Miten kerrostalossa oikeaoppisesti tutustutaan naapureihin
me jutellaan rapussa, pihalla, parvekkeilla. Joka päivä tulee ainakin jonkun naapurin kanssa keskusteltua.
Mutta me ei asutakaan Suomessa vaan Espanjassa=)
Kommentit (16)
Kannattaa huomioida, että kaikkia ei todellakaan kiinnosta kaveerata naapureiden kanssa, vaan on monia, joille ihan vaan tervehtiminen ohimennessä riittää (jos sitäkään), ja hyvä niin. Sellaisista naapureista itse tykkään eniten! Eivät tunkeile ja elävät omaa elämäänsä muita häiritsemättä.
...pää painuksissa ja 20v kuluttua et edelleenkään tiedä naapureidesi etunimiä :)
mutta ehdottomasti esittelen itseni kun jonkun ensimmäistä kertaa kohtaan, olin sitten itse juuri muuttanut tai jos naapuriin muuttaa uudet ihmiset.
Juuri viime viikolla saimme uudet naapurit (pariskunta) ja kun kohtasin naisen ensimmäistä kertaa tuossa pihalla niin menin kättelemään ja esittelemään itseni. Miestä en ole vielä kohdannut, mutta samoin aion toimia.
Mun mielestä toi on vähän ... päällekäyvää.
itsensä esitteleminen ja kätteleminen päällekäyvää? Ahaa, mielenkiintoinen näkemys. Eiköhän nuo kuulu ihan peruskäytöstapoihin.
Parempi ilmeisesti olisi seinänvieriä pitkin juoksu ja leikkiminen kohdatessa, ettei kukaan oikeasti tullutkaan vastaan, tuijotellaan vaan varpaita =)
Tosin rivitalossa asun, onko sillä eroa?
eikä se esittäytyminen tarkoita, että sen jälkeen alkaisi yhteinen ystävyys tai että ylipäänsä oltaisiin tekemisissä.
Oudot käytöstavat teillä (tai siis niiden puute).
Mulle se riittää vallan hyvin! En halua tuntea naapureitani lähtökohtaisesti yhtään sen paremmin, vaikka osa on varmaan oikein kivojakin.
Sitten jos luonnostaan tutustutaan (lapset esim. leikkikavereita keskenään), niin sitten tutustutaan jossakin määrin enemmän varmaan.
Kaikki nyt vaan eivät halua olla mitään naapurustoaktiiveja, ja siinä on muuten puolensa... Kotirauha kaikille!
Mulla ei ole mitään intressejä tuntea naapureitani. Ei kuitenkaan olla mitään potentiaalisia ystäviä tai ylipäätään mitään.
ja miksi lapset ja nuoret voivat pahoin...
Mulla ei ole mitään intressejä tuntea naapureitani. Ei kuitenkaan olla mitään potentiaalisia ystäviä tai ylipäätään mitään.
joiden elämänsisältö muodotuu lähinnä naapureiden kyttäämisestä ja ilkeämielisestä juoruamisesta. Säälittävää touhua, oikeasti.
Tehdään lapsi ja ulkoillaan sen kanssa hiekkalaatikolla muiden talolaisten kanssa samaan aikaan.
Tai on toinenkin: hankitaan koira ja ulkoilutetaan sitä lähikoirapuistossa.
Asuttiin vähän aikaa väliaikaisesti kerrostalossa. Huomasin vasta viimeisen kuukauden aikana, että asuin samassa rapussa pomoni kanssa. Se kertonee paljon mun tavastani tutustua naapureihini. Tervehdin kyllä portaissa vastaantulijoita, mutta en halua aktiivisesti tutustua heihin.
Sama pätee täällä nykyisellä asuinalueella. Olen hyvän päivän tuttu asteella kaikkien naapureiden kanssa.
Kerrostalossa saakin olla epäsosiaalinen ja luikkia naapureita karkuun. Siinäkin on puolensa...
Kuule jos lapset ja nuoret voivat pahoin, niin ihan ekaksi kannattaa etsiä syytä sieltä kotosalta. Niin se vaan on.
Ja ihan varmasti sitä tutustuu ihmisiin esim. harrastuksissa, kerhoissa jne. jne. niin halutessaan. Se lienee eräänlaista yhteisöllisyyttä?
Mutta nyt on niin muodikasta vissiin vouhkata jostakin yhteisöllisyydestä, huoh, ja tunkea sitä ihan joka keskusteluun, ihan sen ihmeemmin asiaa edes ymmärtämättä.
Mulla ja naapureillani on yhteistä ainoastaan katuosoite. That's it, ja hyvin on toiminut. Kaupunkielämä on parhaimmillaan, kun ei naapureitaan sen paremmin tarvitse tuntea!
Kammottaa ajatuskin sellaisesta kylämeiningistä, jossa kaikki _luulevat_ tietävänsä toistensa asiat, ja kaikki aika ja energia menee jouruiluun, kyräilyyn, naapurien kadehtimiseen, hyi.
Soitetaanko naapurin ovikelloa, että hei me ollaan teidän uudet seinänaapurit?
Vai, jos satutaan rapussa kohtaamaan, tervehditään ja esittäydytään siinä?
Törmätessä vaan nyökätään ilman sen suurempia seremonioita?
Ei reagoida mitenkään?
Jotenkin muuten?