Onko teistä ok, että nuori saa itse päättää meneekö riparille vai ei?
Siis että käykö rippikoulun vai ei? Saako siihen pakottaa jos nuori ei halua? En näe mitään järkevää syytäkään miksi rippikoulu pitäisi käydä, jotta voisin perustella nuorelle sen käymistä. Toisin on sitten lukio tms.
Kommentit (49)
pieniä kannustimia, harrastusrippileiri, lahjat, juhlat, valokuvaus, kampaajat, meikit yms. saa tyttölapsen pään kääntymään aika helposti.
Lapsia ei ole kastettu eivätkä he myöskään kuulu koulun uskonnonopetuksen piiriin. Jos he siitä huolimatta rippikoulun haluavat käydä, tulen sen syystä riippumatta heille sallimaan, samoin kuin myös kirkkoon liittymisen. Pidän ihan mahdollisena, vaikkakaan en kovin todennäköisenä, että lapset haluavat aikanaan käydä rippikoulun, koska kaveritkin käyvät.
Minut pakotettiin aikoinaan (90-luvun lopussa), vanhemmat ilmoittivat, että rahahanat menevät kiinni ja harrastaminen ym. loppuu, jos en mene. Mitä leirillä tehtiin? Opeteltiin rukouksia ja uskontunnustus ja jotain muita pätkiä ulkoa, täytettiin jonkinlaista tehtäväkirjaa, iltaisin laulettiin virsiä ja aamuvarhaisella oli lipunnosto. En muista mitään syvällisiä keskusteluja tai pohdintaa, oltiin vaan ikään kuin pitkällä uskonnontunnilla, pappi ms leiriohjaaja puhui ja me kuuntelimme ja teimme tehtäviä. Kaikilla oli siivousvuorot, huoneiden siisteys tarkastettiin päivittäin ym. Nykyään en kuulu kirkkoon.
Leiristä muistaakseni intoilivat lähinnä nämä, joilla oli tyttö- tai poikaystäväkin siellä, pääsi kätevästi pussailemaan yms kun ei ollut vanhempia näkemässä. Ja tupakoida leirillä sai vapaasti, meitä savuttomia jopa suostuteltiin leiriohjaajien toimesta tulemaan tupakkarinkiin, jotta emme nyhjäisi sisällä. En viihtynyt lainkaan, vihasin joka hetkeä.
Onneksi vanhemmat olivat vastaan. Kylläpä olisi ketuttanut suorittaa ripari parikymppisenä, kirkossa halusin kuitenkin mennä naimisiin.
Vierailija:
Onneksi vanhemmat olivat vastaan. Kylläpä olisi ketuttanut suorittaa ripari parikymppisenä, kirkossa halusin kuitenkin mennä naimisiin.
Vanhempana voi olla mielekkäämpää suorittaa rippikoulu yksityisesti.
Mutta olisi ollut tylsää silti, nuorena se meni ihan mukavasti oman ikäisten kavereiden kanssa ja sai vielä mukavat lahjat kun oli riparin suorittanut. Eikös joku tunnettu poliitikkokin suorittanut rippikoulun yksityisesti että pääsi kirkossa vihille? Tai joku julkkis?
Vierailija:
Vierailija:
Onneksi vanhemmat olivat vastaan. Kylläpä olisi ketuttanut suorittaa ripari parikymppisenä, kirkossa halusin kuitenkin mennä naimisiin.Vanhempana voi olla mielekkäämpää suorittaa rippikoulu yksityisesti.
Itse aloitin nuorena rippikoulun, mutta jätin sen kesken. Sain siis itse päättää mitä teen asian suhteen. Olen käynyt nyt aikuisena rippikoulun tultuani uskoon. Olen ateistisesta perheestä lähtöisin.
ei siitä pakotettuna mitään hyötyälää ole.
Aikä autokouluunkaan voi pakottaa.
Vierailija:
Siis että käykö rippikoulun vai ei? Saako siihen pakottaa jos nuori ei halua? En näe mitään järkevää syytäkään miksi rippikoulu pitäisi käydä, jotta voisin perustella nuorelle sen käymistä. Toisin on sitten lukio tms.
Ei saa pakottaa, tietenkään.
Kyllä sen ikäselläkin voi olla jo vakaumus mihin uskoo. Olis aika epäreilua laittaa ateisti väkisin riparille viikoks.
Prometheus-leiri olisi ollut parempi, kai niitä silloinkin (90-luvulla) oli.
Minut äiti ja mummo aikoinaan pakotti
T. yksi kirkosta eronnut
Sen ikäisen kuuluu protestoida ja tehdä kaikki vastaan. Siihen, onko rippikoulun käyminen järkevä päätös vai ei, en ota kantaa. Mutta jos kyseessä olisi esim. se jatkaako lapsi peruskoulun jälkeen koulussa vai hakeeko töitä, on vähän myös vanhemman asia.
Mutta mielestäni jompi kumpi, joko rippikoulu tai prometheus-leiri olisi joka tapauksessa hyvä käydä.
Me toivomme lastemme valitsevan prometheus-leirin sitten aikanaan, mutta jos halauvat mennä rippileirille, täytynee selvittää onko heillä siihen mahdollisuutta kun emme kirkkoon kuulu. Olisimme hiukan pettyneitä, mutta tukisimme lapsia heidän valitsemallaan tiellä.
patistella leirille.
Se promotheus-leiri on pelkkää ateistien matkimista.
Tai siis muu vaihtoehto ei tule kysymykseen.
Vierailija:
Tai siis muu vaihtoehto ei tule kysymykseen.
Vierailija:
Se promotheus-leiri on pelkkää ateistien matkimista.
Eikä kristinuskokaan kaikkea ole itse keksinyt, vaan matkinut monta juttua muilta. Mutta sehän on eri asia ;)
On melko ristiriitaista sanoa, että eihän 15-vuotias vielä itse osaa päättää elämänkatsomuksestaan. Jos näin on, rippikouluikää pitäisi nostaa. Rippikoulu nimittäin uskonnollisessa merkityksessään ei ole mikään kiva leiri, jossa vähän opetellaan kristinuskon juttuja. Riparin lopuksi suoritetaan konfirmaatio, jossa nuori vahvistaa uskonsa ja halunsa kuulua kirkkoon. Sehän tarkoittaa, että ainakin kirkko katsoo 15-vuotiaan nuoren olevan kypsä päättämään. Eikö tämä silloin päde toiseenkin suuntaan - jos nuori ei halua kirkon touhuihin mukaan, hän voi itse päättää olla menemättä riparille?