Siis miten tuo nelosen vauva-ohjelman synnyttäjä ei näyttänyt tuntevan kipua ollenkaan.

Vierailija:

mun kuulemani mukaan useissa maissa ei saa mitään kivunlievitystä synnytyksessä... tosin jenkeistä en tiedä.

Ainut inhottava asia oli kontrollinmenetys, koska ponnistushalu oli niin kova, mutta en ollut auki ja täytyi pidätellä ponnistusta.

Kipu oli ihan sietämätöntä ja mitään puudutuksia en saanut. Mulla oli niin rajut supistukset ponnistuksen aikana, että ei edes tarvinnut ponnistaa, hengitellä vaan ja lapsi tuli sitten itsestään ulos.

Kätilökin sanoi harvinaisen korkea kipukynnys

Eikä ollut kummassakaan kivunlievitystä. Kätilön mukaan harvinaista. Pelottaa jo etukäteen, että syntyykö kolmas vessanpönttöön :D

oli kivuton avautumisvaihe. En tuntenut mitään. Itse asiassa nukuin aina sinne asti, että olin 8 cm auki. Vasta ponnistusvaihe sattui, enkä silloinkaan huutanut - en kivuiltani saanut hampaita irti toisistaan.

minulla on kaksi lasta ja tuon syyn takia en halua kolmatta. Lääkäri sanoi, että jos saan kolmannen, otetaan minut sisään sairaalaan kuukautta aikaisemmin.

Me ollaan ihmiset niin erilaisia.

Itse en minuuteista tiedä, mutta esikoisesta 5 ja kuopuksesta 3 ponnistusta. Joudun luultavasti nyt kolmannella kerralla käymään neuvolassa joka toinen päivä tarkistuksessa loppuvaiheessa, ellei ehdi syntyä sitä ennen.. Onneksi sairaala on alle 2 km päässä.



Mulla ei siis edes mitään " tuntemuksia" , lapsivettä vain meni molemmilla kerroilla hieman. Toivon tietysti, että tämä alkaisi lapsivesien menolla :) 13

Kaksi lasta olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä (ei kaurapusseja ei mitään) ja supistukset eivät edes tuntuneet hirvittävän kivuliailta. Viimeiset supistukset ja ponnistuvaihe kyllä sattuivat aivan hirvittävästi, mutta en kylläkään huutanut.

Esikoisen pää oli vähän väärässä asennossa ja ponnistin 40 minuuttia. Se oli kamalaa, kun kätilö painoi mahasta. Kuopus syntyi kolmella ponnistuksella.



Minä en missään nimessä toivoisi, että lapsivedet menisivät.... Koska kuopuksen kohdalla olin Haikaranpesässä ihan tarkistuttamassa, kun jälleen kerran supisteli. He antoivat jäädä yöksi. Kätilö oli aivan ihmeissään ,kun käyrä näytti, että synnytän, mutta naama näytti, etten synnytä.



Soitin kuitenkin miehen paikalle ja sanoin, että vien hänet sitten aamulla töihin (oli viikkoa ennen la:ta). Sitten nukuimme siellä ja heräsin kipuihin. Kun lääkäri tuli, puhakaisi kalvot, niin lapsi oli viidessä minuutissa ulkona. Jos olisin ollut kotona, nukkunut ja kalvot olisivat menneet itsestään, ei edes ambulanssi olisi ehtinyt paikalle... Hyi, ei enää ikinä raskaaksi!



Olin seuraavan päivän puheenaihe haikaranpesässä. Kätilö sanoi, että olen yksi miljoonasta. Sinä olet sitten se toinen - ja tässähän sitten Suomen otos onkin melkein kasassa...:-)



14

Maha kovenee jne. Jos tietenkin on aivan hirvittävästi ylipainoa niin sitten saattaa jäädä huomaamatta.

Toki tunsin supistukset, sen että maha koveni. Se oli kiristyksen tunne, ei kipua. Säännöllisten supistusten takia tajusin lähteä näytille. Mutta pointti onkin siinä, että jos nukun, en niihin herää. Ei se synnytys päivällä yllättäisi, ongelma onkin siinä ytössä.



14/21

eikä sillä ole tekemistä ylipainon kanssa. Lähtöpaino oli minulla 62 kg (olen 176 cm pitkä), ja synnyttämään menessä paino oli 79 kg.

kokemusta on!

Ja BMI on 18, eli sillä tuskin on vaikutusta.



Kaikki me ihmiset olemme erilaisia, niin myös synnytykset. Ekasta meni tosiaan lapsivettä pikkuisen, soittelin neuvolaan ja sieltä käskivät mennä näytille synnärille. Leivoin omenapiirakan, kahvitin vieraat (olivat tulleet ennen lirahtelua) ja lähdettiin sitten rauhassa ajelemaan. Käytiin ensin kirjastossa palauttamassa kirjoja. Odottelin omaa vuoroani synnärillä tarkistukseen, lopputulos: paikat 8 cm auki ja käyriltä sain katsoa niitä supistuksia. Pyydettiin lupaa käydä kahvilla, käytiinkin.



Ehdittiin juuri synnytyssaliin ennen pojan syntymää.



Toisella kerralla oltiin saunassa, kun mies sanoi, että maha näyttää kuin supistaisi. Alkoi huumorilla (rv silloin 37!) laskemaan aikoja ja kun alkoi olla tasaista, muuttui huolestuneemmaksi ja päätettiin yhdessä lähteä käymään näytillä. Hommattiin esikoiselle hoitaja, meni muutama tunti ja päästiin sairaalaan. Jälleen odottelua, käytiin pari kertaa kahvilla välillä, lopputulos: paikat 7 cm auki ja kiireellä synnytyssaliin, vaatteidenvaihto ja poika syntyi melkein heti.



Nyt jännittää eniten se, että en tajua lähteä sairaalaan. Miestäkään ei tällä kertaa ole, sisko lupasi tulla synnytykseen avuksi, mutta.. mistä ihmeestä tiedän lähteä sinne sairaalaan? :O Uskallanko mennä isolle hädälle enää loppuajasta ollenkaan?



Tällaista mulla. Ponnistukset ovat olleet nopeita ja kivuttomia myös. Ainoa, mikä on sattunut, on ollut se istuminen ekan synnytyksen jälkeen.

Minä ensisynnyttäjä (rv39+3) täällä pähkäilen, että tajuanko lähteä sairaalaan oikeaan aikaan..

tapaukset toitottavat sitä kuinka kivuton synnytys VOI olla. Totuus on kuitenkin, että lähes kaikilla synnytys on kivuliainta mitä he koskaan ovat kokeneet, joten kyllä sinne sairaalaan osaa lähteä ajoissa, trust me!

vauva oli tulossa :)

Ei tullut huutaminen edes mieleen, ja kivunlievityksenä oli pelkkä ilokaasu ettei siitä ollut kyse etteikö olisi sattunut.