Hyväosaisen sukulaisperheen lomailu 2 kertaa vuodessa ilmaiseksi meillä
Meillä on maatila ja toki on kiva saada välillä vieraita, mutta erään sukulaisperheen käytös potuttaa. He pitävät itsestäänselvänä, että voivat majoittua aina hiihtolomaviikoksi ja kesällä vähintään viikoksi meille. Hiihtolomalla jää sentään yksi muonitus välistä, koska ovat lounasaikaan läheisessä laskettelurinteessä ja syövät siellä. En haluaisi katkaista välejä kokonaan, mutta miten saisin asiaan muutoksen?
t: nimim. " kohta ne taas tulee"
Kommentit (22)
eikö he ole missään vaiheessa edes tarjonneet korvausta teille? MInä kyllä suorasanaisena naisena antaisin heidän kuulla kunniansa. Siis sanoisin, että koska teille koituu aikas lailla kuluja vierailusta, ollaan ajateltu, että sen ja sen verran voisitte yöpymisestä maksaa. Tai sitten sanoisin, että huppis, tänä vuonna ei sovikaan kun on sitä ja tätä ohjelmassa.
Mitä, jos pyytäisit heitä osalistumaan ruuanhankintaan ja valmistukseen. Sano vaikka, että olet ihan poikki. Kun menette ostoksille, niin sitten on kätevää sanoa, että laitetaanko hinta tasan.
reippaasti aloittaa puhuminen aiheesta heti silloin kun he soittavat ja ilmoittavat tulostaan. Mieti joku tähän tilanteeseen sopiva tapa tarttua härkää sarvista, esim. mitäs te haluatte/aiotte tehdä lomallanne ja mitä ajattelitte/haluatte syödä. Tuosta pääseekin sitten ihan suoraan sanomaan että ahaa juu vai niin, no sopiiko että toisitte tullessanne sitä ja tätä. Tai että voisitteko sinä ja sinä päivänä tuoda rinteestä tullessanne pizzaa, jne
Aika uskomatonta kyllä heiltä, siis eivätkö he tuo mitään tuliaisia tullessaan? Ihan pieni tuliainen ei tuollaista hotellimajoitusta edes kata, siitä ei kukkapuskalla selviä, kyllä ilman muuta pitäisi tulla mukanaan kassillinen ruokaa ja täydentää ruokavarastoja tarvittaessa viikon varrella.
sanat raha, kustannukset, jakaminen. Mieti jo etukäteen mitä ilmoitat tälle perheelle että tuovat tullessaan.
Kyllä perheen äidin pitäisi auttaa sinua ruoan laitossa ja jälkien korjaamisessa? Ja tottakai pitäisi ainakin tarjoutua maksamaan oma osuus ruokalaskusta.
Aivan uskomatonta käytöstä.
ei tuollaset pikku vihjailuja tajua! Ei tarvii selitellä mitään ja keksiä syitä. Kumma kun toiset ei ite tajua
Anoppi ja appi pitävät luonnollisena, että tulevat. Se mutkistaa tilannetta, koska en halua olla " pahapäinen miniä" .
Nämä kyläilijät tuovat tullessaan jonkun kahvi- tai makkarapaketin. Ei muuta.
ap
leivissä. Mä koittaisin jotenkin nätisti vihjata asiasta. Mitä mieltä puolisosi on? Olisiko hänen helpompi ottaa asia puheeksi?
on ollut niin hulinaa viime aikoina. Tai keksi jotain muuta. Mun mielestä vois ihan hyvin sanoa vaikka, että sä olet nyt niin väsynyt, että et jaksa ottaa vieraita vastaan.
Vitsit mitä porukkaa, mitä ihmiset oikein ajattelee tunkiessaan tuolla tavalla. Ei mitään ilmeisesti...
teille tuloa, ja että on sinun sukulaisten vuoro päästä nauttimaan teidän vieraanvaraisuudesta.
Minun mieheni pitää entistä kotitilaansa ja vanha kotitalo on siirtynyt meille (anopille rakennettiin pieni talo tuohon viereen). Ei tulisi mieleenkään kieltää miehen sisaruksia perheineen käymästä meillä. Ja tosiaan esim kesällä saattavat viipyä pitkäänkin.
Ja onhan heistä meille apuakin esim heinäaikaan tulevat ilman muuta pyytämättä talkoisiin.
Näin maalla on aina toimittu ja toimitaan jatkossakin - ainakin meidän talossa.
vaan että teillä on just mahatautia talossa, että nyt ei oo hyvä aika tulla vierailulle. Ei niiden tarvii tietää totuutta.
On meidänkin sukulaisilla maataloja, mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään tuollainen. Oikeastiko vain tulevat rinteestä iltaisin ja istuvat valmiiseen pöytään? Tuohan ei ole edes mitään sukulaisvierailua, vaan hotellimajoitukseen rinnastettavaa touhua. Päivät huvitellaan muualla ja majapaikkaan tullaan syömään, saunomaan ja telkkaria istumaan.
jos ette pysty suoraan sanomaan niin vihjatkaa fiksusti. Tai keksikää sopiva tekosyy.
On kuitenkin aivan eri asia tulla lomailemaan tädin ja sedän luo kuin serkun perheen luo.
Sukutiloilla meinaa monesti tulla tuo rasite mukanaan kun sukupolvi talossa vaihtuu, moni ei tajua ettei voi vain tehdä niinkuin huvittaa. Ja moni varmasti tajuaa, mutta käyttää tilaisuutta hyväksi, koska onhan se helppoa ja halpaa lomailua.
Välejä tuskin kannatta katkaista, mutta tarkat rajat olisi syytä asettaa. Voitte esim ilmoittaa, että muutaman päivän vierailu on kiva, mutta pitemmäksi aikaa ei voi jäädä. Syyksi voi sitten sanoa minkä haluaa (haluatte aikaa oman perheen kesken, teille on tulossa muita vieraita jne) - ja eihän teidän ole edes pakko syytä kertoa.
Teitä käytetään hyväksi tasan niin kauan annatte sen tapahtua.
mutta sitten kun olisivat aamulla lähdössä rinteeseen tai minne ikinä menevätkään, sanoisin että tässä lista, käykää kaupassa takaisinpäin tullessa. Muuten ei ole mitä syödä huomenna.
Olisi kiva käydä teillä vuorostaan ja ajateltiin että tullaan myös kesällä.
Tuo mitä kerrot on todellista hyväksikäyttöä. Maksata edes ruoat jos tulevat loisimaan