Piditkö Ruuhkavuosi-kirjasta?
Minusta siinä oli mielenkiintoinen juoni. Lyhyet lauseet hiukan häiritsivät.
Mietin myös mikä osuus ankealla asunnolla (asuntovaunu) oli äidin masentumiselle. Tietysti oli myös haalinut vauvavuodelle liikaa tavoitteita.
Tykkäsin kyllä kirjasta ja luin sen ahmimalla parissä päivässä (oman vauvan hoidon lomassa).
Kommentit (7)
ja lamaantuminen, kun itselläkin se oli aikanaan niin lähellä. Tärkeintä oli, että siinä oli mukana huumoria, muuten se olis ollut liian rankkaa luettavaa, vakavasta aiheestahan on kyse.
Luin sen vauva-aikojen jälkeen kylläkin kotiäitinä vielä ollessani.
tai sitten en ymmärtänyt kirjan ironiaa.
kuvaa äidin ja koko perheen täysin typerää käytöstä, jolla vaarannetaa koko perheen ja erityisesti lapsen elämän.
minäkertoja kuvaa itsensä täysin sietämättömäksi ja melko saamattomaksi tyypiksi, joka sekoaa lapsen tultua. sekoaminen on ihan sallittua, mutta kirjassa kuvataan niin paljon asioita, joilla tää sekoaminen on itse aiheutettua, että lukian on vaikea sympata tätä naista ja perhettä. isä jätetään kuvauksessa pelkäksi raatavaksi sivuhahmoksi. itsekin ruuhkavuosia elävänä täytyy sanoa, että täysin itseaiheutettua koko ruuhka heidän elämässään.
erityisesti vitutti kohta, jossa äiti on joutunut sairaalalepoon moneksi viikoksi rv:llä 30 (tms.) enneaikaisten supistusten takia. kun pääsee kotiin, niin voi kamala! mies ei olekaan siivonnut niin kuin tämä pyhä täydellisyys haluaisi, jolloin alkaa itse luuttuamaan lattioita sillä seurauksella, että aiheuttaa ennenaikaisen syntymän rv:llä 32.
sitten saavat päähänsä alkaa rakentamaan taloa johonkin korpeen, jolloin isä painaa muistaakseni kolmea työtä ja rakentaa sitä taloa, ja samalla asutaan asuntoautossa ilman vettä tän keskosen kanssa koska rahat ei riitä vuokraan.
tiedän, että on periaatteessa fiktiota, mutta toisaalta on vaikea olla vetämättä johtopäätöstä, että kirjailija kertoo omasta elämästään...
tai sitten en ymmärtänyt kirjan ironiaa.
kuvaa äidin ja koko perheen täysin typerää käytöstä, jolla vaarannetaa koko perheen ja erityisesti lapsen elämän.
minäkertoja kuvaa itsensä täysin sietämättömäksi ja melko saamattomaksi tyypiksi, joka sekoaa lapsen tultua. sekoaminen on ihan sallittua, mutta kirjassa kuvataan niin paljon asioita, joilla tää sekoaminen on itse aiheutettua, että lukian on vaikea sympata tätä naista ja perhettä. isä jätetään kuvauksessa pelkäksi raatavaksi sivuhahmoksi. itsekin ruuhkavuosia elävänä täytyy sanoa, että täysin itseaiheutettua koko ruuhka heidän elämässään.
erityisesti vitutti kohta, jossa äiti on joutunut sairaalalepoon moneksi viikoksi rv:llä 30 (tms.) enneaikaisten supistusten takia. kun pääsee kotiin, niin voi kamala! mies ei olekaan siivonnut niin kuin tämä pyhä täydellisyys haluaisi, jolloin alkaa itse luuttuamaan lattioita sillä seurauksella, että aiheuttaa ennenaikaisen syntymän rv:llä 32.
sitten saavat päähänsä alkaa rakentamaan taloa johonkin korpeen, jolloin isä painaa muistaakseni kolmea työtä ja rakentaa sitä taloa, ja samalla asutaan asuntoautossa ilman vettä tän keskosen kanssa koska rahat ei riitä vuokraan.
tiedän, että on periaatteessa fiktiota, mutta toisaalta on vaikea olla vetämättä johtopäätöstä, että kirjailija kertoo omasta elämästään...
korkeakulttuuria. Ehkäpä se oli sen ajan, vuoden juttu, julkisuudessakin puhkijauhettu aihe.
Se oli just sopivalla tavalla ironisesti kirjoitettu ja överiksi vedetty kuvaus tästä suorittamisen tarpeesta. Se sen Minnan kalenteri oli aivan huippu :)
Tuokin kyllä loppua kohden lässähti.