RUNO ymv. ketju! kaikki mukaan!

Olipa kerran Nalle,

joka katsoi kaikkialle,

mutta löytänyt ei rusettia

nöpöleuan alle



Nallella oli Valle -ystävä

-hänkin nalle-

joka tahtoi antaa

oman rusettinsa hälle



Nallen suru iloks muuttui

nyt kun napa enää puuttui!

kis kis kippurahäntä

huomenna mennään lappeenrantaan

mitä siellä tekemään

kissanpoikia pesemään

Syysmyrsky keijulta mursi

siivet lasiset.

Itki keiju siipiään; mitenkään

en enää pysty lentämään.



Itki sineä siipien särkyneitten

pieni onneton,

kun auringonsäde valollaan

toi toivon varjohon.



Kevätaurinko laikkuja kullastaan

loi tummaan multaan maan.

Tuumi: aurinkotilkusta siipeeni

juuri sopivan paikan saan.



Puun alle istui ¿ kerrotaan ¿

siipensä ompeli,

aurinkolangan hohteella

risat reunat korjasi.



Työn valmiiksi saatuaan kyyneleet

pyyhki keiju poskiltaan.

Tanssii kukkien terillä Keijunen

hymyhuulin onnessaan.

Ota kädestä kiinni, enkeli,

ohjaa mun tieni mainen,

tule aina turvaksi vierelleni

olen yksin niin harhailevainen.

Nyt kun menen nukkumaan,

anna enkeleitä,

unimaani siunaamaan

koko perhe peitä.

Älä säiky tuskaa, vaivaa,

ylpeänä tiesi raivaa,

taivaan enkeliit

ohjaa laivaa.

Kun huoli hiipi sydämees,

ja toivon tummentaa,

niin enkeli saapuu luo

ja avun ojentaa.

Unten maille matka kulkee,

uni lapsen silmät sulkee,

nuku suojass enkelten,

he suojana on lapsosen.

Enkeli ohjaa, lapsi, sun tiesi

kun kuljet maailman rantaa.

Läpi huolien, päivien vaikeiden

hän siivillä vahvoilla kantaa.

Vaikka sä kulkisit

maailman rantaa

ja pelko mielessä oisi,

suojelusenkeli siellä sua kantaa,

hän siipeinsä suojaan

sun toisi.

Oi enkeli valkea, pieni

mua seuraa sä ainiaan,

käy kanssani lapsuudentieni

ja vie ulos maailmaan.

LAULAJAN LAULU



En, enhän muuta ma tahdokaan

kuin laulaa, laulaa, niin laulaa,

kun laulut mun helkkyvät rinnassain

ja pyrkivät pitkin kaulaa.



Mitä voin minä sille, jos maailma

vain mulle se virsinä helkkää,

jos rytmejä on ilot ihmisten

ja surut on sointua pelkkää.



Ja minkä mä taidan, jos elämä tää

vain mulle on suuri runo,

mihin saimme me Luojalta langat vaan

ja Luojalta käskyn: puno!



Me punomme kehdosta hautahan,

me punomme, puramme jälleen,

kunis laulumme kuolema katkaisee

ja sen viemme me virittäjälleen.



Kuka viepi viisahan päätelmän,

kuka piirteli pilkkataulun,

kenen pivoss' on pieniä runoja vaan,

kenen kädessä sankarilaulu.



Mut olkoon se tunnelma, kompa vaan

tai miehen mietelmä syvä,

runot kaikki Luojalle kelpaavat,

jos runo on muuten hyvä.



Ei huoli hän siitä, jos jossakin

ei yhtynyt tahto ja voima,

kun tahto vaan oli oikea

ja aattehen aateloima.



Ja katso hän ei, jos kompastuit

sinä joskus riimien kiviin -

kun loppu se oikein sointuvi vaan,

ei kulje hän rivistä riviin.



Oi, auttaos Luojani sointumaan,

mun lauluni loppu hyvin!

Oi, auttaos yhtenä heilumaan

mun lauluni latva ja tyvi!



Me laulamme kehdosta hautahan.

Kuink' kauvan, tiedä me emme.

Paras aina ois sointunsa sommittaa

kuin oisi se viimeisemme.



Runon hyvän jos mistä sen katkaisee,

niin runo on sentään runo -

näin ystävä aina sa yhdeks puuks

ne sielusi säikeet puno!

ei luoksesi tule rakkaat.

Mutta jos naapurin pihalle kakkaat,

heti luoksesi rientävät rakkaat.





-laulava lintukoira-

Kissa Krumeluu



Silkkiturkki,ruususuu,

pieni kissa Krumeluu,

pienen pieni kissa

istuu aatoksissa.



Miettii kissa Krumeluu:

missä on se suuri puu,

jossa niinkuin omenoita

kasvaa hiiren penikoita.

Puuta vaan kun ravistaa

sata hiirtä putoaa.



Niitä sitten popsimalla

söisi pienen sienen alla

kissa Krumeluu,

pieni ruususuu.

jonka olen saanut, on Elämä.

Suurin menetys,

on palauttaa se avaamattomattomana.