Lue keskustelun säännöt.
Miksi et kestä tyttäresi prinsessaikää?
18.11.2008 |
Tutkimusten mukaan 4-6v tytöillä saa ja pitääkin olla prinsessaikä - aika, jolloin he muodostavat itsetunnolleen pohjaa - ensin tyttönä, myöhemmin naisena. Heitä kuuluukin ihailla ja kehua kauniiksi - etenkin isien, mutta myös muiden. Tyttö, joka on tuossa iässä saanut kyllikseen kehuja ulkonäöstään, ei niitä enää aikuisena kerjää.
Mielipiteitä?
Kommentit (18)
koska en varmaan oikeasti kestäisi tätä prinsessahömpötystä ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo prinsessavaihe. On se vaan jotenkin ihanan liikuttavaa! Itse en ole mitään prinsessatyyppiä ollut, joten ihan ovat sisäsyntyisesti kaikki tuon vaiheet läpikäyneet ilman mitään roolimalleja :-)
Ja minustakin tuo kuuluu asiaan, enkä yritä sitä mitenkään rajoittaa - paitsi että päiväkotii ei mennä talvipakkasella prinsessamekossa, mekon voi kyllä ottaa reppuun mukaan...
t. Kolmen prinsessan ja yhden eemelin äiti
Sillä kaikki mikä kielletään on vielä 2x huokuttelevampaa. Ja jos prinsessa vaihetta ei saa elää lapsena, niin enemmin tai myöhemmin se tulee kummiskin esille.
Itse en siitä 70-luvulla saanut täysin rinnoin nauttia, ja oli ihana seurata oman lapsen kehitystä. Ja toisaalta, haikeaa huomata, miten koululainen onkin fiksu ja reipas naisenalku, joka ei enää olekaan se prinsessa. Ja toisaalta hienoa, että näkee lapsen olevan tasapainossa.
ja sen huomaa. Itsetuntoni naisena on nolla, en pidä ulkonäöstäni, en kehtaa pukeutua naisellisesti kun ajattelen näyttäväni vaan esapakariselta mekossa :-/
Oman tyttäreni annan olla kaunis, ihailtava prinsessa kahden veljen suojissa. Tuota vaihetta, jolloin naishiminen aidosti rakastaa itseään ja ulkonäköään ei voi kuin kaihoten ihailla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin mitä ollaan kavereiden kanssa puhuttu, niin aika moni ei itse sitä vaan ymmärrä, ehkä ei tarvitsekaan.
Oma lapsi sai kyllä ihan mielinmäärin toteuttaa itseään prinsessana tai keijuna, oli niin vaaleanpunainen vaihe että ei mitään rajaa. Täytyy myöntää että välillä se itsenäni jo ärsytti, mutta siihen se mun osalta jäi.
Ehkä se on vaan luonteesta kiinni, mua ei millään tavalla ärsytä vaikka poika on niin poikaa, on kaiken maailman ukkoja ja miekkoja ja sininen maailma muutenkin, se vaan tuntuu paljon helpommalta.
Oma tyttöni saa olla prinsessa, pukeutua kerran viikossa mekkoon ja käydä juhlissa yltiöromanttisessa samettimekossa. Hänellä on huulikiiltoja ja hiushörhelöitä. Hänen juttujaan kehutaan ja ulkonäköä sanotaan nätiksi.
Siskoni tyttö on aina puettu poikamaisiin, koska hänellä on pikkuveli, jolle kaikki halutaan kierrättää. Koskaan en ole kuullut siskoni ihastelevan häntä tai hänen juttujaan. Tyttö ei muka ole koskaan ollut kiinnostunut mistään hörhelöistä. No, en tiedä onko tämä totta, kun en ole ollut heillä 24/7. Joka kerta hän on ollut onnellinen, jos hänelle on vienyt jotain tyttömäistä ja nauttinut tyttöjen leikeistä serkkunsa (eli tyttäreni) kanssa.
Itse taisin pukeutua niihin 80-luvun college rytkyihin tuossa iässä enkä muista, että minulla olisi ollut mitään yltiöromanttisia tyttöjen hörhötyksiä. Nykyisin olen kaikkea muuta kuin hameeseen pukeutuja. Tukka on hyvin, kun se on toisesta päästä kiinni, enkä osaa arvostaa povekkuuttani (enkä halua kuulla niistä mitään kommenttiakaan). Meikkiä käytän hyvin varovasti. No, ehkäpä minusta on jokseenkin mukava pukea lapseni prinsessaksi ja kuulla muilta kehuja hänen ulkonäöstään, mutta en minä itselleni mitenkään kehuja kerjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska en varmaan oikeasti kestäisi tätä prinsessahömpötystä ;D
Tyttöjen/naisten jutut ovat "hömpötystä", "juoruilua", "kikattelua" jne. Tunnistatte varmaan, mitä tarkoitan? Arvostus ei ole kovin korkealla. Mikä tekee naisille ominaisemmista (miten tän muotoilisi...) jutista vähemmän arvostettuja?
Ja mistä se arvostus edes voisi lähteä, jos naiset eivät arvosta itseään.
Harvoin kuulee miehen puhuvan vähättelevästi poikiensa pikkuauto- tai miekkailuvaiheesta.
mutta se ei vaan jotenkin kiinnostanut, olin poikatyttö. Kolmenkympin kriisissä se "prinsessavaihe" sitten iski päälle, aloin kiinnittää ulkonäkööni huomiota, rupesin pukeutumaan seksikkäästi ja nautin miehiltä saamastani huomiosta siinä määrin, että aviolitto meinasi ajautua karille. Vaihe meni onneksi ohi ja avioliittokin lopulta pelastui, mutta koville se otti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin aika pienituloinen perhe ja vaatteita ostettiin kerran pari vuodessa, suurimman osan vaatteista ompeli varmaan mummo. Mitään leikkivaatteita kuten prinsessamekkoja ei ollut. Eipä ollut muuten ainoatakaan nukkeakaan minulla vaikka tyttölapsi olenkin. Mummo ompeli muutaman pehmokarhun meille.
Oman tyttäreni "prinsessavaihe" on minun mielestäni ihana ja puen hänet aina kauniisti hameisiin juhlia varten. Tyttö saakin usein kehuja sukulaisiltaan kuinka ihanan kaunis tyttönen onkaan :) Välillä tosin pyrin pukemaan häntä ihan tarkoituksella vaatimattomasti sillä mielestäni ei ole hyväksi että lapsi luulee että hänen on aina oltava kaunis kelvatakseen ja tullakseen huomatuksi.
minkälainen nainen silloin tytöstä tulee?
Meille syntyi kolmen pojan jälkeen tyttö ja arvaatte, että kyllä niitä prinsessajuttuja ostettais, mutta kun ei tyttöä kiinnosta.
On kyllä tyttömäinen ja leikkii nukeilla, hiukset saa laittaa kiinni ja hame päällä on tarhassa, mutta heti kun homma menee enemmän prinsessamaiseksi niin peli poikki. Hame ei saa olla yli polvien eikä mitkään ohutta riipusta isommat korut kiinnosta.
Vaan mitä tuota kyselemään, minkälainen siitä tulee, enhän itsekään ole koskaan välittänyt prinsessajutuista ja ihan itseäni laittava, naisellinen (paitsi ruumiinrakenteeltani) ja hyvällä itsetunnolla varustettu olen.
Lisäksi olen harrastanut miehekkäitä lajeja ja ollut kiinostunut tekniikasta ja siksi itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minkälainen nainen silloin tytöstä tulee?
Meille syntyi kolmen pojan jälkeen tyttö ja arvaatte, että kyllä niitä prinsessajuttuja ostettais, mutta kun ei tyttöä kiinnosta.On kyllä tyttömäinen ja leikkii nukeilla, hiukset saa laittaa kiinni ja hame päällä on tarhassa, mutta heti kun homma menee enemmän prinsessamaiseksi niin peli poikki. Hame ei saa olla yli polvien eikä mitkään ohutta riipusta isommat korut kiinnosta.
Vaan mitä tuota kyselemään, minkälainen siitä tulee, enhän itsekään ole koskaan välittänyt prinsessajutuista ja ihan itseäni laittava, naisellinen (paitsi ruumiinrakenteeltani) ja hyvällä itsetunnolla varustettu olen.
Lisäksi olen harrastanut miehekkäitä lajeja ja ollut kiinostunut tekniikasta ja siksi itsenäinen.
Tai pienenä en ollut. Nukkeja olis ollut tarjolla yms. tyttö juttua. Äiti oli kuuleman ollut tosi pettynyt kun kahden pojan jälkeen sai odotetun tytön ja sitten se tyttö tykkäs leikkiä autoilla :)
Teini-ikäisenä mua rupes kiinnostamaan kuitenkin ihan samat jutut mitkä kiinnosti muitakin tyttöjä. Eli vaatteet, meikit, korut, pojat ja muut sellaset.
Kyllä mä olen niin naista kun vaan voi olla, vaikka lapsuus nyt meni niiden autojen parissa :)
Eli no hätä!
mutta onneksi minulla on ollut isä josta olen aina tiennyt että olen hänelle tärkeä.
Nyt 70v isäni ei varmasti koskaan ole ääneen sanonut vaikkapa että rakastaa minua tai olen hänestä kaunis tai muutenkaan kehunut. Jos jossain olen onnistunut on hän äidin patistamana saanut suustaan ujon nooh ja hymyn päälle.
Tässä yhtenä päivänä katselin itseäni peilistä ja ajattelin että oikeasti minä olen aika ruma ja sitten minua ihmettytti miten minulla on niin suunnaton itsetunto, että en koskaan ole pitänyt itseäni rumana vaan olen aina rakastanut itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se oli kylläkin vähän myöhemmin kuin tuntemillani nykyrinssessoilla, varmaan 6-7 -vuotiaana. Ihastelin punaisia kenkiäni ja tanssin "balettia" pihamaalla. omia tyttöjä ei ole.
Mutta kun katselee tuttavaperheiden prinsessoja, niin onhan se joskus aika koomista ja vaikeaa. Ei voi pukea päälleen juuri mitään, ei voi lähteä pihalle kun pitäs saada ne rinsessahanskat ja se ei käy äidille ja itkettää ja paleltaa ja kaikkee. Ei meidän lapsuudessa valkattu vaatteita ja laitettu päälle sitä mitä arvon neiti suvaitsee. Näkee joskus niitä perheitä missä pikkutytöt määrää uskomattoman monia asioita.
Esikoinen 5v mutta aina ollut hyvin poikamainen, ei voi sietää mekkoja. Yhden mekon ostin hautajaisiin, hyvin simppeli musta/harmaa raidallinen, sen on hyväksynyt koska siinä ei ole mitään prinsessamaista. Leikkii autoilla jne. ja pikkusisko ottaa tietty mallia. Mutta mua se ei haittaa, meille on ostettukin pikkuautoja aikamoinen kasa ;)
Sai ystävältäni prinsessa aiheisen kynä-setin, miltei suuttui, sano ettei tahdo sitä koska ei tykkää prinsessoista.
Kyllä meillä lapsi saa positiivista palautetta ulkonäöstään muutenkin kuin jonkun hemmetin "vaiheen" aikana.
olla tuleva nainen ja naisena oleminen on ihanaa. Ei siis mitään "hömpötystä".
poikien äidithän he täällä yleensä halventavaan sävyyn puhuvat "prinsessoista" ja miten säälittävää se on kun isä saa vaan prinsessoita.
Prinnsessojen ja prinssienkin äiti.