Muita työäitejä, jotka ei _raski_ ottaa iltaisin yhtään omaa aikaa vaikka pystyis?

Ei mikään ihme, että elämä vie sinusta mehut! Koeta vähän relata, ei se lapsi siitä kärsi, vaikka kotonaolo yhdessä on välillä muutakin kuin aktiivista leikkimistä tai muuta täysillä olemista!



10

Kökkikää siellä hiekkalaatikolla vaikka koko elämänne, mutta älkää tulko muita neuvomaan yhdellä aivosolullanne.

Nyt kotiäitinä on ollut helppo harrastaa iltaisin, kun päivät viettää kokonaan lasten kanssa. Mieskin on mielellään illat lasten kanssa rauhassa keskenäänkin, kun muuten etenkin tuo 2v kuopus tuppaa olemaan äidin helmoissa kiinni. Hirvittää jo nyt, miten ihmeessä sitä pystyy olemaan ylipäänsä kokonaisen työpäivän lapsista erossa, illoista siihen päälle nyt puhumattakaan... Toisaalta oma äitini meni töihin mun ollessa alle 1-vuotias, eikä siitä traumoja ole tietääkseni jäänyt ;) Ja äitini on edelleen superläheinen mulle.



Oisko sulle apua vinkeistä, joita sain työuupumuksen ehkäisemiseen? Paras neuvo oli se, että lukee kirjaa tai kuuntelee musaa kotimatkalla, jotta pääsee työjutuista irti. Toinen hyvä neuvo oli aloittaa tehokas hyötyliikunta: aloin kävellä asemalta kotiin 5km. Tosin sen voisi nyt äitinä tehdä vain niinä iltoina, kun mies hakee lapset.



Oikeasti varttikin ikiomaa aikaa muualla kuin töissä tai kotona piristää kummasti! Eikä se lapsen kannalta ole merkityksellinen aika, helposti saman verran tulee tuhlanneeksi paikallaollen siihen, ettei kuitenkaan ole 100% läsnä, vaikka haluaisi... Ja kotitöihin voi ottaa 2-vuotiaankin mukaan, niin ei tarvitse ihan kaikkea tehdä vasta oman ajan alettua iltamyöhäisellä. Sitäkin kannattaa harkita, että pyydätte joskus vaikka naapurin/mummin/kummin teille tunniksi illalla lapsen nukahdettua ja lähdette miehen kanssa kahdestaan lenkille :)



Lapset ovat juu pieniä vain hetken, mutta elämästä pitää nauttia joka päivä senkin aikana. Ei ole itsekkyyttä ottaa välillä omaa aikaa, vaikka käykin töissä. Niinhän ne isätkin tekevät... Tärkeintä on, että lapsella on turvalliset, rakastavat vanhemmat, jotka yrittävät ajatella lapsen parasta kaikissa tilanteissa. Joskus lapsenkin paras toteutuu vain, jos vanhemmat tekevät jotain " itsekkästä" ;)

Miksi sitä " omaa aikaa" pitäisi ottaa jos ei tarvi? Ja mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin pienen lapsensa kanssa oleminen.

Mieluummin olen lasteni kanssa. En silti ole mielestäni mitenkään riippuvainen lapsistani, vaan ihan normaali välittävä äiti.

ainakaan liikaa yhdessä olette.

Minusta on luonnollista että tunnet noin.

lapsi tosin vielä vähän pienempi ja täyttää keväällä 2. Olen illat ja viikonloput pääsääntöisesti kotona, jotta ehdin nähdä lasta. Nukahtaa kyllä aikaisin, joten sen jälkeen voisi olla aikaa omille harrastuksille, mutta sitten ei enää jaksa, ja kotityötkin pitää tehdä. Aika aikaansa kutakin, itse ainakin ajattelen näin käyttäväni ajan parhaiten.

En vain halua olla pois lasteni luota enää vapaa-aikanani. Ei kiinnosta, eikä haluta. Joskus on tehty jotain pientä mieheni kanssa ihan kahden isovanhempien hoitaessa lapsamme, mutta tosi harvoin. Ei vain raski...

Työ on tosi stressaavaa ja vaatii hirveästi, ja taas kotona yritän olla niin täysillä lapsen kanssa, että lapsen mentyä olen ihan raato ja pusken vaan sumussa pakolliset kotityöt. Ja seuraavana päivänä sama uudestaan.



Vaikka lapsi on maailman ihanin, tuntuu, että omasta elämästä on ilo ja energia kadonnut. Tuntuu, että mä vaan puran akkujani niin töissä kuin kotonakin enkä saa ladattua niitä mitenkään. Sillä mä ajattelin, että auttaisiko jos saisi kalenteriin edes sen jonkun yhden illan viikossa jotain sellaista mikä rentouttaisi, kohottais kuntoa, antaisi muuta ajateltavaa tms. Mutta taas samaan aikaan tulee morkkis siitä etten ole lapsen kanssa. :(



Ap

Minä käyn jumpassa tai lenkillä 2-3 kertaa viikossa, ja täytyy sanoa, että se pitää selvästi yllä sekä fyysistä että henkistä hyvinvointiani. Se ei ole lapsilta paljon pois viikossa!