Norena äidiksi tulleet

mutta rahahuolet vaivaa. Mun pitäis nyt etsiä töitä, mutta kun ei ole koulutusta, eikä työkokemusta, ei hyvältä näytä... Jos jonkun paikan saan, palkka ei tule päätä huimaamaan.

Anteeksi vain.

Ap

Sain ekan lapsen 16-vuotiaana, olin silloin käynyt peruskoulun. Menin sitten lukioon, kirjoitin ylioppilaaksi, hakeuduin opistotason koulutukseen. Sain toisen lapsen 22-vuotiaana ja jatkoin opiskeluja sen jälkeen. Kolmas lapsi tuli sitten 32-vuotiaana, olin kerennyt olla jonkin aikaa töissä ennen sitä ja olin siinä vaiheessa jo tekemässä yliopistoopintoja. Nyt olen 36-vuotias, valmistunut ja työskentelen esimiehenä. Ei harmita yhtään.

Olisit käyttänyt kumia!

Eli mikä on määritelmäsi nuorena? En tiedä kuulunko ryhmääsi vai en.

Nyt on kaksi lasta ja ammatti, eikä ikääkään paljon.

Työnantaja tykkää kun ei pieniä lapsia jotka aina sairaana, esikoinen menee pian kouluun.

Ei lapset ole este kouluttautua jos itsellä halua riittää. Se on tekosyy ja laiskuutta!

Sitten opiskelin lääkintävahtimestari-Sairaankuljettajaksi. Aloitin opiskelut kun lapsi oli kaksivuotias. 21vuotiaana sain toisen lapseni. Sitten opiskelin sairaanhoitajaksi. Sitten sain kolmannen lapseni 26 vuotiaana. Sitten vielä neljännen 29 vuotiaana. Nyt olen töissä ja ihan tyytyväinen olen koulutkseeni ja jopa palkkaani.



Eikä kaduta yksikään ihanista lapsistani.

Menin naimisiin 18-vuotiaana, esikoiseni sain 21-vuotiaana. Rellestäminen ei ole koskaan kiehtonut minua, enkä koe bilettämistä elämäksi. Avioliiton ensimmäiset vuodet asuimme ulkomailla, joten sekään aspekti ei jäänyt toteuttamatta. Opiskeluja jatkoin kuopuksen ollessa 1,5-vuotias, itse olin 24v.



Nyt olen 28-vuotias. En siis ole vielä valmistunut, mutta työkokemustakin on jo omalta alalta. Olemme käyneet lasten kanssa ulkomailla.

ihan suunniteltu ja jopa toivottu raskaus oli :)

Lähdin opiskelemaan esikoiseni ollessa 5 v, että kyllä sitä opiskella voi myöhemminkin.



Kaksi lasta siunaantunut lisää perheeseemme, tosin 30 v keskimmäinen, ja 31 v kolmas ;)



Ja jos esikoiseni seuraa jalanjälkiäni, musta tulisi mummo jo ensi kesänä ;)



Ja vastaus kysymykseesi: ei ole koskaan kaduttanut elämätön elämä.

Sillä elämä ei pääty lapseen, olen saanut olla ja mennä, ja elää ;)

Elämätöntä elämää ei mun kohdalla ole. Kaikki on tehty ja saatu, mistä haaveiltu on. Ryyppääminen ja rellestäminen ei ole kuulunut mun kuvioihin koskaan, eikä tule kuulumaan. Opiskelua ja matkustelua meidän elämään on kuulunut aina, sitäkin voi tehdä lasten kanssa.



Nuorena äidiksi tulleena mulla on ollut samat seuraukset kuin monella muullakin. Jäin yksin lasten kanssa, koska lasten isä ei sittenkään ollut valmis isyyteen. Vain se harmittaa, että tuli virhearvio ja lapset jäivät ilman isää. :(

En ole vieläkään löytänyt alaa joka kiinnostaisi niin paljon, että tahtoisin edes rahapulan takia olla siellä töissä. Kotona kasvatan katrastamme ja siinä on hommaa, koska teen muutakin kuin makaan sohvalla ;).

Mies OPISKELEE. Eikä edes kovin tuottavaa ammattia. Minulla on perintörahoja taskunpohjalla ;P.

Olen aika kunnianhimoinen ja opiskelenkin kahta alaa nyt samaan aikaan. Toinen yo toinen amk. Toinen on unelma-alani, johon haluaisin tosissani satsata, mutta nyt lapsen ollessa vasta 2-vuotias se ei vaan ole mahdollista ja pelkään että juna menee nyt... Välillä on tosi katkeria ajatuksia nimenomaan uraa ajatellen ja sikäli " menetetystä" elämästä. Mutta en mäkään ole koskaan bilettäny tai juossu missään menoissa, sikäli ei harmita, että täällä kotona kökin.



Poikaystävän puolesta harmittaa, että se joutuu kestämään kaikki uhmaiästä lähtien ja joskus kivan illan suunnitelmat menee pieleen jostain lapseen liittyästä syystä...



Niin, en tiedä vastaanko määritelmää, olin 20 kun sain lapseni, ja ilman miestä on elelty siitä asti. Nyt tosin mulla siis uusi ihana rakas :) Olin muuten jo ihan varma, että lapsen takia mä jään loppuiäkseni ilman miestä, mut onneks olin väärässä.