40-kriisi - miehellä/naisella - miten olette selvinneet? Kestikö parisuhde? Tuliko petettyä puolisoa?

se meni ihan odottamalla ja hampaita yhteen purren, kesti noin puoli vuotta. Meni itse asiassa varmaan kuukaudessa ohi sen syntymäpäivän jälkeen, eli alkoi kun oli 39-v.



Kun täytin 30, surin sitä, että nuoruus on ohi ja se ihan aika, kun tuntuu että kaikki tiett ovat avoinna ja aina voi vaihtaa suuntaa. Näin jälkeenpäin ajateltuna siihen liittyi järkevä oivallus siitä kuinka valinnoista seuraa toisia ja minä en ole kaikkivoipa (kaikkivoivan tuneten olisi silloin halunnut kyllä säilyttää).



Kun täytin 40, tunsin itseni totaaliluuseriksi ja tuntui että elämä on täysin ohi kohdaltani. Varsinkin kun olin jäänyt pätkätöistä hoitamaan lapsia kotiin ja uutta työtä ei tuntunut löytyvän mistään.



Muttamutta: nyt on hyvä työ, olen 41 ja ihan sujut itseni kanssa.

Meillä oli just molempien 30v kriisit ja helppoa ei ollut sekään.

ja ihan selvästi ajautumassa jonkinlaiseen kriisiin. Tähän on kyllä antanut suuren sysäyksen se että saatan suurella todennäköisyydellä sairastaa sairautta joka tulee jossain vaiheessa viemään ainakin osan liikuntakyvystäni. Olen tiennyt tästä uhasta reilun kuukauden. Olen alkanut elämään " kuin viimeistä päivää" . Siis alkanut harrastamaan liikuntaa tosissani, olen sitä harrastanut säännöllisesti jo useamman vuoden mutta nyt on tosi kyseessä. Esim. illalla olin juoksulenkillä ja aamulla kävin uimassa 3 km. Suunnittelen myös kilpaurheilun aloittamista uudelleen 15 vuoden tauon jälkeen " ikämiessarjassa" , mahdollisuudet olisi mennä myös kansainvälisiin kisoihin ja ajatus on alkanut kiehtoa kummasti. Pitää elää täysillä nyt vielä kun voi. Lisäksi liikunta saattaa hidastaa sairauden etenemistä. Urheilu on myös irtiottoa kriisintäyteisestä arjesta.



Avioliitto on myös jonkinlaisessa kriisissä mutta siitä ei sen enempää, kun koko perhe on tuossa selkäni takana...



Jonkinlaista uudistusta kaipaan myös ulkoiseen olemukseeni ja toivon että lisääntynyt liikunta kiinteyttää paikkoja että näytän sutjakammalta. (Samanpainoinen olen ollut jo lukioiässä ja sen ajan farkutkin menevät vielä jälkaan, mutta jonkinlaista venähdystä on 3 raskautta ja liki 20 vuotta tuoneet olemukseen.)



Aloitin myös uuden ammatin opiskelun vuodenvaihteessa kun kyllästyin olemaan " vain" se mikä olen tähän asti ollut.



Mulla on siis vahva tarve kehittyä ja taistella ikääntymistä vastaan. Ja elän tällä hetkellä suuressa sisäisessä kriisissä vaikka lähipiirini ei sitä huomaakaan. Olen tosiaan joutunut pohtimaan viime aikoina elämän perimmäisiä kysymyksiä. (Sairaus ei ole ainoa iso huoli elämässäni tällä hetkellä.)



Kai se tästä tasaantuu...

Ero, uusi ammatti, uusi koti, elämässäni ennen ja jälkeen neljänkympin ei ole montaa asiaa samaa, lapset ja todella valikoituneet ystävät fiksut ystävät, jotka eivät valinneet erossa puolta vaan jatkavat molempien ystävinä.

Mulla ei ollut mitään 30-kriisiä, mutta miehellä ehkä oli, kun vaihtoi exän silloin muhun. Nyt hänelle tuli 40 täyteen ja vähän jännitän miten mun käy...ei kun tosissaan. Mä oon 35 ja kaikki on hyvin, siis perhe ja parisuhde, mutta oon vaan niin kauheen väsynyt, että mietin vaan mitä järkee kaikessa on. Mitä järkeä elämässä ylensä on? Oon ollut aina ankara itseäni kohtaan ja vaatinut ylisuorituksia tyyliin: " joko tehdään kunnolla tai sit ei ollenkaan" ja sitä hoen edelleen, jos joku kyseenalaistaa jotain tekemisiäni. Nyt tuntuu, että työt ja lapset ja koti kaatuu niskaan, enkä selviä, en jaksa enää hengittää. Sanoinkin sen jo miehelleni, mut häntä vaan huvitti, että hyvinhän tuo henki kulkee...

auki ja yhdessä ollaan edelleen. Oli muuten todella syvä ikäkriisi molemmilla, en olisi ikinä uskonut. Mutta järkiinnyttiin, onneksi.

Hänellä oli salarakas muutaman kuukauden ajan. Asia puhuttiin selväksi ja yhdessä ollaan edelleen. Kohta hänelle tulee 50:n villitys. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kriisejä.

moni vaihtaa 40 v iässä ammattia, puolisoa, paikkakuntaa...



me tehtiin 2 lasta ja mies aloitti yrittämisen- suuri unelmansa...

Tuli monta rankkaa kokemusta parin vuoden sisään ja aika show. Se oli siis miehen 40 kriisi.

tietenkin, mutta onko sisällössä jotain eroa?

millanen on? vai onko te keillä se 40:n kriisi on tullut jäänyt 30:n kriisi tulematta?

30 v. kriisi tarkoitti että halusin naimisiin, omistusasunnon ja lapsia. Sen sijaan 40 v. kriisi tarkoitti että tunsin että se kaikki, plus ammatti ja kaikki muu oli mennyt ihan pieleen, ja piti laittaa uusiksi kun koko elämä oli ihan jotain muuta kuin olin haaveillut.



No onneksi ei ihan kaikkea sitten tarvinnut laittaa uusiksi, mutta läheltä piti.

Mun miehellä on just nyt sellainen. Hän on 42 v. Vähän masentunut, turhautunut, tylsistynyt.



Hän miettii, mikä on elämän tarkoitus. Hän on tullut siihen tulokseen, että ruoan hankkiminen. Hän on tänään ilmoittautunut metsästätyskurssille :-).

Pientähän tämä on noiden esimerkkien rinnalla :-)!!!



Minä olen 39 v, enkä ole vielä kriisissä.

just noin minunkin miehellä: hän kritisoi työtään jatkuvasti, vaikka työ ulkopuolisilla mittareilla on haluttava.



Minun kuullen hän ei ole vaimoaan tai perhettään kritisoinut..

että kaikki kriisit on seurausta siitä kun ei tarvitse huolehtia mistä saa ruokaa.



ennen ihmisen piti joka päivä huolehtia, oikeasti huolehtia siitä mistä saa ruokansa, aivokapasiteetti ei riittänyt henkisiin kriiseihin kuten " hei kuka mä oon?" " miksen mä oo kerenny mitään, elämä lipuu ohi" jne jne... nykyään ihmiset oikeiden huolien puuttessa huolehtii asioista, joille ei juuri mitään voi, kuten menneistä.