Ymmärrätkö, että ihminen voi olla liikuntavammainen, vaikkei ole keppiä tms.?

mutta en myöskään tiuski kenellekään bussissa. Jos tarvitsen jostain syystä paikkaa, pyydän sitä kauniisti.



Näkyykö vammasi selkeästi kun nouset ylös? Jos näkyy, tekisin muutaman kerran sen, että antaisin paikkani ja mulkoilisin tätejä inhottavasti. Jos se ei ole niin selkeä, että sen välttämättä tajuaisi, tilanne on hankalampi. Ehkä sanoisin jotakin tyyliin " Olen liikuntavammainen, voisitteko pyytää paikkaa mieluummin joltakin terveeltä."

Vierailija:

" Olen liikuntavammainen, voisitteko pyytää paikkaa mieluummin joltakin terveeltä."

En mielelläni tahtoisi mainostaa asiaa täysinäiselle lastille väkeä. Haluan vain istua kovan työpäivän jälkeen, koska jalkojani särkee. Minulla on legitiimi syy istua niillä paikoilla. Ja harvoinpa sama henkilö osuu kohdalle useamman kerran, etteivät oikein voi oppiakaan, että " tuo on se vammainen" . Voi kun olisi jokin hienovarainen merkki, kuten rintasyöpäpotilaiden pinkki nauha, jolla viestittää, että minulla on oikeus istua tässä.



ap

Lienee mahdollisuuksien rajoissa että näillä pyytäjilläkin on liikuntavamma joka ei näy päälle

Aika nuorenkin näköiset naiset ovat minua pois istumasta hätyytelleet ikäänsä vedoten. " Päästä nyt vanha istumaan!"



ap

" vammaisen vastakohta ei ole terve, vammaisen vastakohta on ei-vammainen"



Mutta tuossa yhteydessä sana terve toimisi varmaan räksyttäviin täteihin paremmin kuin ei-vammainen. Koska eihän nyt edes kärttyisä täti kehtaa vaatia paikkaa vammaiselta ja " sairaalta" . Vähän saa liiotella, jos täditkin ovat noin dramaattisia.



Tosin toi ei taida toimia, jos porukka vaihtuu noin paljon. Tai sitten sitä saisi olla toistamassa jatkuvasti ja ymmärrän hyvin, ettei sitä viitsi kaikille selittää. Hankala tilanne.



t. 2

lapsellani on liikuntavamma,hemiplegia ja tulee olemaan " näkymätön" juttu istuessa, mutta näkyy kävellessä..ompas röyhkeetä porukkaa kun tulee motkottaan linkissä, vaikka ei tiedä tilannetta.

Isäni on 80% invalidi, vaikka harvemmin sitä ulospäin huomaa.

Itselläni on synnynnäisen lonkkaluksaation jälkitila, ja edessä vielä ainakin yksi tekonivelleikkaus. Vamma ei näy minusta ulos päin kuin lievänä nilkuttamisena, ja sitä linkkaamista ei bussissa istuessa näe. Jos joku tulisi mulle mäkättämään, sanoisin ihan samalla mitalla takaisin. Ja kun olen alle kolmekymppinen, kerään ihan varmasti katseita ratikassakin, jos istuskelen invalidipaikalla. Muulloin siis en mene niihin istumaan, kuin silloin jos oikeasti pakottaa.

Toisaalta kyllä ymmärrän senkin, että " tädit" reagoivat ärhäkämmin, sillä raskaana ollessanikin olen huomannut että ei niitä paikkoja kukaan nuorisosta vapaaehtoisesti jakele.