Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita yksinäisiä joista tuntuu etteivät juuri koskaan löydä omankaltaistaan seuraa?
18.01.2008 |
Olen jo lähes luopunut toivosta löytää kavereita muista äideistä/työpaikalta koska olen jotenkin erilainen. Harvoi synkkaa ja kun ei synkkaa sen toisenkaan mielestä niin eivät välitä minuun tutustuakaan paremmin. Joskus erittäin yksinäisenä yritin ottaa kontakteja näihin erilaisiin ihmisiin mutta hyvin yksipuoliseksi se sitten jäikin (ihmiset tuntuvat olevan niin valikoivia tai sitten heidän on helpompi löytää kaltaistaan seuraa).
Mulla on tällä hetkellä kyllä tasan kaksi ystävää mutta niitäkin näen pitkän välimatkan vuoksi todella harvoin.
Onko muilla vastaavanlaisesta kokemusta? Miten olette asiasta selvinneet? Oletteko siellä työpaikallakin sitten yksin?
Kommentit (11)
eipä heidän kanssaan juuri ehdi seurustelmaan vapaa-aikana, työpaikalla ei samanlaisista asioista kiinnostuneita ole.
Onneksi mies on samaa maata minun kanssani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ongelma etten tunne oloani kotoisaksi kuin oman perheeni ja lähisukuni kanssa. Tunnen itseni teennäiseksi muiden seurassa. Minusta kuitenkin ilmeisesti pidetään sillä moni pitää minuun yhteyttä aktiivisempana osapuolena. Kaipaan kuitenkin sellaista sielunystävää. Ehkä aikuisilla ja perheellisillä ei sellaista enää kuulu ollakaan?
Mulle tuntuu riittävän mies ja yksi eri paikkakunnalla asuva ystävä. Työpaikalla tulen toimeen kaikkien kanssa, mutta ystäväkseni en ketään sanoisi. Useimmat ovat täysin eri elämäntilantessa ja paljon nuorempia.
mutta minulla on paljon lapsien tuomia kavereita, joiden kanssa vaihdella lapsia ja viedä heitä uimaan, luistelemaan ja elokuviin yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-ap jälleen
Kiva kuulla ettei ole ainoa erilainen.
Itse olen sosiaalinen ja tulen toimeen kaikkien kanssa. Joka työpaikalla on sellaisia jotka itse haluavat olla omissa oloissaan ja eivät seurustele muiden kanssa. Jos muutaman kerran on heitä jutustellut eikä ole saanut vastakaikua en jaksa enempää. Pukeutuminen, ulkonäkö tai ikä ei ainakaan ole este minun ystävyydelle. Mulla on ollut työystäviä ikähaarukassa 24-55v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos nron 11 kaltainen tyyppi tulisi juttelemaan mulle en ekalla enkä tokalla, kolmannellakaan kerralla osaa jutella luontevasti ja ehkä 11 pitäisi mua ihmisenä joka ei edes kaipaa seuraa. tarvitsen enemmän aikaa, olen ihan mukava ja hauska ihminen jos joku malttaisi tutustua minuun. olen ihan yksin ja hajoan kohta tähän yksinäisyyteen :( olen kahden lapsen yh.
Ensin pitäisi uudessa työpaikassa oppia tekemään työt ja sitten vasta voisi tutustua muihin ihmisiin, mutta siinä vaiheessa toiset ovatkin jo leimanneet vetäytyväksi, eivätkä enää pyydä mihinkään mukaan. Eikä ujo ehkä ekoilla kerroilla kehtaakaan mennä mukaan, aluksi olisi hyvä tutustua kerralla vaikka vain yhteen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse vilkas ja sosiaalinen. Nyt kun luin noita teidän juttuja ymmärrän paremmin niitä työpaikan hiljaisia. Helposti vaan se ujous verhoutuu tympeyteen ja tulee olo, ettei toinen ees halua kaveria, kun eristäytyy esim. kahvipöydässä eikä sano mitään. On varmaan parempi tulla ihan kaksistaan juttelemaan? Eikä ehkä heti heittää hurttia huumoria toisesta?
Helposti sitä varmaan tulee jyränneeksi toista ihan tahattomasti. Olen vaan huomannut, että kun toinen osapuoli on selvästi jännittynyt, kun hänen kanssaan juttelee, se hermostuttaa minuakin ja ärsyynnyn helposti. Mun pitäis varmaan olla avoimempi toisia kohtaan.
Tsemppiä teille ja toivottavasti varsinkin sä yksinäinen yh saat vähän helpotusta yksinäisyyteesi!
Välillä itkettää, kun uudet työntekijät jyräävät heti suosituimmuudessa minun ylitseni ja pääsevät pääporukan mukaan iloitteluihin.
En saanut pikkujoulukutsua, jonka varmaan kaikki muut saivat, vaikka siis tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa, mutta kun seuraani vaan ei halua kukaan.