Mun pää hajoaa kohta! Miksi hankin perheen, tuntuu välillä :(

Olen 28-vuotias ja haluan vielä matkustella, käydä tanssitunneilla, salilla, lenkillä, laskettelemassa, sukeltamassa, hypätä laskuvarjolla, tavata uusia kiinnostavia ihmisiä, käydä baarissa, ravintoloissa syömässä, taidenäyttelyissä, oopperassa, kahviloissa ja sunnuntaibrunssilla ystävien kanssa.



Olen naimisissa ja haluamme perheen jossain vaiheessa (jos se meille suodaan), mutta nyt haluamme vielä keskittyä itseemme, jottei tarvitse ajatella kuten ap...

mä haluuuuun.



(ei kannata opettaa lapsille, että saa mitä haluaa, voi harrastaa mitä haluaa jne. tulevaisuudessa tuosta toppuuttelusta on hyötyä)

Olen 27v ja tuntuu, että on vielä koko elämä edessä ja niin paljon näkemistä ja kokemista!

Ensimmäisen lapseni sain 32-vuotiaana, toisen 34. Juuri oikea ikä minulle, olin valmis vakiintumaan ja asettumaan aloilleni. Eikä ole tarvinnut ajatella ap:n tavoin. :)

että erittäin monelle tulee samoja fiiliksiä kuin ap:lle. Perheen pyörittäminen on niin totaalisen aikaavievää puuhaa enkä oikeasti usko, että kukaan voi kerätä elämyksiä riittävästi varastoon niin ettei " ahtaanpaikankammo" iskisi välillä.



Itse olen kokenut suurimman osan noista asioista, joita tuo yksi luetteli (laskuvarjohypyt, sukellukset jne.), matkustellut kaikissa maanosissa jne. ennen kuin lapsia tuli, mutta minusta kyllä matkustelu ym. on nälkä kasvaa syödessä -tyyppistä puuhaa, ei siitä saa tarpeekseen. Ja kun ero sen elämäntavan ja lapsiperhe-elämän välillä on todella suuri, shokki voi olla jopa pahempi kuin tuulipukuisella lähiötaviksella joka joka tapauksessa viipottaisi samoissa ympyröissä riippumatta siitä, onko lapsia vai ei.



Tämä on totuus.

Vierailija:

Olen 28-vuotias ja haluan vielä matkustella, käydä tanssitunneilla, salilla, lenkillä, laskettelemassa, sukeltamassa, hypätä laskuvarjolla, tavata uusia kiinnostavia ihmisiä, käydä baarissa, ravintoloissa syömässä, taidenäyttelyissä, oopperassa, kahviloissa ja sunnuntaibrunssilla ystävien kanssa.

Olen naimisissa ja haluamme perheen jossain vaiheessa (jos se meille suodaan), mutta nyt haluamme vielä keskittyä itseemme, jottei tarvitse ajatella kuten ap...

itse harmittelin juuri tänään samaa asiaa. Haluaisin edes joskus olla yksin kotona (ilman, että tarttis siivota yms.) ! Minulla ei edes ole kuin yksi lapsi ja mies, mutta omaa aikaa ei juurikaan ole. Saati sitten aikaa olla kahden miehen kans. Kateellisena toivotin hauskat viikonloput juuri ystävälleni, joka viettää hotelliviikonloppua miehensä kanssa... Tasan ei käy onnenlahjat!



äiti 35v.

mutta kyllä se raja monelle kaiken nähneelle ja kokeneelle tulee vastaan, jolloin oikeesti on sellanen fiilis että nyt on aika elää perheelle. Minulle kävi näin. Sain lapseni 35- ja 37-vuotiaana.

sunnuntai-brunssilla olen rakkaimpieni kanssa :) siitä en tingi :) mutta teatterissa käyn kaverini kanssa joka teatterista pitää (noin kerran kuussa),elokuvissa mieheni tai me yhdessä erää tuttava pariskunnan kanssa (1-2 krt kk,plus lasten elokuvia koko porukalla joskus),matkustellaan perheenä (viime vuonna käytiin Amerikassa,Ranskassa,Ruotsissa ja Sveitsissä,mieheni kanssa vkl Pariisissa kahdestaan...),laskuvarjohyppykurssin kävin vuonna 2003 jolloin esikoiseni oli 7kk,kuorma-autokortin ajoin kun kuopus oli mahassa (ihan huvin vuoksi,heh),nyt olen posliininmaalauskurssilla kerran viikossa,luovan kirjoituksen kurssilla sunnuntaisin ja lenkillä käyn 3 krt viikossa noin tunnin verran ja kirjoituskurssin jälkeen aina punttisalilla... mieheni harrastaa kerran viikossa salïa ja näin talvisin jääkiekko kerran viikossa,kesäisin salibandya. Silti meillä jä aikaa olla perheenä (itse olen 6h pvä töissä,aamu 04->) ja loppupäivän lasten kanssa,mieheni on töissä 06-16.30... Sunnuntai aamut ja aamupäivät on kok perheelle " pyhitettyä" aikaa ja useimmat pe ja la illat... Joskus käydään baareissakin,mut sitä harvemmin,kun emme viihdy,itse tykkään käydä tanssimassa muutaman kerran vuodessa

saako kysyä MIKSI teillä ei sitä ole?? Ei muuten mutta itse olemme muuttaneet aikalailla ja kuitenkin on aina tukiverkkoa löytynyt jos ei muuten niin ostamalla esim MLL vakihoitaja :)



Ja perheenäkin voi tehdä vaikka mitä,me käydään teatterissa,matkustellaan,käydään uimassa,temppupuistoissa jne jne



t 16

kohta 5kk vanha vauva... meidän ihana oma pikkuinen.

Meille tämä oli juuri se oikea aika saada vauva, aikaisemmin oli jo tilauksessa, mutta haikara hieman odotutti itseään. Näin jälkikäteen ajatellen, oli ehkä hyvä, ettei heti silloin tärpännyt, kun jätin pillerit pois. Meillä oli aikaa toisillemme vähän enemmän...

Mä olen juoksuni juossut ja niin on miehenikin. Nyt on tuon pienen ihmisen aika, nyt me olemme valmiita olemaan hänen käytettävissään 24h vuorokaudessa. Mä en kaipaa baareihin, enkä teatteriin, enkä taidenäyttelyyn... en kaipaa ryyppyiltoja " aikuisessa seurassa" . Se kaikki on nähty ja koettu.

Mä kaipaan kyllä jo vähän töihin ja kohta sinne taas pääsenkin, kun mies jää vanhempainvapaalle. Tiedän kyllä, että kun pääsen töihin takaisin, alan kaipaamaan vauvaani taas... elämä on! ;)

Miksi ne lapset estävät sinua tekemästä asioita? Mä tunnen monia useamman lapsen äitejä, jotka kyllä osaavat käyttää digikameraa ja kuvankäsittelyohjelmia. Kyllä äitikin voi tehdä asioita itsekseen (ja pitääkin tehdä), se vaatii vain enemmän järjestelyjä.

Tokihan sinä tiesit, että elämäsi muuttuu, kun päätit hankkia lapsia? Vai kuvittelitko, että lapset on kuin tv-sarjoissa: kun niitä ei tarvita, ne voi laittaa hyllylle?

Se on vain tämä pikkulapsivaihe just niin rankkaa kun tuntuu ettei saa ajatella rauhassa edes. Mikäs siinä jos olisi sellainen tehopakkaus kuin se yksi joka posliininmaalauskurssit sun muut, mutta kun energia ei riitä kuin töissäkäymiseen ja kotona lasten kanssa olemiseen. Miestäkin kun pitää lastenhoidosta armahtaa välillä.

en kyllä edes ole!! lauantai-iltaisin löhöän sohvalla katsoen ensin lasten kanssa lasten elokuvan ja kun ne on nukahtaneet niin jonkun aikuisten nelokuvan,harrastukset vie vaan sen sunnuntai illan ja lenkit noin 1h muutamana iltana viikossa,ei se mun mielestä ole edes paljoa?? Nehän ne nimenomaan lataa ne mun akut!! Jos neKIN ajat vaan istuisin kotona ja kärttäisin et " pitäs olla aikaa käyttää nettiä" tmv niin ei ihme et masentaaa... ja mä " armahdan" miestä sillä,et se vastavuoroisesti käy joskus harrastamassa,mut pidäkin sit tiukasti huolta siitä et ne perheen omat ajat ollaan sitä koko perheenä yhdesssä!!



Ja sit noi harrastukset,niiden ei tarvi olla mitään kalliita tai ihmeellisiä,posliiniinmaalauskurssin otin kun se oli sopivasti tossa lähikoululla ja aika just ennen mun jumpaa :D mut pois en vaihtas,harmittaa et se loppuu keväällä,niin kivaan porukkaan oon siel tutustunut :D

kun lapset on menneet nukkumaan?

Olo on kuin olisi pitänyt syntyä kahdeksi ihmiseksi. Jos menisin mitoosiin, niin ehkä sitten voisin elää sen elämän, jonka haluaisin - kahdessa kropassa. Olen juuri joutunut luopumaan eräästä rakkaasta 3xvko harrastuksesta perheen vuoksi, ehkä vuodeksi, ehkä lopullisesti. Valokuvaus, kirjoittaminen, opiskelu, työntekokin jopa ;) ovat pitkälti jääneet... sillä mikäs 10 vuoden kuluttua muuttuisi paitsi että lasten kanssa on yhä vaikeampi saada yhteistä aikaa kun esimurkut ovat poissa kotoa, mutta tarvitsevat kuitenkin vanhempien läsnäoloa. Loukussa ollaan.

sille mitä todellä haluaa. Jos ei halua, keksii tekosyitä. Itse lapsettomana tuntui pahalta kommenttisi, tekisin mitä vain jos saisin perheen, lapsia.

Ymmärrän tunnelmiasi kyllä. Tottakai jokainen haluaa joskus olla oma itsensä ilman että määrittyy ensisijaisesti toisten ihmisten kautta äidiksi ja puolisoksi, vaikka ne kuinka ensisijaisia ovatkin. Ei lapsistaan koko ajan voi olla vain iloinen; mielestäni ketutus on sallittua, ja täysipäinen ihminen myös sallii sen itselleen.

kun lapset on jo isoja koululaisia, että ihanaa että vauva-aika on jo takana kun itse olen vielä kohtuunuori. Jos vasta nyt aloittaisin perhe-elämän, niin olisin jo melko vanha kun lapset koululaisia. Olen tyytyväinen omiin ratkaisuihimme tehdä perhe nuorena.

sanoo tämä neljän lapsen äiti, vaikka tunnistaakin ap:n ajatukset myös ajoittain omikseen



meillä tällä hetkellä myös se tilanne että jomman kumman vanhemman on aina oltava kotona (lapset 2kk-7,5v välillä) ja saatavilla, mutta en todellakaan näe että tilanne olisi sama vaikkapa 5v kuluttua!!! Silloinhan meidän esikoinen on jo 13v ja voi aivan hyvin vahtia 5v pikkuveljeä pieniä hetkiä.



Älkää nyt hyvät ihmiset masentuko ja myykö maatanne, kerranhan täällä vaan eletään, lapset on oikeasti hetken pieniä, annetaan niille se hetki!! On meillä sitten myöhemmin aikaa itsellekin enemmän, vuosi vuodelta helpottaa!



Itse käyn lenkillä hyötyliikunnan merkeissä: työnnän vaunuja ja vedän pulkkaa kauppareissuilla ja se riittää. Omaa aikaa otan iltaisin, isä hoitaa iltatoimet ja minä luen, kirjoitan tms. Ja oman ajan vuoksi en periaatteesta tee enää kotitöitä kun lapset menee nukkumaan, en jos ei ole ihan pakko. Omaa aikaa saa myös käymällä kirjastossa, leffassa tai syömässä ystävän kanssa tasaisin väliajoin. Yhteistä aikaa puolison kanssa on kyllä toistaiseksi harvoin, mutta sekin muuttuu ajan myötä, kohta huomataan olevamme kahden perjntai-iltana kun lapset " pakenee" yökyliin kuka minnekin, uskokaa pois! (näin kävi omalle isosiskolleni, kolmen lapsen äidille, joka huomasi perjantai-iltana olevansa kahden miehensä kanssa: kaksi vanhinta meni kavereilleen yökylään ja mummo tahtoi kuopuksen yöseuraksi kun ukki lähti reissuun)