Lue keskustelun säännöt.
4-vuotias herhiläinen, raivostuttaa!
04.02.2008 |
Mun hermot menee ihan totaalisesti tuon 4-vuotiaan tytön kanssa, kun se ei anna vauvan yhtään olla rauhassa. Alussa ajattelin, että se on sitä uutuuden viehätystä ja menee ohi, mutta nyt vauva jo 3kk ja pahenee aina vain. Koko vauvan hereilläoloajan tyttö " hyökkäilee" vauvan kimppuun, ei millään pahalla, rajusti vain. Vääntelee käsiä ja jalkoja, hytkyttää jne. Ja puhuttu on, selitetty ja vaikka mitä, mutta ei mene perille. Sanoo ymmärtävänsä, mutta seuraavassa hetkessä tekee ihan samoin. Jos komennan kovempaa, tulee itku ja sama jatkuu taas hetken päästä.
Nyt tyttö on vielä flunssassa ja olen yrittänyt pitää edes pientä välimatkaa vauvan kasvoihin, mutta siitä huolimatta käy nuoleksimassa vauvaa. Mun meinaa hermot ihan revetä tämän asian kanssa, välillä tekis mieli ottaa tyttöä tukasta kiinni ja heittää menemään. No, niin en tietenkään tee, mutta säälittää tyttökin, kun äiti on kiukkuinen ja muuten on oikein herttainen tyttö, kovapäinen vain.
Vauvaa en voi jättää silmistäni hetkeksikään. Vauva poloinen itsekin jo ymmärtää varoa siskoa. Kun sisko ilmestyy näkökenttään, silmät siristyy kiinni ja alkaa kitistä hermostuneesti, vaikka muuten on erittäin tyytyväinen tapaus. Vanhempi veli, 6-vuotias taas osaa oikein hienosti olla vauvan kanssa.
Alkaa olla se tilanne, että itse vaan pahennan tilannetta kieltämällä koskemasta vauvaan ja sitä en halua. Mitä teen ennekuin hermot meneee lopullisesti hyökkivään siskoon?
Kommentit (3)
JA tehkää kaksistaankin jotain 4-vuotiaan kanssa, jotain kivaa, niin huomaat taas et miten kiva lapsi hänkin olikaan. Esim. joku satuhetki tai muu rutiini joka päivä, joka on vain hänelle varattua aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukkeja on vaikka kuinka monta, mutta ei juuri leiki niillä. Lähistön leikkikaverit on kaikki poikia joten osaa vain poikien leikkejä enimmäkseen. Sääli kun ei ole tyttöjä kaveriksi nyt enää, kun jäi tarhasta pois kun jäin äitiyslomalle. Jotain kerhoa olen kyllä ajatellut, mutta jotenkin olen itsekin ollut niin lamaantunut nyt synnytyksen jälkeen, etten ole saanut mitään aikaiseksi.
Haluaisin tosiaan järjestää tyttöjen aikaa meille, mutta mies koko ajan töissä, joten aika vähiin jää kahdenkeskeiset hetket tytön kanssa. Mitään mustasukkaisuusdraamaa ei ole ollut, mutta varmasti tyttö on mustasukkainen, ei vain näytä sitä. Rakastaa vauvaa ihan mahdottomasti ja saattaa itkeä ihan hirveästi jostain vauvalle sattuneesta jutusta, esim. kun vauva pulautti verta, itki pitkään sitä asiaa. Toisaalta ei yhtään ymmärrä, että voi itse satuttaa vauvaa kun hoivaotteet on niin rajuja.
Huokaus.. ehkä tämä tästä ajan kanssa menee. Mietin vaan sitä, kun vauva alkaa harjoitella liikkumista, että minkälainen show siitä syntyy.
Opetelkaa yhdessä jotain hoitojuttuja, tai totaalinen kielto, ettei vauvaan vaan saa koskea ollenkaan... vähäksi aikaa että tilanne rauhoittuu.
Meillä on 4-vuotias tyttö joka innolla " hoitaa" 2-vuotiasta pikkuveljeään ja kaikkia kavereitaan jotka vaan suostuvat hoidokeiksi. Eli se taitaa kuulua jokseenkin tuohon ikäänkin. Ja ne nukkien hoitamiset ei aina ole ihan lempeitä juttuja. Ne on välillä ilkeitä noitia ja ties mitä hirviöitä ja kamalia taisteluja, päiväkodista isommilta opittuja lällätyksiä ja ties mitä.
Isommat lapset osaa pistää jo kampoihin 4-vuotiaalle, mut vauvahan ei vielä.
Voisiko olla myös huomiontarvetta 4-vuotiaalla? Eli onko hänellä riittävästi kavereita, ja muita aikuiskontakteja, tekemistä, kerhoa, osapäivähoitoa, tai jotain? Ja omat hetket äidin kanssa... tuossa vaiheessahan se pahin mustasukkaisuus uudesta taitaa purkautua kun vauva on vähän aikaa talossa ollut ja lapsikin alkaa huomata että se tuli jäädäkseen.