Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pesin äsken hampaat ensimmäisen kerran kolmeen päivään. Ryhdyin suunnittelemaan sitä jo aamuyöstä ahdistuneena.
22.01.2008 |
Olen ollut samoissa vaatteissa peseytymättä.
Kämppä kuin puliukkojen jäljiltä.
Olen kotona sairastavan lapsen kanssa.
En ole jaksanut ilmoittaa opiskelupaikkaan poissaolostani.
Mies häipyi melkein viikko sitten.
Onneksi olen normaalisti tehokas ja toimelias, pakastin on täynnä ruokaa (kauppaan en tietenkään ole päässyt).
Ei tarvi lasten nähdä nälkää.
Miten pääsen tästä tilasta?
Kommentit (2)
Nyt soitat jollekulle; sukulaiselle, ystävälle tms. ja tunnustat asian. Kyllä ne lapset kuule kärsii tästä ilmapiiristä kauheasti, vaikka ruokaa riittäisikin. Pyydät jonkun apuun. Siivoatte sotkut asunnosta, käyt suihkussa. Juttelet jonkun kanssa hetken, käyt ovesta ulkona.
Pienin askelin sieltä hilaat itsesi taas eloon. Kyllä ne opiskelupaikassa ymmärtävät, kun huomenna vaikka soitat sinne ja selität tilanteen. Haet vaikka lääkärintodistuksen, jos eivät muuten ymmärrä.
Seuraavaksi puhelin käteen, ja hankit jonkun sinne, jonka kanssa käyt vaikka kaupassa ja tiskaat tiskit. Suihku. Kunnon ruoka. Ulos. Yksi askel kerrallaan.
Tuosta voi mennä vain ylöspäin. Ota se ensimmäinen askel.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
ap