Te, joita on lapsuudessa rankaistu fyysisesti...

Mitä kamalimmilla tavoilla pahoinpidellyt lapset saattaa aikuisena todistaa että se oli ihan oikein, koska he ansaitsivat sen. Minkälaisia ihmisiä heistä olisi tullut, jollei olisi pieksetty jne...

eikä minulla ole minkäänlaista kaunaa vanhempiani kohtaan. Ei äiti ketään yhtäkkiä tukistanut. Se tuli yleensä seurauksena pitkästä temppuilusta yms. Mitään häpeää tms. en edes " älynnyt" tuntea. Kyllä meillä halattiin ja kannustettiinkin ja vanhemmat oli paljon kotona. Tehtiin myös paljon kaikkea yhdessä koko perhe. ei nuo kaksi sulje toisiaan pois.

vaikka fyysisesti rankaisivatkin. Ei ole jäänyt mitään traumaa, en koskaan kokenut, että olisi tullut rangaistus aiheettomasti eikä se ollut millään tavalla kontrolloimatonta " hakkaamista" , joskus tukkapöllyä ja pari kertaa piiskaa. Joo ja läimäys isältä teini-iässä kun huusin " haista vittu" päin näköä.

Vierailija:

Oikestiko asia ei koskaan ole vaivannut? Se, että omat vanhemmat on satuttaneet ja olleet äkkipikaisia ja aggressiivisia? Mulla ei vielä ole omia lapsia, joten en linnottaudu kumpaankaan leiriin kasvatusmetodien mukaan, mutta ihmetyttää kovasti se, kuinka ne, joita on itseään kuritettu, niin innokkaasti puolustelevat joskus omien vanhempiensa tapoja.

Itse tulen ihan tavallisesta, hyvästä perheestä. Ei perheväkivaltaa, alkoholiongelmia yms. Meitä halattiin ja kannustettiin jne. En kanna mitään kummallisia kaunoja ja katkeruuksia lapsuudestani - niitä siis ei ole. Silti rankaisuihin ja kurituksiin liittyvät muistot on kyllä sellaisia, että ei tee mieli puolustella äitiä (isä ei koskaan meihin kajonnutkaan). Ei aavistustakaan, mistä syystä milloinkin rangaistiin. Kai se itse tilanteessa siis oli tiedossa, mutta itse rankaisu vesitti kaiken katumuksen. Tilalle tuli vaan sellainen hiljainen, pelonsekainen uhman tunne ja häpeä. Vielä aikuisenakin säpsähdän, jos äitini vaikka korottaa ääntään ja huutaa mua toisesta huoneesta tms. Tulee sellainen alitajuinen olo, että " mitä mä nyt tällä kertaa olenkaan tehnyt, mitä seuraamuksia tuleekaan" .

Plääh, mietinpähän vaan.

Olen myös saanut selkääni lapsena, risua vaan eikä remmiä ja suunnilleen kahdesti eli ei kaiken aikaa hakattu :) Ehkä ihan " syystä" rankaistiin eli jollain lailla piti kun muuten en totellut. Olin joskus itsekin sitä mieltä, että kyllä selkäsauna joskus voi olla ihan paikallaan, taisi olla ennen omia lapsia tai silloin kun olivat hyvin pieniä. Joskus aloin miettiä sitä hommaa tarkemmin, ja muistin vielä hyvin miten kamalan ahdistava olo oli sen rangaistuksen jälkeen, nöyryytetty, alistettu, itkien odotin että äiti, joka äsken löi, tulisi lohduttamaan...

Ja siitä pitäen olen ollut aikalailla ehdottomasti ruumiillista kuritusta vastaan, välillä on tullut uhkailtua risulla ja se onkin hyvin tehonnut vaikkei meidän nuppuset oikeasti tiedä siitä jutusta mitään. :)

Toisinaan tapahtuva fyysinen väkivalta ei ole mitään siihen verrattuna kun päivittäin lyödään maanrakoon henkisesti. Eniten fyysisissä rangaistuksissa häiritsi minua, että niitä ei perusteltu mitenkään eikä se ollut johdonmukaista. Kunhan läiskittiin silloin kun meni hermot ja suututti.

En ikinä ole ajatellut että syy olisi ollut jotenkin minussa.

Itse olen ehdottomalla nollatoleranssi-linjalla aivan kuten esim lastensuojelulakikin.