Lue keskustelun säännöt.
Pettymystensietokyky nykylapsilla?
18.01.2008 |
Oletko miettinyt, mistä johtuu silmitön väkivalta yhä nuorempien keskuudessa?
Motiivit ovat käsittämättömiä, tavallisia arjen vastoinkäymisiä, pettymyksiä, joista normaalisti pääsee yli asian käsittelyllä. Itse ainakin muistan olleeni lapsena huono häviäjä, mutta kyllä raivoaminen riitti ja ehkä jonkin tavaran paiskominen tai repiminen. Lemmikkikissan halaus pelasti paljon. Piirtäminen ja maalaaminen auttoivat syvempien tunnetilojen yli.
Osaatko sinä opettaa lapsellesi pettymystensietokykyä?
Keskustelin kerran erään ystäväni kanssa, jolla on yksi lapsi. Hänelle sanottiin lapsen esikoulusta, että tällä oli huono pettymystensietokyky ja arvatkaapa mitä mieltä oli äiti! Hänen mielestään lapsi oli kyllä saanut kokea pettymyksiä vaikka ja kuinka alkaen pikkusiskon menetyksestä ja useiden luvattujen lomien peruuntumisista. Siis niinkö toisten mielestä lasta opetetaan sietämään pettymyksiä? Järjettömillä, suurilla kriiseillä, joihin lapsella ei ole keinoja... Sanomattakin lienee selvää, että tuo äiti antoi lapselleen lähes aina kaikessa periksi, korvatakseen tämän kärsimät pettymykset isoissa asioissa.
Toivoisin, että vanhemmat todella perehtyisivät lapsipsykologiaan ja lastenkasvatukseen. Tai ainakin pyytäisivät apua, kun huomaisivat omien tietojensa puutteellisuuden. On ennustettu, että nyt kasvatetaan masentujien sukupolvea ja selvät merkit siitä ovatkin jo ilmassa. Surullista.
Meidän perheneuvolasta sai ainakin erittäin hyviä, selkokielisiä ja käytännön esimerkkejä sisältäviä monistenippuja, joissa kerrotaan lapsen tunnetilojen sietämisestä, vaativan lapsen kasvatuksesta ym. Kysykää omastanne, tehkää parhaanne! Tappamista on jo nyt aivan liikaa...
Kommentit (3)
Vai onko se liian ahdistava... Kiva, kun edes yksi oli pohtinut asiaa, vaikka olikin kanssani osin eri mieltä ;-)
Milestäni ei ole liikaa vaatia pieniltä lapsilta pettymystensietoa, tosin erityislapsista en osaa sanoa. Usea tämän ajan vanhempi vain ei pysty lapselleen opettamaan turvallista tunteiden ilmaisua, koska ei ole itsekään koskaan oppinut niitä sietämään, koska hänen tunteitaan ei ole siedetty lapsena. Mehän olemme sitä sukupolvea, jolle näytettiin kiireesti " kato, orava!" jos loukkasimme itsemme ja kaipasimme huomiota :(
Petttymyksiensieto ei tarkoita tunteiden täydellistä hillintää, tottakai saa raivostua ja näyttää tunteensa, mutta teot on pystyttävä hallitsemaan ja asiaa käsittelemään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että täältä löytyisi älyllistä elämää :(
meille on hankittu ja haettu apua ja lapsi on terapiassa oppiakseen sietämään pettymyksiä neurologisesta ongelmastaan huolimatta. Hän ei nyky-yhteiskunnassa muuten selviä normaalista päiväelämästö. Eikä todellakaan ole saanut kaikessa periksi kotona (isoissa tai pienissä asioissa, vaikka välillä saakin myös oman toiveensa mukaisia asioita)
Minä olin pienenä samanlainen, mutta silloin sen kanssa vain elettiin. Minä surin, äiti suri ja opettajat hermoilivat vihaisina, mutta terapian ja diagnoosien sijasta sen kanssa vain tultiin toimeen ja sitä siedettiin ja joku tuli minua auttamaan, halaamaan, selittämään ja lopulta antoi vain rauhoittua itsekseni. Pikkulapsilta ja alakoululaislta ei vielä vadittukaan aikuisen kykyä käsitellä pettymyksiä.
Nykyään vaaditaan.