Traktoriturmassa loukkaantunut vauva edelleen tajuton
Traktoriturmassa loukkaantunut vauva edelleen tajuton
28.1.2008 20:31
Vajaan vuoden ikäinen vauva sai vakavat vammat jäätyään isänsä ajaman traktorin alle.
Perjantaina aamulla traktoriturmassa Oulaisten Matkanivassa loukkaantunut pikkuvauva on edelleen tajuton. Hän on tehohoidossa Oulun yliopistollisessa sairaalassa, kertoo sanomalehti Kalajokilaakso.
Onnettomuus tapahtui perheen kotipihalla. Perheen isä oli lähtenyt ajamaan traktorilla huomaamatta edessään olevia lastenavunuja. Traktori ehti liikkua vain noin metrin tai pari, kun isä huomasi jotain olevan vialla. Lastenvaunut rusentuivat etupyörän alle, mutta isä ei ehtinyt ajaa niiden yli.
Kahdeksan kuukauden ikäinen tyttövauva sai onnettomuudessa vakavia päävammoja ja hänet kiidätettiin tajuttomana Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Poliisi tutkii tapausta onnettomuutena.
Kommentit (11)
Näin ehkäistään aivopaineen nousua ja vaurioiden syntymistä. Tässäkin tapauksessa voi olla kyse lääkkeiden avulla tajuttomana pitämisestä.
on vaan sellaisia mistä ei näe eteen ei taa kun kuolleita kulmia on paljon....
Puimurit, kauhakuormaajat on tosi vaarallisia. Maalla lasten turvallisuuteen saa kiinnittää yhtä paljon huomiota mitä kaupungissa...
häntä saatetaan pitää nukutettuna pitkiäkin aikoja onnettomuuden jälkeen. Tätä on siis turha ihmetellä, ja se lopulta kertoo toipumisennusteestakin melko vähän. Voimia vauvan perheelle!
toivotaan, että toipuisi.. tuska on varmasti suunnaton vanhemmilla..
Sis mikä on se pointti.
EI auta itku eikä parku.
En ole ikuna kommentoinut mitään noihin hukkumis ym tapauksiin syyttelemällä vanhempia.
Mutta tämä sai minutkin avaamaan suuni.
Siis eikö pihalla ole ollut mitään muuta paikkaa kun traktorin edus? HUOH!
ei kannata olla liian ylimielinen, sellainen voi sattua sinullekin.
Surullinen juttu, mutta ei siinä syyttelyt enää auta.
Mutta miksi viedä vaunut traktorin alle? Tiedän myös et ne on jätetty kauhan alle.
Kyllä kai minä en vaunuja veisi edes auton eteen. Mistä sen tietää milloin autosta jarrut pettää tms.
t: 6
ps. en ole ylimielinen
kuka jättäisi vaunut henkilöauton eteen tai taakse?!? ei kukaan. En tajua miksi ne vaunut on siihen traktorin luo pitänyt jättää. Äiti kai luullut että kukaan ei traktorilla lähde minnekkään.
ehkä siinä oli tuulensuojainen tai muuten " sopiva" paikka. kyllä minä syyttäisin traktorin kuljettajaa, kun ei katso eteensä... tai siis oliko sitten niin, että sieltä hytistä ei näe kunnolla..? siinä tapauksessa pitäisi etukäteen katsoa mitä traktorin edessä on...
mutta jonkinmoinen kommunikaatiokatko tässä on vanhempien välillä ollut... lapsihan saattaisi herätä jo siihen traktorin ääneenkin, eli luulisi, että äiti olisi varoittanut isää, ettei käynnistelisi konetta - tai isä olisi kysellyt äidiltä, onko lapsi nukkumassa, vai voiko lähteä pöristelemään...
mutta onhan mahdollista, että isä on luullut äidin ja lapsen olevan lenkillä tms...
kurja, kurja juttu.
oli muuten lestaperhe