:

Älä anna ristiriitaisia kommentteja.

Esim. minulle sanottiin, että elämässä pitää olla ahkera ja työskennellä kovasti, mutta toisaalta sanottiin että en saa työskennellä kovasti...

Minulle painotettiin kovan työn tärkeyttä ja aliarvoitiin kykyjäni. Kun kerran pärjäsin älyllä, niin miksei se kelvannut?



Vaikea sanoa, että mikä olisi ollut hyväksi minulle, mutta näin jälkikäteen olen kyllä melkein PÄINVASTAISTA mieltä kuin monet täällä. Minun mielestä olisin ansainnut kannustusta positiivisessa mielessä. Miksei minulle sanottu, että olet hyvä ja tiedän että pystyt vielä parempaan.



Miksi sinä haluat lapsesi alisuoriutuvan? Mikset ennemmin kannustaisi häntä johonkin vielä haastavampaan?



Kun väität, että lapsi itse vaatii itseltään liikoja, niin omasta kokemuksesta voin sanoa, että minä en tuntenut ihan sillä tavalla. Tunsin, etten kelpaa omana itsenäni. Minulta vaadittiin alisuoriutumista ja esim ammatinvalintakysymyksessä minua yritettiin pakottaa tekemään jotain mikä ei kiinnostanut ja mitä en osannut, kun olisin voinut tehdä jotain kiinnostavaa.



Yksi asia mikä harmittaa on se, että en löytänyt vertaistani kaveriseuraa. Ystäväni olivat huomattavasti minua huonompia koulussa ja jotenkin sitä yritti vaan kuulua joukkoon.



No, tällaista pohdintaa. Jos lapsesi kerran on hyvä ja vielä tietää mitä haluaa, niin mikset voi tukea häntä? Vai haluatko, että hänestä tulee tällainen luuseri kuten minä olen?

Hyvä saada lahjakkaiden kommentteja tähän tilanteeseen.



Lähetin viestin jo aiemmin mutta katosi mystisesti johonkin. Mielenkiintoista, mihinkähän ketjuun se on mennytkään.



Meillä on kannustava ilmapiiri ja lapsi saa positiivista palautetta. Olen ylpeä lapsestani, kukapa ei olisi vastaavassa tilanteessa.



Harrastus on ja se on musiikki jonka puitteissa on myös esiintymisiä. Taiteellinen ja herkkä lapsi.

"Jos edellinen tekstinpätkä vaikutti teistä omahyväiseltä, huomaatte heti mikä on lahjakkaan lapsen yksi isoimmista ongelmista: se, että omasta lahjakkuudesta ja sen mukana tuomista lieveilmiöistä ei oikeastaan voi puhua, koska ongelmista puhumista pidetään pöyhkeilynä ja kiittämättömyytenä. :( "



Olen sitä mieltä että näissä ääripäissä on ongelmallisempaa kuin keskitason oppilaan kanssa.



Mielestäni lahjakkaat tarvitsisi erityistukea samoin kuin ne heikkolahjaisetkin. Lisäksi lahjakkaita voisi eriyttää omaan ryhmäänsä ja voisivat tehdä haasteellisimpia asioita kuin muut.