Lue keskustelun säännöt.
5 v tyttömme ie taida olla ihan "normaali" :((((((((((((((((((((((((((((((((((
17.11.2008 |
Olemme tosi ihmeissämme pian 6 v tyttömme kanssa. Voimat ja hermot alkavat olla lopussa. Hän on aina ollut hankala lapsi. Hänen ollessa 2-vuotias olin jo sitä mieltä, että hän ei ole ihan ns. normaali. Ajatus on vain vahvistunut pikkusisaruksen myötä, joka on "normaalimpi" tapaus. Tyttö on aina ollut kauhean ujo ja arka ja saanut hysteeerisiä huutokohtauksia milloin mistäkin. Pukemiset ihan hirveää tappelua, pienempänä piti istua päällä ja pukea väkisin, nykyään huolii 5% vaatteistaan päälle. Kaikki vaatteet kiristävät tai ovat löysiä. Farkkuja ei voi pitää kun "tippuvat päältä" tai vyö puristaa. Housujen vyötärö pitää olla JUURI sopiva, ei siis milliäkään tiukka tai löysä. Puseron hihat eivät saa olla milliäkään pitkät tai lyhyet. Sama juttu kenkien, sukkahousujen, pipojen, kaulurien, hanskojen - siis jokaisen vaatekappaleen- kanssa. Ja tätä on jatkunut jo sieltä n. 2,5 vuotiasta kun hän oppi sanomaan asioita. Hänellä on varmaan joku yliherkkä tuntoaisti tms. Hiuksia ei voida koskaan pitää kiinni, harjaaminen on tuskaa ja poninhäntä/letti ärsyttää häntä ja pipon/myssyn käyttäminen on mahdotonta.
Toinen outo juttu on hänen pakkomielteensä toistaa aina samoja juttuja, esim. nukkumaan mennessä. Aina samat kysymykset, joka ikinen ilta. "Saanko potkia peiton pois jos tulee kuuma? Nähdäänkö aamulla? Saanko kölliä yöllä jos ei nukuta? Nämä samat fraasit joka ainut ilta. Ja auta armias jos niihin ei vastata myöntävästi!! Joskus ollaan kokeiltu, että ei vastata niihin, sanotaan vain että älä kysele taas samoja juttuja. Siitä seuraa hirveä itkuinen paniikki!
Paikallaan oleminen on hänelle vaikeaa, ruokapöydässäkin pyörii kuin väkkärä, hyppii välillä tekemään muuta ja joudumme aina komentelemaan häntä takaisin pöytäään. Tyttö on äkkipikainen ja ilkeä pikkusisarelleen, mm.pelottelee tätä kummituksilla vähän väliä, lyö ilman syytä (selittää syyksi että sisko on niin ärsyttävän näköinen), naureskelee ja virnuilee kun torutaan tai viedään arestiin. Toisaalta pyytää kyllä helposti anteeksikin siskoltaan. Mutta tosi paljon kiusaa siskoaan ja nauttii kun saa tämän itkemään.
Tyttö on ollut kotihoidossa 5-vuotiaaksi, nyt tarhaa takana 8 kk. Tarhassa menee hyvin, tytöllä on monta kaveria ja pärjää hyvin. Mutta ei vieläkään uskalla pyytää opelta apua esim. pukemisessa tai vessassa kakan pyyhkimisessä. Sitten kotona panikoi, että entä jos tarhassa tulee kakkahätä. Ollaan yritetty neuvoa että pyytää pyyhkimisapua opelta. Tarhassa käyttäytyy hyvin, ei kiusaa ketään. Hoivailee pienempiään. Tosin menee helposti toisten mukaan ilkeyksiin,esim. levitteli roskiksen toisen tytön kans lattialle.
Tytöllä menee hermot todella vähästä, nykyään tyypillinen homma menee niin, että juttelemme päivän tapahtumista. Hän rupeaa kertomaan jotain päivällä tapahtunutta juttua ja ei sitten muistakaan miten asia meni. Siitä saa hirveät hepulit, huutaa, itkee, on aivan hysteerinen. Sama juttu kun hän yrittää kirjoittaa. Hän osaa jollain lailla kirjoittaa sanoja. Monesti kirjoittaa meille vanhemmille kirjeitä ja yritämme lukea niitä. Jos emme ymmärräkään jotain sanaa (välistä puuttuu useita kirjaimia), hän saa hirveät hepulit.
Tyttö on äänessä koko ajan. Pälpättää ja pölpättää jatkuvasti vaikkei kukaan kuuntelisikaan häntä. Lisäksi hänen huomiontarpeensa on valtava. Jatkuvasti hän hiillostaa meitä vanhempia "kato äiti" , "kato isi". Esim. viikonloppuna olimme lasten liikuntatapahtumassa. Muut lapset juoksentelivat ja tekivät temppujaan, meidän tyttö roikkui kädessä ja vaati jatkuvan huomion. Lisäksi huomasin että tytöllä on varmaan jotain motorista kömpelyyttäkin sillä hän ei osannut ottaa palloa kopiksi! Kun pallo tuli syliä kohti, hän laittoi silmät kiinni ja väisti tai huitaisi käsillä palloa. Pienempänä hän mielestäni osasi kopin paremmin. Lisäksi hän ei ole koskaan osannut pukea nukkeja eikä osaa vieläkään. Hän ei osaa käyttää molempia käsiään vaan yrittää esim. vetää nukelle potkareita jalkaan yhdellä kädellä, mikä ei tietenkään onnistu.
Tässä nyt jotain juttuja, mitkä meitä huolestuttaa. Miltä teistä kuulostaa? Olisiko kellään kokemusta vastaavasta? Olemme lopen uupuneita kun joudumme jatkuvasti tyttöä komentamaan ja kieltämään. Olemme yrittäneet hyvällä, antaneet paljon huomiota ja hellyyttä, mutta ei sitä jaksa kauaa kun huomaa että se ei auta mitään. Myös pahalla olemme yrittäneet, mm. ottaneet pois karkkipäivän, laittaneet parhaita leluja takavarikkoon, arestipenkki on käytössä. Näilläkäään ei ole saatu käytöstä muuttumaan. Tuntuu että lapsi ei ole tahalleen ilkeä vaan jotain on ihan oikeasti vialla :(
t: väsyneet vanhemmat
Kommentit (136)
tai lastenneurologille tai jonnekin. Ota päiväkodissa oma huolesi esille ja kysy heiltä, mikä olisi oikea kanava lähteä setvimään asiaa.
Esim. toimintaterapia voisi olla yksi lääke noihin mainitsemiisi "oireisiin", siellä treenataan motoriikkaa, opetellaan tunteiden hillitsemistä ja sosiaalista kanssakäymistä jne. Osa noista luetelluista piirteistä kyllä menee ihan lapsen luonteen ja temperamentin piikkiin, mutta osa varmaan kaipaa lisätutkimuksia. Reippaasti vaan ota asia esille päiväkodissa/neuvolassa, päiväkotihenkilökunta (jos on päteväää ja ammattitaitoista) kyllä osaa neuvoa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla ADHD? Mieheni pojalla on ADHD ja olen lukenut muutaman kirjasen kyseisestä sairaudesta. Oireet voisivat mennä yksiin. Tosin tytöilä ADHD näkyy yleensä vasta murrosiässä uhmana (näin mieheni on selittänyt) kun taas pojilla leikki-iässä vauhdikkuutena. Mutta oireet samoja kuin ADHD-lapsilla yleensä. ainakin tuon yliherkkyyden osalta ja jatkuvana pälpätyksenä.
Ei se nyt mikään maailman musertavin asia ole, jos tytöllä keskittymishäiriö tms. Tsemppiä! Neuvolan kautta heti yhteys psykologiin, saatte hyviä neuvoja! Ja positiivisuutta kehiin! Muistakaa, että hän on teidän ihana lapsenne joka tapauksessa.
ne ekana tuli mieleen, ovat myös usein kytköksissä toisiinsa.
tuohon olisi jo puututtu. Pitkä kotihoito ei ole läheskään aina lapsen etu, vaikka av:n kotihoitofanaatikot niin väittääkin.
Etkö ole neuvolassa ottanut näitä asioita puheeksi? Ota sinne yhteys ja kerro huolestasi myös päiväkodissa.
Olen maallikko, mutta mun mielestä noi voi kaikki vielä mennä vähän erikoisemman persoonallisuuden piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sanoisin että kyllä se siitä. Meillä oli vähän samanlaista vanhemman pojan kanssa..... ja osittain myös nuoremman pojan.
Sanoisin että on sellaisen 5 vuotiaan "tuskaa" ei vielä tiedä mihin ja miten sen kaiken energian suuntaisi. Osassa kannattaa antaa jälkeen ihan vain että hommat sujuu, niinkuin toi ilta "fraasit" Jos se lapsesta on tärkee saada samat jutut joka ilta niin haittaako se?? muutama lause ei kauan vie aikaa.
Toi vaatteiden kanssa vehtaus on niin tuttua: meillä pojilla piti olla kaikki aina niin tiptop aamukiireessä kun hoitoon mentiin. Hanskat, kengät, sukat kaikki piti olla just hyvin vaikka matkaa oli vain noin 10 min tarhaan. Ja itse piti saada rauhassa laittaa, eikä vaan saanut mitään mainita. Kello kävi kiivasta vauhtia ja ne rukkaset ei vaan mene oikein käteen ja sukka on rutussa.
Ymmärrä että tilanne tuntuu välillä toivottomalle, ehkä todellistakin huonommalle. Tulisi mieleen että löytyisikö tai auttaisiko pieni irtiotto arjesta välillä? onnistuuko? jotain aivan muuta tekemistä lapselle jossa lapsi saisi olla se huomionkeskipiste ja purkaa energiaansa?
Niitä kivoja hetkiä voisi sitten aina muistella kun arkeen palaa ja kenkuttaa?? unohtuisi ehkä joku känkkäränkkä kun johdattelis lapsen muistelemaan sitä kivaa hetkeä???
Lapset ei ainakaan meillä muista juuri mitään mitä päivällä on tapahtunut... ainakaan jos kysyy. Kertoilevat kyllä sit omia aikojaan. Lapset elää tässä hetkessä, menneet on menneitä
siihen liittyy myös aistiyliherkkyyttä, samoin muut kuvailemasi voisi laittaa aspergerin piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika paljon si -piirteitä. SI tarkoittaa siis sensograalisen integraation häiriötä.Googlaa! Usein SI -terapia auttaa paljon. Sitä antaa si-terapiaan erikoistunut toimintaterapeutti.
Toi pukemisjuttukin saattaa liittyä siihen - lapsen tuntoaisti saattaa olla tavallista herkempi. Joillekin esim. äänet tekee vastaavan...
Eli toiminnan ohjautuvuusongelmaa ainakin kuvaamasi perusteella.
Sinuna juttelisin tarhassa lto:n kanssa ja pyytäisin konsultaatiota ihan aluksi erityislastentarhanopelta. Sitä kautta on mahdollista saadat asiat eteenpäin.
Kannattaa ehdottomasti etsiä apua ennen kuin tyttö menee kouluun.
Terv. Eräs lto
On tosin jo 7v ja koulussa ekalla. Kun luin juttua tuntui kuin olisin lukenut omasta lapsestani. Olen myös ollut sitä mieltä ja samoin hänet hyvin tuntevat, että ei ole ihan normaali lapsi. On isoveli joten vertailu kohtaa löytyy ja nuorempi on ihan erillainen. Hänen kanssaan elämä on ihanan helppoa verrattuna esikoiseen.
Joka tapuksessa tämä meidän 7v on normaalilla luokalla ja pärjää hyvin koulussa. On pari kaveria. Niitä oli enemmän päiväkoti iässä, mutta nyt kouluikäisenä on alkanut jäädä yksin.
Ei meidänkään poika saa muuten palloa kiinni, koska pelkää palloa. Eikä häntä muutenkaan kiinostaa mitkään joukkuepelit kuten muita poikia yleensä. Kaikista hitain on juoksemaan, mutta opettajan mukaan pärjää liikunnassakin ihan hyvin.
Joko teidän tytöllä oli 5v tarkastus ? Siinähän on lääkärintarkastuskin jossa tuota motoriikkaa testataan.
En valitettavasti osaa auttaa. Niin pitkään kun koulussa pärjää en ole huolissani pojastani, mutta voimat tosiaan on koetuksella kun vielä yksinhuoltaja olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa kaikki on väsyneitä. Pinna palaa ja entiset ikävät muisto painaa. Niin vanhemmilla kuin lapsellakin.
Isoja muutoksi, tarhaan meno ja vielä se pikkusiskokin siellä huomioo viemässä.
En tiedä tuleeko se lääkärissä sen viisammaks, mutta peli pitäs viheltää poikki ja irtautua ikävistä ruutineista. Vanhemmat ensin ja sit lapsi perässä. Oma hermo kun pitää, niin kyllä se siitä. Ja ehkäpä ei kannata itse jo lasta varoitella että "älä vaan niitä samoja kysymyksiä" Se yleensä katkaisee kamelin selän...
Yks asia kerrallaan uuteen uomaan.
jotka sitä diagnoosia ensimmäisenä tarjoo.
Tokihan tosiasiat pitää myöntää jos on jokin diagnoosi, mutta kertokaa nyt kokemuksianne miten ap vois ottaa hommaa haltuun. Lääkäri arviokoon tarvittaessa ap:n tytön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toistaa myös joka ilta samat lauseet, eiköhän se liity vaan siihen, että tietty rituaali tuo turvallisuuden tunnetta. Esim. meillä myös lauletaan joka ilta sama iltalaulu ja lausutaan sama iltarukous.
Tuosta motorisesta kömpelyydestä ja aistiyliherkkyydestä: meillä on nyt 7-vuotias poika, jolla epäiltiin päiväkodissa ADHD:tä (oli levoton, ei kestänyt isoa ihmisjoukkoa eikä hälinää eli pienessä ryhmässä toimi hienosti, mutta isommassa joukossa meni heti häiriköinniksi, säikkyi helposti kovia ja vähemmänkin kovia ääniä ym.) saimme päiväkodista lähetteen neuvolapsykologille, joka teki tiettyjä testejä ja sitten kävimme myös Lastenlinnan neurologilla arviointikäynneillä - ei ollut kyseessä ADHD, vaan (nyt en muista diagnoosin nimeä enkä koodia) ongelmia tarkkaavaisuudessa, hienomotoriikassa ja tunteiden hillitsemisessä. Pääsimme toimintaterapiaan ja nyt kun poika on koulussa, ongelmat ovat lieventyneet, osittain ihan lapsen oman kasvun ja kehityksen tuloksena, osittain varmasti toimintaterapian ansiosta. Kannattaa siis ehdottomasti hakea lapselle apua, lapsen omaksi parhaaksi.
Oma lapseni on asperger-tyyppinen tapaus ja tiedän, että kun asia daignosoidaan ja siihen haetaan apua, moni asia helpottaa. Kaiken lisäksi tieto siitä, että lapsella on jokin neurologinen häiriö eikä hän ole vain "pahuuttaan" hankala, helpottaa myös lapsen hoitoa.
Asiaan todella kannattaa puuttua ennen kouluun menoa, sillä koulun aloitus voi olla tuontyyppiselle lapselle liian kova pala ilman tukea. Kyse ei ole älykkyyden puutteesta, mutta jos sosiaalisten tilanteiden hoitaminen vie energiat, kapasiteettia ei riitä oppimiseen.
Myös päiväkodissa käynti helpottuu kun asia on tiedossa, voi päästä esim. pienempään ryhmään, kahden paikalle tms.
Älä muuten anna periksi, jos neuvolassa alkavat jarruttelemaan tai jos neuvolapsykologi kehoittaa vain odottelemaan. Itse vein lapseni yksityiselle neurologille, joka antoi heti lähetteen tutkimuksiin. Tutkimuksissa saimme sitten diagnoosinkin ja sitä kautta avustajan päiväkotiin. Nyt meneekin jo paljon paremmin kuin vuosi sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ettei uskalla tarhassa, kylässä tmv. käydä kakalla.
ei anna yhtään osumaa googlesta, väärin kirjoitettu tai sitten sellaista ei ole
Yritä saada aika perheneuvolaan ja sitä kautta lapsi tutkimuksiin.
niin entäs palkitseminen hyvästä toiminnasta.?? enkä tarkoita mitään lelupakettia vaan jotain muuta.... iso hali lapselle ja kiittää sanoin. Ja voihan sitä nyt vaikka yhden namin antaa....
Nämä toimii ainakin meillä... lapset on aika vähästä tyytyväisiä
en ole lääkäri, työssäni kyllä kohtaan aspergereitä epäsäännöllisen säännöllisesti.
Näistä "diagnoosien" heitossa on se etu, että ap voi vaikka googlella hakea tietoa niistä, huomata että joku liippaa läheltä ja joku ei osu ollenkaan. Netistä löytää myös tietoa miten toimia esim aistiyliherkän lapsen kanssa, miten käsitellä lasta jne - sama pätee kaikkii "diagnooseihin".
Keskivertoa tyhmempikin tajuaa, että lääkäri tekee mahdollisen diagnoosin pitkällisten tutkimusten jälkeen. Näista av-vastauksista voi olla hyötyä _ennenkuin_ ollaan niin pitkällä.
tuohon olisi jo puututtu. Pitkä kotihoito ei ole läheskään aina lapsen etu, vaikka av:n kotihoitofanaatikot niin väittääkin.
Etkö ole neuvolassa ottanut näitä asioita puheeksi? Ota sinne yhteys ja kerro huolestasi myös päiväkodissa.
Kukaan kotihoitofanaatikko ei väitä, että pitkä kotihoito olisi *aina* lapsen etu.
Itse olen jutellut neuvolassa paljon ap:n ongelmia pienemmistä jutuista ja saanut keskusteluaikoja psykologille. Hän on osannut neuvoa ja antaa minulle ohjeita kuinka toimia esim. pahoissa uhmakohtauksissa yms. Ei ole mitään hävettävää käyttää ammattilaisen palveluja, sitä vartenhan he siellä ovat. Itsekin olen vastaavanlaisessa neuvonta-ammatissa toiminut ja siihen korkeasti koulutettu, ja alalle palaan kotiäitivuosien jälkeen.
Luen myös paljon ja pohdiskelen kasvatuskysymyksiä, mutta silti nämä asiat eivät ole mitään helppoja. Siksi pienistäkin asioista on osattava avata suu neuvolassa ja vertaistuen piirissä! Näin ongelmat eivät kasaudu liian suuriksi.
Tosi on, että monet erityistä tukea tarvitsevat lapset kaipaavat ammattikasvattajan huomaan, mutta ehdottomasti suurin osa normaaleista lapsista voi paljon paremmin kotihoidossa (tarkennetaan vielä saivartelijoille, etten tietenkään tarkoita mitään eristämistä, vaan normaali kerho- ja harrastustoiminta riittää). Laitoshoidon rasitukset ovat tavalliselle lapselle moninkertaisesti suurempi uhka, kuin se että juuri kysesisessä tapauksessa kotihoito syystä tai toisesta ei olisikaan lapsen etu. Tämän tietääkseen ei tarvitse olla edes kotihoitofanaatikko.
T. Valinnoistaan tyytyväinen kotihoitofanaatikko ;-)
ota tämä viestisi mukaan