Ainokainen vai lisää lapsia?

Toisaalta, sydäntä lämmittää katsella noita kahta lasta kikattamassa keskenään. Miten täydellisiä ovatkaan :' ) Tyttö ja poika, ikäeroa 2v8kk

Joten suosittelen hankkimaan ainakin sen yhden lapsen lisää.

Paras lahja, minkä voit lapsellesi antaa, on sisarus.

Tämän sanonnan olen joskus kuullut, ja mielestäni se on totta! Monet ainokaiset kaipaavat kovasti siskoa/veljeä tavarapaljouden keskellä.

t. Kolmen lapsosen äiti & ope

Ovat nyt tosi läheisiä ja paljon yhdessä, lukuunottamatta isomman omia juttuja ikätovereidensa kanssa.

Kyllä kannatti tehdä toinen ja jälkikäteen voin olla jopa erittäin tyytyväinen tähän ikäeroon. Kuopuksen syntyessä esikoinen oli jo omatoiminen ja saattoi leikkiä pihalla kavereiden kanssa. Hänestä oli jopa pientä apua.

ne joilla on kaikki mahdolliset mankuu kissa tai koiraa tai ponia. Ja ne joilla on noi kaikki kadehtii leikkirauhaa ainokaisen kotona ja sen ainokaisen tavaroita tai sitten ne toivoo että niitten tyhmät ja kalkkikset vanhemmat ei oliskaan niiden vanhempia vaan oikeasti he olisivat lapsena pois annettuja prinsessoita. Aina se onni on toisaalla. Aikuisena se on sitten silloin kun sitä on 5 kg laihempi ;). Se nyt vaan on ihmisluonto.

Raskausaika oli täynnä surua ja huolta, lähipiirissä sattui mm. avioero, anoppi kuoli ja parisuhdekin joutui koville. Minä olen nyt vasta ajatellut, että toinenkin saisi tulla, mutta mies ei halua, missään nimessä. Joten se siitä sitten, kai.

Mikään pakko ei ole saada lasta juuri nyt. Päätös syntyy kyllä ja kun lapsi kasvaa hieman, siihen saa toisenlaisen perspektiivin.

Ennen lasta haaveilin 2-3 lapsesta, mutta nyt olen sopeutunut ajatukseen vain yhdestä lapsesta. Minulla on aivan ihana lapsi, jonka kanssa elämä on sujunut ilman kummempia ongelmia. Helppo lapsi. Tänään viimeksi totesin miten " helppoa" meidän kaksivuotiaan kanssa onkaan. Ajatus pikkusisaresta pilkahtaa mieleen silloin tällöin. Jää nähtäväksi mihin päätökseen päädymme. Asialla on puolensa teki niin tai näin.

taloudellisesti että molempien vanhempien sekä sisarten puolesta.

Elämme yhtä parhaimmista elämänjaksoistamme nyt pienen ihmisalun kanssa.

oli lapsen ollessa parivuotias. Oli niin epävarma olo, etten uskaltanut. Pari vuotta myöhemmin tiesin kristallinkirkkaasti, että haluan toisen. Isompi ikäero on tuonut mukanaan vain pelkkää hyvää, on itselläkin aikaa enemmän molemmille lapsille.

ja olen nauttinut kovasti yhden lapsen kanssa olosta kun on vähän kasvanut. Voi kiireettömästi keskittyä puuhailemaan ja juttelemaan hänen kanssaan ja kaikki perheen yhteiset pikku matkat ovat kaikkien mielestä aivan ihania.



Pahoitan mieleni väitteistä ainokaisten itsekkyydestä koska itse olen ainokainen enkä ole siitä kärsinyt. Kyllä monilapsisessa perheessäkin traumoja syntyy: piinallista sisarkateutta ja kilpailua ja kyynärpäätekniikan oppimista jo lapsena. Varsinkin perheissä joissa on hirveästi lapsia oppii mielestäni aika röyhkeäksi.

Tytön ollessa 2v, mietin kovasti toisen lapsen hankkimista. Olimme epävarmoja asiasta, joten emme hankkineet toista lasta. Hyvä niin, sillä olen päivä päivältä tyytyväisempi ratkaisuun.



On ihana puuhastella ja tehdä asioita yhdessä tyttäremme kanssa. Juuri eilen ajattein, kuinka nekään jutut ei olisi onnistuneet tai olisivat olleet toisenlaisia, jos olisi ollut vauva mukana messissä.



Lapsemme kovasti tykkää vauvoista, serkuistaan ja ystäviemme vauvoista. Halii, silittelee ja pusuttulee tuttujemme vauvoja. Puhuu heille ihania asioita. Joskus sitten kyselen häneltä,että olisiko ihana asia, jos äidin mahasta syntyisi lisäksesi toinenkin vauva ja meillä olisi ihana vauva täällä meidän kotona sinulle pikkussisareksi tai -veljeksi. Tähän asti vastaus on aina ollut: en haluaisi vauvaa meille kotiin.



Emme siis anna lapsemme tällaista asiaa päätttää, mutta mieheni ja minä emme pode vauvakuumetta eikä lapsemme ainakaan vielä tunnu kaipaavan sisarusta, joten nyt mennään eteenpäin tällä ajatuksella, mutta eihän tämän lopullinen päätös tarvitse olla. Jos huomenna mieli muuttuu, niin sitten vaihdetaan suunnitelmaa ;)

Kuten kaikissa asioissa, tässäkin on puolensa ja puolensa.

Mitä tulee ainoan lapsen itsekkyyteen tai muihin luonnehäiriöihin, ajattelen että kasvatuksella on suuri vaikutus.

Olen kuitenkin tässä ajatellut, että kun kerran muutkin ihmiset pärjäävät mainiosti isonkin lapsikatraan kanssa, niin miksei mekin!



Minipillereitä on yksi levy + viisi päivää kuluvaa jäljellä...taidanpa lopettaa siihen!



t. Kuumeileva

Elämä on PALJON monipuolisempaa, värikkäämpää, täydempää, meluisampaa, riitaisampaa, onnelisempaa, väsyneempää, mukavampaa, kiireisempää, vauhdikkaampaa jne. jne. monen kuin yhden lapsen kanssa. Eli kaikki elämän eri puolet korostuvat ihan eri tavalla. Ja äidinrakkaus on ainoa luonnonvara joka vaan kasvaa ja kasvaa...:-)

Me olimme yhden lapsen perhe 7 vuoden ajan, olihan se arki hiljaista, tasaista ja helppoa, mutta jossain mielessä tylsää ja surullistakin, kun luulimme, ettei esikoinen koskaa pääse nauttimaan sisarusten tuomasta rikkaudesta elämäänsä. No, toisin kävi ja lapsia on nyt 4 enkä kyllä yhtään ole katunut sitä, että näin kävi, vaikka rahaa meneekin eikä mistään luksuksesta voi kuin haaveilla.

uupuneimpia ovat ne tuttavani joiden lapsilla on alle 3 v. ikäeroa

Me kävimme samoja ajatuskuvioita esikoisen syntymän jälkeen. Pitkään ajattelimmekin yhden lapsen riittävän meille. Mutta sitten vauvakuume voitti noin viiden vuoden jälkeen :) Nyt meillä siis kaksi lasta 6 vuoden ikäerolla ja onneksi nöin :) Niin paljosta olisimme jääneet paitsi ja esikoinen on ollut vauvasta aivan onnessaan! Kyllä se sisarus on tärkeä :) Mutta meidän jaksamisen vuoksi tälläinen isohko ikäero oli/on hyvä. Luulen, että olisin ollut aika uupunut näillä " normiikäeroilla" , tämä sopi meille :)

Eihän se pikkusisaruskaan aina vauva ole... Kasvaa ne kuopuksetkin siitä isoiksi lapsiksi ;)



Tottahan se on, että elämä 2 lapsen kanssa on ainakin sen vauva-ajan vähän haastavampaa. Vauva on aina vauva, ruoka-ajat, päiväunet jne. pitää miettiä. Mutta se on vaan pieni hetki. Itse en ole mikään vauva-fani, silti meillä on 2 lasta ja vauva-ajat muisto vaan (onneksi). Nyt meillä on ihana 4-vuotias ja hänellä touhukas 1-vuotias pikkusisarus. Näinkin isolla ikäerolla ovat parhaat kaverit keskenään.



Niin ja meillä esikoinen kysyi 2,5-vuotiaana, että miksei hänellä ole pikkusiskoa, milloin sellaisen saa? Onneksi olin silloin raskaana ja saatoin sanoa, että pian sullakin on =)