Tahdon lukea sektiosta:

Ei ole kaikissa tapauksissa mikään läpihuutojuttu. Kymmenen kertaa karmeampi kuin normaali alatiesynnytys.

Hyvä kokemus, kaikki meni loistavasti. Leikkauksen jälkeen kohtu supisteli ja oli kipuja, mutta niihin sai reilusti lääkkeitä. Seuraavana päivänä söin enää buranaa. Todella positiivinen kokemus.

hyvin menneet, ei mitään verenpaineenlaskuja ym. operaation aikana, vauva voinut hyvin. johtuen että homma suunniteltu.



molemmilla kerroilla jännittänyt että miten menee , operaatio on aika operaatio isoine riskeineen.



pahinta leikkauspäivän ilta ja seuraava päivä ennenkuin päsee ylös. sektioita seuraava yö rankin kun vauva alkaa tilaamaan maitoa ja pitäisi vaihtaa rintaa, joka kerta vaivattava yökkö paikalle että saa vaihtaa asentoa ja siirtää vauva rinnalta toiselle.



muuten olen selvinnyt vähällä kipulääkityksellä. leikkauksen jälkeine aika varottava monta viikkoa nostelemasta vauvaa painavampaa, hankala muistaa kun esikoinenkin nosteltavissa välillä.

Olin spinaalipuudutuksessa ja maailman hirvein lääkäri tökki selkääni piikillä, osui harhaan 10 kertaa(!). Tunsin kun verta roiskusi ja piikki tökki väärää kudostakin(!), mutta lääkäri vaan sätti minua aina kun kiljaisin kivusta. Kun puudutus saatiin tunnin yrittämisen jälkeen, itse sektio sujui ihanteellisesti; oli niin hyvä olla että meinasin nukahtaa. Vauva syntyi terveenä, itse pääsin heräämöstä tunnissa pois.

Tehtiin siis tavallinen sektio, mutta tilanne tuli yllättäen, kun vauva voi huonosti.

Vaúva oli terve ja pääsi hyvin elämän alkuun,

mutta minulla kivut olivat hirveät ja tuli jonkinlainen stressi tai sokki jälkikäteen, jota puin mielessäni vähintään kuukauden.

Kivut olivat kammottavat, eivätkä lääkkeet kunnolla tepsineet. Olin tosi huonossa kunnossa ainakin kuukauden leikkauksesta eteenpäin.



Olisin varmaan tarvinnut keskusteluapua, mutta sellaista ei saanut.



Synnytyspelon takia ei ainakaan kannata sektioon pyrkiä, minun mielestäni.



Alatiesynnytyksissäkin on kovat kivut, mutta jälkeenpäin toipuminen suht hyvään kuntoon, esim. kotitöiden tekoon ja vauvan hoitoon, vie tunteja, korkeintaan päiviä.

Perätilan takia tehtiin molemmat. Eka tehtiin epiduraalipuudutuksessa, toka spinaalilla. Jälkimmäisen aikana tuli kaksi kertaa verenpaineen lasku, joka tuntui tosi kauhealta. Luulin, että kuolen tai vähintään taju lähtee. Lääke tepsi nopeasti. Spinaalissa puudutus nousi niin ylös, että hengittäminen oli vaikeaa. Epiduraalipuudutus oli paljon miellyttävämpi kokemus. Kummankin sektion jälkeen olin horkassa monta tuntia.



Kaikkein inhottavinta sektioissa on se, kun joutuu olemaan täysin toisten armoilla, sidottuna katetriin ja sänkyyn eikä voi hallita mitään. Jälkikivut olivat hirveät kummassakin, ja lääkettä meni alkuun paljon. Ylös nousin heti leikkauspäivän iltana, jolloin sain katetrin pois. Ensimmäiset ylösnousemiset olivat järkyttäviä. Toivuin nopeasti eikä komplikaatioita tullut, mutta ei toipumisnopeutta voi edes verrata synnytysten jälkeiseen toipumiseen. Enää en halua lapsia, koska joutuisin taas operoitavaksi.

itselläni puudutus nousi liian ylös ja tuli tunne etten saa henkeä. Joutuivat nukuttamaan minut, koska menin niin rauhattomaksi. Herääminen kesti ikuisuuden. Lapset syntyivät 13.32 ja 13.33 ja itse olin vasta aamuyöstä tolpillani tajuamassa, että minulla on ihanat lapset tyttö ja poika :). Muistan, kun olin huoneessani ja äitini kävi näyttämässä lapsiani minulle, katsoin vaan ja taas nukahdin :(

Tai sitten ompeleet aukeaa kotona. Ihanaa virutellaan auki repsottavaa mahaansa viikkokausia.



Tosi fiksu valinta alatiesynnytystä säikkyvälle.

Muuten hyvä, mutta iso verisuoni katkesi ja verenpaineet laski moneen kertaan leikkauksen aikana. Pyörrytti ja oksetti mutta siihen sai lääkettä tai happea yms. hyvin. Lapsi syntyi ja virkosi ihan hyvin, unelias alkuun. Kohtu ei meinannut supistua, sain tujut lääkkeet ja hemohessiä runsaaseen verenvuotoon. Kivut oli valtavat kun kohtua käytiin painelemassa kasaan mahan päältä ekan vuorokauden ajan alussa tiheämmin ja lopussa harvemmin. Ja oli kamalan pelottavaa jopa alussa, että lähteekö se supistumaan vai ei. Tai rauhoittavat oli kyllä taustalla vielä, että sinänsä mulle oli sama, että vaikka olisivat poistaneet koko kohdun samantien, mut pelotti että meneekö siinä henkikin. Sitä se tosi empaattinen (not!) hoitajakin tosi hienovaraisesti sanoi, että siinä voi olla hengenlähtö lähellä jos siihen menee ja tietysti jäin pelkäämään ihan kympillä, et nyt tässä sit kuollaan, kun verta vaan tuntui valuvan ja valuvan ja makasin avuttomana...

Muuten meni kivasti, mitä nyt sittne oli hartiapistos vielä riesana.

Parin viikon päästä vointi oli yllättävän hyvä ja unohdin varoa nostelua, ja nostin esikosita, ja tietysti sattui, ja tuli lievä kohtutulehdus kaupan päälle. Se hoitui kuumeisena kotona lääkityksellä, sit tuli sen antibioottisatsin seurauksena kunnon hiivakierre...



Eka oli alatiesynnytys joka kesti viikonlopun verran, ja oli myös niin kamala repeämisineen, että edelleenkään en tiedä kumpaa yrittäisin kolmannella kerralla jota toivottavasti ei tule. Pääasia että henki säilyisi lapsella ja sitten minulla, eikä tarvis pelätä että nyt se menee. Kummassakin synnytyksessä oli hetket jolloin pelkäsin sitä todella ja tajunta oli mennä.

aikaisempien alatiesynnytysten aiheuttamien vaurioiden johdosta. Ja sektio oli minulla kyllä se helpoin synnytys. Kolme edeltävää alatiesynnytystä olivat repiviä! Varsinkin viimeisessä niistä olin takaisin tässä maailmassa vasta n. vuorokauden päästä. Toipuminenkin edes istumakuntoon kesti viikkoja.



Sektion jälkeen olin samalla viikolla lasten kanssa ulkoilemassa. Ja haavakin parani ihan huomaamatta. En edes särkylääkkeitä tarvinnut.

Vierailija:

Tai sitten ompeleet aukeaa kotona. Ihanaa virutellaan auki repsottavaa mahaansa viikkokausia.

Tosi fiksu valinta alatiesynnytystä säikkyvälle.

Itsellä nimittäin kolme sektiota takana, 2 kiireellistä ja 1 suunniteltu ja kertaakaan ei ole tulehtunut haava-alue, ompeleet poistetaan viimeistään viikon päästä leikkauksesta, ei ole pelkoakaan että aukeavat. Ja haava aluetta suihkutellaan 1x pvässä noin parin viikon ajan. Ottaen huomioon jälkivuodon ja maidon tulon tuon verran tulee käytyä suihkussa jokatapauksessa..

Paskinta on kielto nostelemisesta, varsinkin, jos on isompia lapsia, kun kuukauteen ei saa nosta heitä mihinkään. Muuten menee muutaman päivän kipulääkekuurilla.

ei ollut kivaa. Ensin olin kuitenkin kärsinyt tunteja synnytyskipuja ja ponnistellutkin pitkään, ja silti jouduin leikkaukseen ja tavallaan kärsin molemmista synnytystavoista.



Kamalinta oli odottaa leikkausta tai oikeastaan anestesialääkäriä paikalle. Aikaa meni maksimissaan 20 minuuttia, mutta tärisin tuskasta ja tuntui sumenevan silmissä, kun käskettiin lopettaa ponnistelu siinä leikkauspöydällä odottaessa. Leikkaus oli kokonaisuudessaan aika masentava asia: kivut oli kovat jälkikäteen ja kaksi viikkoa kuljin kuin mummu hiipien. Vieläkin arpi on tunnottoman kihelmöivä ja lapsen syntymästä on 3 vuotta. Ei siis mitenkään kipeä, mutten tykkää, että alamahaan kosketaankaan, kun tuntuu omituiselta. Fyysisten kipujen lisäksi mietin ensimmäiset viikot vain sitä pieleen mennyttä synnytystä ja pidin itseäni siinä hormonihuurussa maailman huonoimpana äitinä. Jälkikäteen tuntuu hassulta, että itki silloin aluksi omaa huonouttaa päivisin, kun ei " osannut" synnyttää ja jouduttiin leikkaukseen.

Vierailija:

Hyvä kokemus, kaikki meni loistavasti. Leikkauksen jälkeen kohtu supisteli ja oli kipuja, mutta niihin sai reilusti lääkkeitä. Seuraavana päivänä söin enää buranaa. Todella positiivinen kokemus.

No, vauvaliini otettiin ulos, näytettiin minulle ja sitten pääsin onnelliseen nukutusuneen kokoonkursimisen ajaksi.



Heräsin nukutuksesta todella tuskaisesti, sain pari kipupiikkiä, jotka sitten helpottivat olon. JA ensimmäinen yö oli myös tuskainen, sillä hoidin vauvaani ja aloitin imetystä. Kuten joku kirjoittikin, se oli hankala vaihe, kun ei itse saanut edes itseään liikautettua saati sitten vauvaa. Hoitajaa piti soittaa ihan koko ajan.



Mutta: niin leikkauksesta kuin nukutuksestakin jäi hyvä olo. Hoitohenkilökunta piti koko ajan hyvää huolta ja auttoi kivunhallinnassa. Haavakipu häiritsi ensimmäisenä yönä paljon, mutta ylöskampeamisen jälkeen toipuminen oli todella nopeaa. Maito nousi ja kohtu supistui. Jälkivuoto oli aljon pienempää kuin alasynnytyksen jälkeen.



Menisin milloin tahansa uudestaan sektioon (alatiesynnytystä joutuisin esikoisen syntymän perustella miettimään tarkkaan...).