6v: " ehkä olisi parempi jos olisin kuollut" :(

Sitten poika oikein mietti asiaa surullisen näköisenä, kunnes lupasi, että äiti ja isä saa kuolla ensin ja poika ja hänen veljensä vasta sitten meidän jälkeen. Hymyilin ja sanoin, että juuri niin sen pitää mennä, oikeassa järjestyksessä. Ja sovittiin, ettei kukaan kuole vielä pitkään pitkään aikaan. Aika mutkaton suhtautuminen!

Todellisessa elämssä kuolema ei katso mitään loogista järjestystä...

Lasten kanssa puhutaan niistä asioista, joista he haluavat puhua. Kuolemasta on puhuttu silloin kun on ollut sen aika.

Me aikuiset voidaan sanoa YLEENSÄ VANHEMMAT KUOLEE ENSIN.



Jos lapsi sairastuu parantumattomasti ja edessä on kuolema niin on hänellä liian suuri taakka kannettavana jos ei voinut pitää lupaustaan olla kuolematta ennen vanhempiaan.

että ainahan niitä pikkulapsia kuolee ja on kuollut. eikö SE olisi paljon ahdistavampaa? minusta ainakin



minusta parempi keskustella 4-vuotiaan kanssa hänen omalla tasollaan. onhan se nyt kuitenkin todella paljon todennäköisempää, että 4-vuotias kuolee vasta vanhempiensa jälkeen.

Kyllähän tuon ikäiset kuolevat monta kertaa illassa jossain sotaleikissä (joita ei voi pojilta estää).

Ja silloin sanon, että äiti kyllä kestää sen että lapsi menee taivaaseen. Mainitsemasi tilanne on aika kaukana siitä, kun pieni lapsi kyselee, mitä kuoleminen tarkoittaa, koska äiti kuolee, voiko lapsi jäädä yksin jos äiti ja isä kuolevat. Mitä sinä silloin vastaat? " Joo, äiti voi kuolla koska vaan, ei sitä kukaan tiedä" ?

Sitten se menee ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Liittyy varmaankin jotenkin tuohon kehitysvaiheeseen ?