Meillä on töissä useampi vanhempi nainen ja ne naureskelee miniöilleen ja lapsenlapsilleen.

Vain mummot osaavat hoitaa asiat.

Niin se vain menee, että kullakin sukupolvella on omat kasvatustapansa. Itse olen syntynyt vuonna 1967 ja 60- ja 70-luvuilla lapsia kasvatettiin " siinä sivussa" . Imetyksestä ei piitattu, vain noin viidesosaa imetettiin - lapsentahtisuudesta ei puhuttukaan. Lasten hyvään kasvatukseen riitti se, että oli lämpimät vaatteet, kaksi lämmintä ateriaa päivässä ja hyvät tavat nuijittiin tarvittaessa piiskan voimalla perille.



Nyt ollaan sitten tavallaan toisessa ääripäässä. Lapsentahtisuus on pääasia, mikä toisaalta johtaa siihen, että vanhemmilla ei ole " lupaa" uupua ja tarvita hoitoapua. Kodinhoitajia ei enää juuri missään kunnassa riitä lapsiperheiden avuksi, koska heitä on vähennetty rajusti ja vähien aika uppoaa vanhusten ja pitkäaikaissairaiden auttamiseen.



Joten kaipa tuollaisille innokkaille mummoille voi sanoa, että " on hienoa, että haluatte auttaa, mutta kunnioittakaa sitä, että nykyajattelun mukaan lapsia ei saa antaa vauvoina pitkäksi aikaa kodin ulkopuoliseen hoitoon ja äitejä opastetaan panostamaan imetykseen neuvolassakin" .



Aikansa kutakin, siis.

mikä on pointti???

Me antaismme mielellään hoitoon silloin tällöin jos vaan huolisivat, tai edes kiinnostaisi meidän asiat.

Ei ole tervettä tommonen lapsissaan roikkuminen, mammareita kasvatatte.

Arvioisin, että olin nuorimmillaan jtn 4-5 vuotias kun siellä vietin jo viikkoja mummon kanssa. Oli mahtavaa! Se oli maaseutua ja tekemistä riitti ja naapureissa oli lehmiä ja kissoja yms. Käytiin mummon kanssa kaupoissa ja kioskissa ja kauppa-autossakin.

että se on voivoi, mutta kun mummon tai vaarin tisseistä ei tule maitoa, niin eipä ole paljon rahkeita täysimetyksellä olevaa vauvaa hoitaa.



Ja sille, joka naureskelee, ettei yksivuotias voi olla viikkoa mummolassa, sanoisin, että 1960-70-lukujen jälkeen on tapahtunut kehitystä muussakin kuin telekommunikaatiossa. Nykyään ymmärretään, ettei niin pitkä ero ole lapselle hyväksi.

kyllä ne ehtii vanhempana olla mummolla ihan tarpeeksi jos vielä silloin haluavat hoitaa!!

kun vauvanhoitotavat on muuttuneet niin paljon, etteivät pystykään olemaan asiantuntijoita ja elämään uudestaan omien lastensa vauvaikää lastenlasten kautta. Näin ainakin uskon mun anopin kokevan asian. Erityisesti sitä harmitti imettäminen, kun itsellä se ei ollut onnistunut, kyllä riitti ihmeteltävää lapsentahtisessa, tutittomassa täysimettämisessä.

Meillä taas äiti sanoo ymmärtävänsä minua hyvin etten raski vauvoja jättää tai kovin pieniä pitemmäksi aikaa hoitoon. On kuulemma itse ollut samalainen aikoinaan, 70-luvulla.





Ihme ämmiä sun työpaikalla, mitä juntteja. Sano että tietoa nyky äideille annetaan niin paljon ja nykyäidit osaavat hakea todella hyvin tietoa ja ovat aktiivisia hakemaan sitä tietoa mikä on hyvää lapselle ja mikä ei. Että ehkä johtuu siitä etteivät mielellään jätä kovin pientä hoitoon, että se tunnetusti ei ole hyvä lapselle.

Mummot väen väkisin haluaa lapsen hoitoon,vaikka sitä imetetään.



Ja se onkin myös huvituksen aihe, kun sitä " tissiä tungetaan koko ajan suuhun." Siinä ne naureskelee, että " meinasin sanoa monta neuvoa, mutta just sain pidettyä suuni kiinni." " Niillä on kaikki apuvälineet, on kumit ja tyynyt ja muut tilpehöörit" .



Aargh, mua ärsyttää kun en keksi mitään hyvää vastavetoa niille,kun kuitenkin tunnen sympatiaa niitä nuoria äitejä kohtaan, enkä näitä kaikentietäviä mummoja kohtaan. -ap

erossa 6v lapsestani viikonloppua pidempään.. Tai pystyisin mutta ikävä olis ihan hirvittävä.



Mä paskat nakkaan vanhojen ämmien neuvoista..

Pakkoko kenenkään on pakosti lapsiaan antaa kenellekään hoitoon! Minä en raskis antaa 3v lastakaan viikoksi, hyvä jos yhdeksi yöksi! Ei oo vielä koskaan ollut missään yökylässä ja tuskin meneekään ihan heti. Toinen mummo on kyllä kuollut ja toinen mummu on 72v että ei hän kyllä edes jaksais ottaa. Onneksi ei ole tuollaista painostusta... :)

vauvaikäistä? Vaihtaa vaippoja ja syöttää? Ällöä! Itse en ainakaan halua lasteni (mahdollisia tulevia) lapsia hoitaa muuta kuin pyydettäessä niin kauan kun ne ovat vauvoja. Isommat lapset ovat asia erikseen: niiden kanssa voi tehdä kaikkea kivaa.

... vieläkään tajua, etten voi jättää vauvaa n. 1 v viikoksi hänelle hoitoon. Kyse EI OLE epäluottamuksesta, vaan siitä, etten koe kykeneväni viettämään vielä niin pitkää aikaa erossa kuopuksestani (sama juttu oli vanhempien lasten kanssa). SIIS minun ja lapseni TÄLLÄ HETKELLÄ lähes symbioottisesta suhteesta. Sitäpaitsi, en voi käsittää, miten äitini hoitaisi kuopukseni imettämisen?



Eri asia on sitten, jos kuolisin, mutta sellaisella on turha jossitella. Toki vauva ja isommatkin lapset pärjäisivät. pakkohan niitten oisi siinä tilanteessa, mutta uskon pitkän eron (ja kuolemankin) luovan pienen ihmisen psyykeeseen ison aukon.



Mieheenkin luotan, enkä silti voisi kuopusta vielä jättää hänen kanssaan viikoksi.