Syyssalaisuudet uutta nippua!! Ke-->
Aattelin alottaa uuden pinon ku alkaa olla niin pitkä ketju meillä jo että hitaalla koneella päivän kuulumisten lukemiseen menee puoli ikuisuutta. :)
Samalla voin vähän esittäytyä, kun en ole vielä kirjoitellut mitään. Eli ikää on vielä 25 vuotta ja toista odotellaan. Ennestään tyttö 2/2005. Hirveästi mitään oireita ei ole ollu mutta kovin alussahan tämä kaveri onkin vielä, rv 4+6 ja LA 18.9. Alkuraskauden ultraan meinasin mennä parin viikon päästä. Neuvolaa en vielä ole varannut enkä oikein tiedä pitäisikö varata jo nyt vai odottaa että se ultra on nähty (ihmeellisten asioiden kanssa sitä ihminen kamppailee).
Sikkis + hajuherne
Kommentit (62)
Mä taidan kans uskaltautua uutena tälle listalle.
Mä plussasin sunnuntaina ja la osuisi syyskuun loppuun. Aika epäuskoinen olo, kun raskausoireita ei viel kovin ole...mut tää onkin niin alussa.
Vähän perheestäni eli mä 31v ja mies 33v. Lapsia on kolme; poika-01, poika-03 ja tyttö-05. Yksi tuulimuna raskauskin on ollut ennen esikoisen syntymää. Marraskuussa aloitettiin neljännen yritys ja tässä sitä nyt ollaan. Ku ääneen ei uskalla viel kovin asiasta puhua, niin kirjoittaminen auttaa kun voi jakaa kuitenkin kokemuksia. Kai huolitte mukaan?
Tuulimunaraskaudesta voisin sen sanoa, ku joku sitä pelkäs...et ei sitä voi tietää etukäteen. Raskausoireita voi hyvinkin olla paljon silti. Ja ainakin omasta kokemuksesta voi sanoa, että se tuntui yhtä kauheelta kuin jos olisi ollut keskenmeno. Mulla tuulimunaraskaus ilmeni vasta viikoilla 11+4. Nykyään onneksi täälläkin ultra jo 8 viikolla, ni ei tartte noin pitkään miettiä.
Enkeleitä pienten matkaan toivon! Ja voimia heille, joilla ei pienten voimat vielä riittäneet!
Täällä yksi mamma, joka plussasi viime viikon torstaina :)
Reilun 2 v tätä kerettiin toivoa ja yrittää, ja hormooneitakin napsin, ja yhden inseminaationkin kävin, vaan ei tulosta.
No, nyt sitten " hoitotauon" aikana tärppäsikin täysin " luomusti" , ja ihmetys siksikin kahta suurempi ;)
Mutta...kyllä on hyvä fiilis PITKÄN yrittelyn jälkeen :)
Mä täytän tänä vuonna 36 v, mies täyttää tänä vuonna 38 v.
Yhteisiä lapsia meillä kaksi, poikia molemmat: 5,5 v ja pian 4 v.
Sekä mulla ex-suhteestani 17 v tytär, joka tosin ei asu meidän kanssamme enää.
Eli tuleva vauva on mulle neljäs, miehelleni kolmas :)
Laskettuaika osuu viimeisten menkkojen mukaan 25.9., mutta ultrassahan tuo tarkentuu.
Alkuraskauden ultran jo varasin, ja 18.2. koittaa tuo kurkistus kohtuuni ;)
Tässä vähän tietoja itsestäni/meistä, ja harkitsen, josko tuonne yhteisöön liittyisin....kuulutteko kaikki sinne?
ONNEKASTA ODOTUSAIKAA KAIKILLE! :)
t: Muumimamma-72, sekä " Jymy" (-ylläri)
Eli olen ens kuussa 26 vuotta täyttävä kahden lapsen äiti, poika 4/00 ja tyttö 4/02 ja nyt kolmannen laskettuaika olis 17.9 joka voi vielä muuttua kun ei tarkkaa osattu sanoa kun tuli yllätysplussa. np-ultras vast saadaan selville tarkempi la. vko sit kävin ultras jossa ei vielä näkynyt kuin " tila" joka toisen lääkärin mukaan vastasi vkoja 5+. nyt vaan jänskätetään ja toivotaan et seuraavaan ultraan ois ilmestynyt jo asukkikin sinne " tilaan" :)
ultrassa näkyi syke ja kuuluikin=)itkin ku vesiputous kun kuulin sen ihanan jumputuksen=)))!!!huomenna ois laskurin mukaan 7vkoa mutta ultran mukaan oli 6+jotain..et vajaalla viikolla menis la eteenpäin!saas nähdä siirtävätkö sitä neuvolassa,tuskin!joku muukin oli tänään ultrassa??kuulumisia???
onnesta sekaisin ja silti edelleen varovainen hjo ja masun asuttaja 6+6
Ensimmäiseksi suuret pahoittelut äiti1983 ja hyntty!Elämä on välillä niin epäoikeudenmukaista:(
Itsellä olis tuo alkuraskauden ultra keskiviikkona saa nähdä mitä siellä näkyy vai näkyykö mitään....itsekkin pelkään ihan hirveästi tuulimunaraskautta tai keskeytynyttä keskenmenoa....sen takia tuon ultran varasinkin kun en saa muuten mielenrauhaa.Vaikka kallis lysti tuo on kun yksityiselle joutuu menemään mutta varmasti sen arvoinen.
Raskausoireita ei ole vieläkään muuta kuin ehkä tihentynyt pissalla juokseminen ja sekin tuntuu jo väähn rauhoittuneen.Muuten ei ole mitään joten en vieläkään jotenkaan usko olevani raskaana vaikka kaksi vahvaa plussaa kolme viikkoa sitte testasin...
Onnea hjo85 ihanaa kun syke näkyi!
Ja tarrasukkia teille muille myös ja toivotaan ja uskotaan että pienet pysyvät mukana loppuun asti!
Terv:Sweety rv8+0
Käytiin tänään alkuraskauden ultrassa, ja kaikki on hyvin. Pätkä vastaa viikkoja 7+0, pituutta 9mm. Sydämensyke näkyi ja se lepatti kuin pieni haavanlehti <3. Laskettuaika aikaistui ja on nyt 5.9.08.
Mimskeli ja Pätkis 7+0
Voi miten surulliseksi tulin kun luin kyydistä tipahtaneista... Pahoittelen todella kovasti. Jos joku ihmetteleemuuten että kirjoittelen kaiken näin typerästi putkeen ilman tyhjiä rivejä, löytyy sille selitys! Tuo meidän ihana esikoinen pulautti aikoinaan vettä sopivasti suoraa läppärin näppikselle, eikä tämä masiina ole siitä koskaan kokonaan toipunut. Enter ja muutama muu näppäin lakkasi kokonaan toimimasta :) JOku kirjoitteli tosiaan tuulimuna-raskauden oireettomuudesta ja oireellisuudesta. Itsekkin tuulimunan kokeneena voin vaan kertoa että ainakin minulla minulla oli aivan järkyttävää oksentamista 24/7, esikoisesta eikä tässä raskaudessa ole ollut ihan koko aikaista kuitenkaan tuo pahoinvointi. Mutta kaikki raskaudet kun on niin yksilöllisiä, että tuohon oireista arvailuun tuskin ikinä saadaan selviä vastauksia. Tänään mekin käytiin siellä varhaisraskauden ultrassa yksityisellä ja sieltähän löytyi yksi pienen pieni ihmisalku ja sydän löi vimmatusti :) Viikkoja on ultran mukaan olisi 8+1, LA olisi elokuun viimeisinä päivinä, mutta luulen että roimasti mennään syyskuun puolelle kuitenkin, joten pysyn tässä pinossa jos sopii. Hjo85, ihania kuulumisia ultrassa teilläkin!! Ai niin, ja joku kyseli kasvohoitojen sopivuudesta raskausaikana. Itse olin esikoisen raskausaikana menossa ultraääni-kasvohoitoon niin kosmetologi kun näki massuni hän kieltäytyi sitä tekemästä. Sanoi ettei ole mitään tutkimus tuloksia ettei siitä olisi mitään haittaan joten hän ei uskalla sitä tehdä. No, tiedä häntä, mutta väliin jäi minulta sillä kertaa. Nyt nauttimaan rauhallisesta hetkestä tv:n parissa. -MI ja pikkuinen 8+1
Ihania ultrauutisia :) Itse joutuu vielä odottamaan viikon verran tuota alkuraskauden ultraa. Toivottavasti tulisi yhtä ihania uutisia! Paljon onnea ja tarrasukkia teille ja tietysti kaikille muillekin!
Tiistaita kaikille, en oo ehtinykkään pyöriä täällä ko millon lie viimeksi.
Pahoittelut kaikille keskenmenon kokeneille, sitä ei tarvis kenenkään kokea.
Uusille tervetuloa.
Täällä eletään jännääviä aikoja..Toivottavasti hyviä mut pahalta tuntuu ettei.. =(
Tänään soitto neuvolaan, voi olla että kyseessä on keskeytynyt raskaus.. Katotaan mitä ne nyt sitten sanoo siellä. Soitan kymmenen maissa...
Että olenkohan minä sitten se seuraava joka täältä poistuu kyynelsilmin..
Mut tarroja, liimoja, ihan mitä vain kunhan te muut täällä pysytte syyskuuhun asti terveinä ja hyvinvoivina!
Katellaan jospa täällä pysyttäis..
peukkuja drveeville( meniköhän oikein), toivotaan parasta.
ensi viikon maantaina olisi np ultra, ihana pääsee kurkistamaan masuun että onko se pikkukaveri kasvanut, viimeksi ultrassa noin 3 viikko sitten.
tää väsymys on ihan uskomatonta, voisin vaan nukkua. onneksi tuli ees lunta ni ei ole niin synkkää. huono olo myös pahimmillaan iltaisin =/. tuntuu kauheen pitkätlä ajatella että elo/syyskuussa vasta pääsee synnyttämään ja näkee pikkusen...vasta! ei jaksais millään odottaa
nyt pojan kanssa ulos...
peetu 8+0
Voi vitsit, tosi moni oli käynyt ultrassa ja saanut varmuutta raskauteen! Hieno homma!
Ite en ajatellut käydä, mutta nyt tuntuu hirmu pitkältä odottaa omaa ensimmäistä ultraa, joka olisi näillä näkymin vasta 3-4 viikon päästä, ellei myöhemminkin :( Riippuen pääsenkö siihen uuteen np-ultraan täällä Helsingissä, joka on rv 12 mennessä vai vasta " vanhaan" , joka oli muistaakseni rv13-14. Pööh...
Väsymys on ehkä hieman helpottamaan päin, eikä mielikään ole ihan yhtä ailahtelevainen... Innolla odotan sitä aikaa, kun on täynnä energiaa, ennen kuin taas loppuraskaudesta alkaa omat " hankaluutensa" .
Esikoisen 10kk imetyksen lopetuksen olen saanut hyvään alkuun (kun neuvolassa sen kehottivat lopettamaan uuden raskauden vuoksi). Odotin olevan huomattavasti vaikeampaa, mutta tähän asti on ainakin mennyt hyvin.
Eipä tänne ihmeempiä... Palataan jälleen!
Cristy 8+4 ja mini
Hei vaan. Hetihän se on tänne tultava ku kaks viivaa sain tikkuun. On niin ylettömän onnellinen olo, ei tätä oikein vielä tajua. Eli meil kuuluu perheeseen 8 kk vanha tyttö, äiti ja isä. Alettiin yrittään joulukuun lopussa ja hetihän se tärppäs. Töihin olen menossa maaliskuussa ja uudestaan sit jäisin äippälomalle elokuussa. Laskettuaika on laskurin mukaan 25.9.
Voimia kaikille!
ensimmäinen neuvolakäynti oli aamulla. tuntui hassulta taas kerrata mitä saa- ja ei saa syödä jne. vaikka eihän tästä ole vielä vuottakaan kun viimeksi olin raskaana! :) ensikerralla päästään jo kuuntelemaan dopperilla ääniäkin.. sain hienon vau-odotuskirjan mitä esikoisesta en saanut. seulonnoista myös keskusteltiin paljon ja kerroin, että haluamme tietää lapsen terveydestä kaiken mitä vain on mahdollista. täksi siis menen np ja 4d- ultraan.
ensi viikolla olisikin sitten ultra ja torstaina lääkäriaika. todella aikaisin tuo lääkäri. :/
peetu: siis menetkö np-ultraan noin aikaisin?? eikös se voida katsoa vasta rv11 eteenpäin?
hajuaisti on kyllä superherkkä! ja suussa ihmeellinen maku jatkuen. niin ja 2h välein syötävä jotain.. huhuh, kuinkakohan käy painonnousun kanssa. esikoisesta tuli 18kg. onneksi tippuikin nopsaan pois.
osti tänään muuten kirpparilta 50cm kevyt-toppapuvun ;) en voinut olla malttamatta, kun vain 5e maksoi. oli hennesin mallistoa.. tosin aika älytöntä ostella 50cm kun vauva on vain tyyliin 2vk ajan sen mittainen ;)
nyt syömään taas !
cec rv8+0
miten kävi? Saitko puhelun? Täällä ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä että kaikki olisi hyvin!
T. Arkamamma rv. 7+3 (seurataan suurta hematoomaa, torstaina taas kontrolli, eli minäkin pelkään koko ajan huonoja uutisia)
menen siis ultraan 2 viikon päästä maantaina 4. 2 =D..10-12 viikolla se täälläpäin tehdään.
peetu
täällä olisi myös uusi tulokas, jos vielä joukkoon mahtuu.. olen 26v nainen, etelä-suomessa vielä tällä hetkellä asustellaan.. odotan esikoistani (edelleen onnellisen epäuskoinen olo). viikko sitten maanantaina oli eka neuvola missä myös otettiin ultra että saadaan jotain selvyyttä. ja sieltä kuuluikin jo pienet sydänäänet =)
lasketuksiajaksi saatiin 4.9 mikä onkin aika sopiva, miehellä samana päivänä synttärit =)
raskausoireita minulla oli jo ennen kotitestin tekemistä.. rinnat aristi erittäin paljon ja alavatsassa vihloi.. nyt on vihlonta jäänyt vähemmälle mutta loputon väsymys tullut tilalle.. voisin vaan nukkua.. pahoinvointia ei ole ollut, mutta joku kun tuolla mainitsi selkäkivuista, niitä minulla ollu nyt parina päivänä. ihmetelly vaan että miten voi olla jo näin aikaisin..
ruoka maistuu myös liiankin hyvin, tuntuu että jatkuvasti saa olla jääkaapilla.. liekö sit tuosta johtunee sekin että farkut tuntuu ahdistavan jo nyt.. =P
liityin muuten tuonne yahoon palstalle, toivottavasti hyväksytään pian mukaan =)
miituliini ja pikkuinen rv 7+5
sinne yahoon palstalle, mut ei tällänen blondi osaa sitä käyttää :( kaikki jotenki sekavasti ja enkuks et meen iha sekasi.. taidampa siis suosiolla pysytellä täällä :)
Aika menee niin älyttömän hitaasti. vasta 25.1 olis eka neuvola ja ultra menee maaliskuun alkuun. odottavan aika on pitkä. Lapsetki ollu nyt kipeenä ni ei oo voinu ku himas kököttää. pää hajoo :)
Voi vielä muuttua, mutta hypätään tähän pinoon nyt taustailemaan. :) Esikoinen syntynyt 04. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Kun 6 raskausviikkoa tulee täyteen, löytyy sikiöltä sykekin :) Edellyttää tietysti sitä, että oikeasti on nuo viikot täynnä - jos on vaikka kovin epäsäännöllinen kierto tai ovis jostain syystä muuten on tullut vähän jälkijunassa, voi äkkiäkin tulla viikon heitto. Mutta jos näin ei ole, syke alkaa sinullakin näkymään ihan näinä päivinä viimeistään :)
Tuulimunaa yms. ei pysty tietääkseni oireiden/oireettomuuden perusteella päättelemään. Ei nyt kannata itseään tuudittaa mihinkään tuulimunaoletuksiin, pettymys ei ole yhtään sen pienempi, jos raskaus syystä tai toisesta ei jatkukaan (tuulimuna, kohdunulkoinen, keskenmeno, yms.).
Tsemppiä ja varaa toki ultra-aika!
Fuulis 7+3